Virtsaa ja ulostetta levittelevä nuoriso piinaa lähiötä Vantaalla – rappukäytävistä on löytynyt kuvottavia yllätyksiä - Vantaa | HS.fi

Virtsaa ja ulostetta levittelevä nuoriso piinaa lähiötä Vantaalla – rappukäytävistä on löytynyt kuvottavia yllätyksiä

Naapurusto soitti poliisit paikalle, kun he epäilivät nuorisojoukon levittävän eritteitä rappukäytäviin Vantaalla. Ongelma ei vaikuta toistaiseksi ratkenneen.

Näkymää Martinlaaksoon parin vuoden takaa. Ilkivallantekijät ovat kiertäneet alueella ainakin viime syksystä lähtien.

7.5. 14:31 | Päivitetty 7.5. 14:46

Vantaan Martinlaaksossa pyörii teinijoukko, jonka väitetään häiriköivän naapurustoa erikoisella tavalla: he virtsaavat ja ulostavat hisseihin ja rappukäytäviin.

Naapuruston mukaan poliisit ovat puhuttaneet osaa nuorista, mutta rappukäytävistä on löytynyt pissaa tämänkin jälkeen. Eräs naapurustossa asuva nainen kertoi Facebookissa löytäneensä hissistä myös ulostepökäleen.

Yksi alueen asukkaista, Nina Honkanen, kertoo HS:lle teiniporukan ilmaantuneen hänen kotikorttelinsa pihoille edellisenä syksynä. Hänen käsityksensä mukaan nuoret asuvat muualla.

Syksystä lähtien meno on mennyt koko ajan levottomammaksi. Huhtikuun lopulla Honkanen kertoo kuulleensa rapustaan kovaa kolinaa ja naurua, jonka jälkeen hän oli nähnyt teinijoukon juoksevan ulos rapun ovesta.

”Samana päivänä luin Jodelista, että muissakin rapuissa oli käyty. Ovia oli hakattu ja potkittu, minkä lisäksi rappukäytävistä löytyi virtsaa ja ulostetta”, Honkanen kertoo.

Jodel on sovellus, jossa voi käydä anonyymia keskustelua lähialueen ihmisten kanssa.

Sama toistui seuraavana päivänä, jolloin Honkasen naapuri soitti poliisit paikalle nähtyään nuoret sotkemassa rappuaan. Poliisit puhuttivat osaa häiriköijistä, mutta osa ehti juosta karkuun ennen poliisin tuloa.

Seuraavalla viikolla Honkanen törmäsi Facebookissa keskusteluun samasta aiheesta: rappukäytävään oli jälleen virtsattu useaan otteeseen ja hissistä löytyi ulostepökäle.

Honkanen pohtii, voisiko häiriökäyttäytyminen liittyä nuorten ahdinkoon koronakriisin keskellä.

”Jos heillä on vaan oikeasti niin tylsää ja paha olla.”

Hän ei haluaisi osoittaa syyttävällä sormella vanhempia, jotka voivat myös olla ongelman edessä kädettömiä. He eivät välttämättä edes tiedä, mitä heidän lapsensa touhuavat.

”Onhan perheiden tukemiseen kaikenlaisia mahdollisuuksia, mutta tietävätkö vanhemmat mistä tukea voi saada? Oma toiveeni on, että jotenkin pitäisi saada tukea suoraan perheisiin ja vanhemmille”, Honkanen sanoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat