Vantaalla on poikkeuksellisen sitkeä pieni elokuvateatteri, joka on selvinnyt jaloilleen kerta toisensa jälkeen – ”Mummo ja vaari hyrisee pilven päällä tyytyväisyydestä"

Rekolan Kinossa on katseltu elokuvia yli 70 vuotta. Anttoni Wikström muistaa, kuinka saliin tuotiin aikanaan ylimääräisiä penkkejä, jotta kaikki mahtuivat mukaan.

Rekolan kinon elokuvatoiminnasta vastaa nykyisin Pop Up Kino Helsingin Janne Hulkkonen (vas.). Vanhasta lippuluukusta kurkistaa Anttoni Wikström, jonka isovanhemmat pyörittivät Kinossa elokuvia 40 vuotta.

5.5. 7:00 | Päivitetty 5.5. 8:29

Anttoni Wikström, 52, istahtaa Rekolan Kinon samettiseen tuoliin kuin kotisohvaansa.

Ihan kotisohva se ei kuitenkaan ole, sillä nykyisellä kotisohvallaan Wikström on istunut vain viitisen vuotta. Sitä hän ei edes muista, milloin hän ensimmäisen kerran istahti teatterisalin tuolille. Sekin on haihtunut mielestä, milloin hän ensimmäisen kerran astui sisään Rekolan Kinon ovesta. Eikä ihme.

Todennäköistä nimittäin on, että hän ei astunut laisinkaan, vaan mummo tai vaari kantoi hänet sinne kopassa. 1970-luvun alussa äitiysloma oli ruhtinaalliset kaksi kuukautta, eikä tarhapaikkoja riittänyt kuin muutamille. Wikströmiä hoitivat isovanhemmat Eeva ja Veikko Salonen.

Mummolla ja vaarilla oli kuitenkin muitakin hommia.

”Noin 40 vuotta he pyörittivät Rekolan Kinoa, pitkään päivätöiden ohella”, kertoo Wikström.

Joka keskiviikko ja viikonloppu he kävelivät Kinolle ja ryhtyivät töihin. Mummo myi lippuja ja karkkeja ja vaari pyöritti filmikonetta. Suuren osan ajasta vei mainosten jakaminen valotolppiin ja ilmoitustauluille. Lisäksi suuret filmirullat piti hakea aluksi asemalta tai bussipysäkiltä, loppuaikoina Helsingistä.

Rekolan Kino kuvattuna 1980-luvulla.

Vaikka moni varhaislapsuuden asia on häipynyt Anttoni Wikströmin muistista menneisyyden usvaan, hän muistaa, milloin hän tuli ensimmäisen kerran Kinoon töihin.

”Olin 15-vuotiaana ovella tarkistamassa lippuja. Seisoin siinä teiniviiksissäni ja takatukassani, koppalakki päässä, kun joku äiti sanoi, että anna sedälle tuo lippu. Nauratti, olin justiinsa tullut mopolla paikalle.”

Montaa kertaa Wikström ei teatterissa ollut töissä, sillä hän oli mummon ja vaarin ensimmäinen lapsenlapsi ja omien sanojensa mukaan lellipoika. Wikström sai notkua teatterissa ihan vain huvikseen.

Ja kyllä hän notkuikin. Wikström katsoi Pekkoja ja Pätkiä, Turhapuroja, Disneyn piirroselokuvia, Bondeja ja Bud Spencer & Terence Hill -elokuvia yhä uudelleen ja uudelleen.

Ennen samettituoleja teatterissa istuttiin ihan tavallisilla puutuoleilla. Niistä pari löytyy nykyään Wikströmin kotoa.

”Tuolit ovat lähinnä kirjojen laskutasoina, niissä olevat naulat ovat nousseet ikävästi ylös.”

Tällaisilla tuoleilla Rekolan Kinossa istuttiin alkuvaiheessa. Silloin tuolit tosin olivat tummanruskeat.

Talo, jossa Rekolan Kino toimii, rakennettiin alun perin työväentaloksi. Rekolan Työväenyhdistys hankki tontin jo 1930-luvulla, mutta sota pisti rakennussuunnitelmat jäihin. Talon rakennus alkoi vasta, kun miehet olivat palanneet sodasta. Talkootyönä tehty talo valmistui 1948.

Elokuvatoiminta talossa alkoi vuonna 1950. Kukaan ei tarkkaan enää muista, kuka elokuvia alkuvuosina pyöritti, mutta vanhoista kauppakirjoista selviää, että joku Söderström myi elokuvalaitteet Rekolan Työväenyhdistykselle vuonna 1955. Vastuun toiminnasta ottivat Wikströmin isovanhemmat, Eeva ja Veikko Salonen.

Kinon työväentalohistoria näkyy esiripun takana olevassa maalauksessa, jossa vaaramaisemaa koristavat tehtaanpiiput. Maalaus on tehty rakennuksen valmistumisvuonna 1948.

Kun Saloset aloittivat toiminnan elettiin elokuvien kultakautta. Suomalaiset kävivät vuoden 1955 aikana elokuvissa yli 33 miljoonaa kertaa. Luku on suuri, varsinkin jos sitä vertaa siihen, että suomalaisia oli tuolloin vain noin 4 miljoonaa.

Vuonna 2019 suomalaisia oli jo noin 5,5 miljoonaa, mutta elokuvissa käytiin vain 8,4 miljoonaa kertaa.

Mutta 1950-luvulla ei ollut televisiota. Rekolan Kino oli suosittu ja kaikki tunkivat Kinon eteisaulaan mahdollisimman ajoissa, sillä salissa ei ollut numeroituja paikkoja. Saliin mahtui noin 145 ihmistä, mutta sen kanssa ei ollut ihan niin tarkkaa. Saliin tuotiin ylimääräisiä penkkejä, jos näytti, että kaikki eivät mahdu istumaan.

”Ei taitaisi mennä läpi enää tämän ajan turvatarkastuksista”, tuumaa Wikström.

Konehuoneen seinällä on edelleen alkuperäiset kyltit. Tallessa ovat myös vanhat elokuvaprojektorit, vaikka nykyisin leffoja näytetäänkin digilaitteilla.

Ratkaisu ei tosiaankaan ollut kaikkein turvallisin, sillä alkuvaiheessa salin lämmitys hoitui puukamiinan avulla. Pökköä laitettiin pesään kesken esityksen, jos sali uhkasi kylmetä liikaa.

Vaikka erittäin syttyvistä nitraattifilmeistä oli päästy eroon jo 1950-luvun alussa, käytettiin filmikoneissa vielä tekniikkaa, joka tuotti korkeita lämpötiloja. Tästä syystä niin Rekolan Kinossa kuin monissa muissakin vanhoissa teattereissa konehuone on erillisessä huoneessa. Rekolassa konehuoneeseen mennään rappuja pitkin ulkokautta.

”Muistan, kuinka pääsin vaarin kanssa konehuoneeseen ja istuin siellä korkealla puutuolilla ja tihrustin leffaa valvontaluukusta. Vaari kielsi katsomasta koneen kirkkaaseen valoon”, kertoo Wikström.

Välillä valokaari poltti filmiin reiän tai filmi katkesi ja elokuvanäytös keskeytyi.

”Vaari liitti filmin äkkiä takaisin yhteen ja esitys jatkui.”

Tässä konehuoneessa Anttoni Wikström istui aikanaan vaarin seurana, kun tämä pyöritti filmejä.

Vaikka filmejä ei enää näytetä vanhoilla koneilla, ovat koneet edelleen säilössä konehuoneessa. Tämä on kullanarvoinen asia niille elokuvantekijöille, jotka etsivät vanhaa miljöötä.

Autenttisen tunnelmansa johdosta Rekolan Kino on päässytkin useaan otteeseen esittäjästä esiintyjäksi. Kinossa on kuvattu muun muassa Badding-elokuvaa ja Kino vilahtaa myös viime vuonna ilmestyneessä Rikinkeltainen taivas -elokuvassa.

Niin ennen kuin nykyisinkin, salissa on muuta toimintaa kun elokuvia ei näytetä. 1950-luvulla salissa muun muassa pelattiin shakkia, näyteltiin ja jumpattiin.

”Salin lattiassa on vieläkin metalliset reiät, joihin Rekolan Raikkaan voimistelijat kiinnittivät esimerkiksi rekkitankoja”, kertoo Rekolan Työväentalosäätiön puheenjohtaja Jouko Suvensalmi.

Yhden lukukauden talossa oli myös Rekolan koulun oppilaita, kun vanha koulu jäi liian pieneksi. Uusi pääkoulu valmistui vuonna 1951.

Talossa järjestettiin myös suosittuja iltamia, joihin kokoontui koko kylän väki.

”Iltamissa piti olla ohjelmaa, jotta vältettiin huvivero. Lapsetkin pääsivät mukaan alkuillasta. Muistan itsekin olleeni lapsena iltamissa”, kertoo Suvensalmi.

Viinaksia ei työnväentalolla myyty, mutta karkkia sai ostaa seinässä olevasta luukusta. Aivan kuten nykyisinkin.

Rekolan työväentalo eli Rekolan Kino

  • Rekolan työväentalon omistaa nykyään Rekolan Työväentalosäätiö.

  • Säätiöstä tuli omistaja vuonna 2007, kun Rekolan Työväenyhdistys luovutti talon säätiön haltuun.

  • Työväentalosäätiö vuokraa talon tiloja ulkopuolisille. Talon alakerran tilat ovat yksityisten yrittäjien hallussa.

  • Vuodesta 2018 alkaen yläkerran elokuvateatterin tiloissa päävuokralaisena on ollut puoluepoliittisesti sitoutumaton Tila ja toiminta ry.

  • Elokuvanäytöksistä vastaa Pop Up Kino Helsinki ja musiikkitilaisuudet järjestää Rekolan Elävän Musiikin yhdistys (Remy ry). Tilojen vuokrausta hoitaa Tila ja toiminta ry.

Vuosien kuluessa ikä alkoi painaa Eeva ja Veikko Salosta ja he lopettivat elokuvatoiminnan vuonna 1995. Salosten kauden jälkeen elokuvatoiminnassa on ollut välillä pitkiä taukoja.

Paikalliset nuoret yrittivät startata toimintaa ja kunnostaa paikkoja jo vuonna 1998 EU-tuella, mutta yritys kuivui kasaan, kun nuoret muuttivat muille paikkakunnille. Toimintaa jatkoi Koivukylän elokuvayhdistys vuoteen 2012 asti. Elokuvien näyttäminen loppui, kun vanhojen filmien valmistus lopetettiin, eikä yhdistyksellä ollut varaa hankkia uusia digilaitteita.

Rekolan Kinon tiloja vuokrataan myös yksityiskäyttöön. Tilavuokrausta hoitaa Mikko Kiuru. Keskellä elokuvatapahtumista vastaava Janne Hulkkonen. Oikealla Anttoni Wikström.

Perinteen pelasti Pop Up Kino Helsinki, joka toi saliin liikuteltavan digiprojektorin vuonna 2018. Toiminta lähti hyvin käyntiin, mutta sitten iski korona ja ovet laitettiin säppiin. Kävijämäärät eivät ole vielä palanneet korona-aikaa edeltävälle tasolle.

”Toivomme, että yleisö palaa teattereihin. Nyt koululuokatkaan eivät ole käyneet, ja on todella harmi, että lapset eivät enää saa kokemuksia siitä, millaista on katsoa elokuvia teatterissa”, kertoo Pop Up Helsingin tuottaja Janne Hulkkonen.

Rakennukseen on tehty vuosien aikana useita kunnostustöitä ja uusia on jälleen tulossa. Suomen Kotiseutuliiton myöntämällä avustuksella on tarkoitus rakentaa muun muassa esteetön kulku ja sisävessa. Nyt vessaan täytyy kiertää ulkokautta.

Anttoni Wikströmin mielestä on mahtavaa, että toiminnalle on löytynyt jatkaja. Sitä isovanhemmat olisivat toivoneet.

”Kyllä mummo ja vaari hyrisee pilven päällä tyytyväisyydestä, että täällä näytetään edelleen elokuvia.”

”Heille se ei ollut vain työ, he tekivät sitä rakkaudesta taiteeseen.”

Konehuoneeseen mennään ulkorappusia pitkin. Paloturvallisuussyistä konehuone rakennettiin erilleen salista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat