Poliisi piti silmällä ärhäkkää kommunistia ja saarsi hänet taloonsa – Surullinen tuli­taistelu koskettaa yhä

Vastarintaliikkeen aseellinen johtaja piilotteli asepuvussa Helsingissä ja yritti räjäyttää aikapommilla ammusvaraston. Valtiollinen poliisi tavoitti ”kommunistigangsteriksi” kutsutun Pöystin Hiekkaharjusta 23. joulukuuta 1942.

Veikko Pöysti kävi tulitaistelun poliisia ja suojeluskuntalaisia Hiekkaharjussa osoitteessa Mäntytie 17. Rakennus oli keskeneräinen: ikkunat oli peitetty laudoilla ja talon päädyssä näkyy rakennusteline.

23.12.2022 7:00

Rakenteilla oleva talo sijaitsi metsikössä pellon reunassa. Rakennustelineet ja ikkunoita peittävät laudat antoivat suojaa luodeilta.

Omakotitaloa piiritti 23. joulukuuta 1942 joukko poliiseja ja suojeluskuntalaisia, jotka tulittivat rakennusta. Sisältä talosta vastattiin laukauksiin.

Taloon oli saarrettuna kommunisti Veikko Pöysti, jota epäiltiin sabotaasista ja maanpetoksellisesta toiminnasta. Etsintäkuulutuksissa Pöystiä kutsuttiin ”kommunistigangsteriksi”.

Pöystiä piirittämässä oli myös vanhempi konstaapeli Viljo Innanen. Hän makasi ojassa ja tulitti konepistoolillaan. Sitten ase jumittui: patruuna oli panoslippaassa väärinpäin.

Innanen alkoi selvittää ongelmaa ja kohotti samalla vartaloaan. Sotilaspistoolin luoti lävisti saman tien hänen päänsä.

Tikkurilan Hiekkaharjussa 80 vuotta sitten käydyssä taistelussa ammuttiin 1 300 laukausta, ja se päätyi kahden ihmisen kuolemaan.

Jatkosodan sytyttyä juhannuksena 1941 moni kommunisti päätti, ettei osallistu sotaponnisteluihin Neuvostoliittoa vastaan. Suomi oli liittoutunut vasemmiston pahimman vihollisen, Hitlerin Saksan kanssa.

Osa asevelvollisista miehistä valitsi passiivisen piileskelyn, mutta jotkut ryhtyivät maanalaiseen toimintaan. Keinoina oli propagandan levittäminen, mutta radikaaleimmat tarttuivat aseisiin ja ryhtyivät tekemään sabotaasia armeijaa vastaan.

Maanalainen vastarinta ei kuitenkaan saavuttanut Suomessa samanlaista suosiota kuin esimerkiksi natsi-Saksan valloittamissa maissa.

”Toiminta jäi pienimuotoiseksi, sillä suomalaiset luottivat hallitukseen. Se oli laajapohjainen hallitus, jossa olivat mukana sekä sosiaalidemokraatit että Maalaisliitto”, sanoo Helsingin yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori Kimmo Rentola.

Talvisodassa kommunistit olivat lähteneet puolustamaan Suomea rintamalle. Syynä olivat Rentolan mukaan laitavasemmiston pettymys itänaapuriin.

”Yhteydet itärajan taakse loikanneisiin sukulaisiin ja tuttaviin olivat äkisti katkenneet. Tänne tihkui tietoja, että heidät olisi tapettu, mikä pitikin useimmiten paikkansa.”

Talvisodan jälkeen kommunistit kokivat, ettei heitä otettu tasavertaisina mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan, vaikka he oli puolustaneet Suomea.

Emeritusprofessori Kimmo Rentola on erikoistunut Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin ja suomalaisen kommunismin historiaan.

Keskeisenä syynä oli viranomaisten suhtautuminen toukokuussa 1940 perustettuun Suomen–Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraan, joka ajoi maiden suhteiden parantamista.

Virallinen Suomi piti kommunistien perustamaa järjestöä vaarallisena, ja järjestö lakkautettiinkin joulukuussa oikeuden päätöksellä. Valtiollinen poliisi Valpo alkoi ottaa vaarallisena pitämiään vasemmistolaisia turvasäilöön.

”Suomessa pelättiin Neuvostoliiton miehitystä ja Baltian maiden kohtaloa. Ystävyysseurassa toimineet radikalisoituivat entisestään hallituksen vastatoimien vuoksi.”

Veikko Pöysti oli valtiollisen poliisin papereissa merkitty mies, eikä ihme. Hän oli jo istunut kymmenisen vuotta vankilassa laittomasta kommunistisesta toiminnasta.

Osansa oli myös Pöystin persoonalla.

”Veikko Pöysti oli toiminnan mies ja erittäin jyrkkä sellainen”, Rentola luonnehtii.

Kesäkuun alussa 1941 Pöysti makasi kuitenkin sairaalassa keuhkokuumeen takia.

Kun hän kysyi hoitajalta siviilivaatteitaan, tämä lipsautti, ettei Pöysti niitä tarvitsisi: valtiollinen poliisi olisi tulossa hakemaan hänet seuraavana päivänä.

Pöysti lähetti heti viestin ystävilleen, jotka toivat hänelle vaatteet. Yöllä hän pakeni sairaalan ikkunasta ulkona odottavaan autoon.

Vuonna 1909 Haminassa syntyneen Pöystin lapsuus ja nuoruus tarjosivat paljon eväitä radikalisoitumiselle. Hänen isänsä Matti taisteli sisällissodassa punakaartissa ja pakeni tappion jälkeen Neuvostoliittoon.

Perheen elättäjän ollessa poissa Veikko-poika joutui kerjäämään ruokaa. Poika keräsi sisälleen lisää vihaa nähdessään, kuinka valkoiset etsivät isää heidän kodistaan.

1920-luvulla Veikko Pöysti meni mukaan kommunistien laittomaksi julistettuun toimintaan ja sai siitä ensimmäisen vankilatuomionsa vuonna 1929. Samoilla käräjillä tuomittiin myös isä ja Einar-veli.

Ehdonalaiseen Pöysti pääsi vuonna 1934 ja yritti vuotta myöhemmin loikata Neuvostoliittoon. Kiinnijääminen merkitsi uutta vankilatuomiota.

Vankeudessa Pöysti opiskeli ja harjoitti kuntoaan. Vartijoilta hän ei sietänyt väärinkäytöksiä. Kerran suurikokoinen ja voimakas Pöysti nosti vartijan rinnuksista seinälle ja kysyi: ”Ollaanko ihmisiksi?”

Veikko Pöysti poliisin pidätyskuvassa. Aikalaisten kertoman mukaan voimakastahtoisen Pöystin pelkkä katse jähmetti miehen.

Jatkosodan alkaessa peräti 1 500 miestä jäi saapumatta asepalvelukseen. Lisäksi rintamalta karkasi runsaasti sotilaita.

”On vaikea sanoa, kuinka monella taustalla oli poliittinen vakaumus ja kuinka moni vain halusi välttää rintamapalvelun”, sanoo Rentola.

Metsiin paenneet ”metsäkaartilaiset” muodostivat usein suurempia ryhmiä, jotka majailivat rakentamissaan korsuissa.

Poliittisista syistä sotaa vältelleet kommunistit asettuivat etenkin paikkakunnille, joissa oli vahva vasemmiston kannatus. Pääkaupunkiseudulla metsäkorsuja tehtiin etenkin Helsingin maalaiskuntaan eli nykyisen Vantaan alueelle.

Veikko Pöysti oleskeli sodan alussa enimmäkseen Helsingissä ja piilotteli luotettujen ihmisten asunnoissa. Kommunistien maanalaisen toiminnan vahvin tukialue pääkaupungissa oli Kurvin ja Sörnäisten seutu sekä etenkin Vilhonvuorenkatu 7–9:ssä sijaitseva Marjatan talo.

Pöysti liikkui paljon Etelä-Suomen alueella ja kuljetti metsäkorsuissa oleville kommunistisoluille viestejä, ruokaa ja aseita. Helsingissä hän kulki kaduilla pelottomasti valepukuja käyttäen.

Hän oli hankkinut univormun ja liikkui milloin upseerina, alikersanttina tai suojeluskuntalaisena. Pöystillä oli välineet tehdä väärennettyjä komennus- ja lomatodistuksia, ja hän myös värjäsi tukkaansa.

Kerran Pöysti pani jopa asuntoilmoituksen lehteen ja meni katsomaan huoneistoa upseerinasussa.

Lokakuussa 1941 pakoilijan onni oli loppua. Pöysti meni etsimään kadonnutta toveriaan tämän asunnolle Marjatan taloon. Valtiollinen poliisi oli pidättänyt miehen ja odotti huoneistossa.

Pöysti pudotti kamman postiluukusta. Se oli sovittu varokoodi.

Ystävän sijasta oven avasi kuitenkin Valpon etsivä. Syntyi käsikähmä, jonka päätteeksi Pöysti ampui etsivää pistoolillaan. Luoti katkaisin tämän solisluun.

Marjatan talo kuvattuna valmistumisvuotenaan 1927. Seitsenkerroksisessa talossa on yli 200 asuntoa.

Tämän jälkeen Veikko Pöysti oli etsitty mies. Valpo tiesi myös, että hän oli yrittänyt räjäyttää elokuussa Pitäjänmäellä sijainneen ilmatorjuntakranaattien varaston kahden toverinsa kanssa.

Aikapommi oli lauennut ja osa kalliosuojan katosta sortunut. Ammusvaraston 3 000 kranaatista räjähti virallisen tiedon mukaan vain 87.

Kommunistien aseellista toimintaa johtaneen Pöystin syntilistaan kuului myös rautatiekiskojen räjäyttäminen Lopen Hunsalassa.

Maa alkoi polttaa Pöystin jalkojen alla, joten hän poistui Helsingistä ja kierteli maaseudun metsäkorsuissa ja turvallisissa taloissa.

Vielä vuonna 1942 Pöysti teki yhden näyttävän iskun: hän räjäytti Tuusulassa kahdeksan voimalinjapylvästä.

Vuosi 1942 merkitsi metsäkaartilaisuuden loppua. Talvi oli ollut monelle metsässä piilottelevalle liian rankka kokemus.

Talvipakkasista ei selvinnyt ilman ulkopuolista apua. Jostain oli saatava ruokaa ja lämpöä.

”Myös kiinnijääminen oli helpompaa, sillä lumeen jäi jalanjälkiä. Vaikka oli kylmä, ei voinut polttaa nuotiota, sillä savu paljasti piilopaikan”, Rentola sanoo.

Hänen mukaansa kesällä 1942 oli jäljellä enää muutama talvesta selvinnyt metsäkaartilaisporukka.

Kova olot ja pelko kiinnijäämisestä saattoivat käydä myös mielenterveyden päälle.

Kumpulan talossa Tuusulan Kellokoskella piilotteli joukkio, jonka luona myös Veikko Pöysti vieraili. Mutta nähtyään menon talossa hän päätti viisaasti lähteä pois.

Piileskelijät ryyppäsivät jatkuvasti, ja monen todellisuudentaju alkoi hämärtyä. Yksi miehistä uskoi, että jos hän levittää valkean lakanan metsään, neuvostoliittolainen lentokone tulisi noutamaan joukon pois.

Toinen taas naureskeli öisin, räpläsi asettaan ja ampui lopulta häntä ärsyttäneen pojan. Tämän jälkeen sukulaismies puukotti ampujan hengiltä.

Ruumiit haudattiin metsään.

Valpon kiinni saamien kommunistien kohtalo oli kova. Poliisi oli omaksunut Rentolan mukaan saksalaisilta kovat otteet, ja tiedot hakattiin miehistä ulos. Naisia ei kohdeltu yhtä kovin ottein.

”Hakkaaminen oli systemaattista, ja kuulusteluissa siihen kuoli useita pidätettyjä. Tätä tapahtui etenkin parina ensimmäisenä sotavuonna, kun sotaonni oli myötä”, Rentola kertoo.

Tiedonhankinnan menetelmät kevenivät, kun Saksan tappio alkoi häämöttää. Kuulustelijoille tuli mieleen, että he saattaisivat joutua vastuuseen teoistaan.

Kuulusteluissa Valpo sai myös tietoa siitä, millainen mies Veikko Pöysti oli. Kuulusteltavat kuvasivat häntä rohkeaksi, harkitsevaksi, joustavaksi ja hyväksi ihmistuntijaksi.

On myös todennäköistä, että joku kuulustelluista paljasti, missä Pöysti aikoi viettää joulun 1942.

Mäntytie 17:ssä sijainnut omakotitalo oli vielä keskeneräinen jouluna 1942. Jatkosodan aika rakennettu talo on sittemmin purettu, ja tien nimikin on nykyään Lemmikkitie.

Tulitaistelu Hiekkaharjun Mäntytiellä alkoi aatonaattona kello kaksi iltapäivällä. Yksi poliisimiehistä haavoittui heti Pöystin ampumasta luodista vatsaan.

Piiritystä johtanut kapteeni pyysi esimiehiltään lupaa sytyttää talo tuleen hätistääkseen Pöystin ulos. Lupaa ei kuitenkaan annettu.

Taistelu kesti lopulta kaksi ja puoli tuntia.

Kun Pöysti oli ampunut tappavan laukauksen konstaapeli Innaseen, hän näki tilaisuutensa tulleen. Talon taustaa vahtinut poliisi oli nyt poissa pelistä, joten pakotie näytti olevan avoin.

Pöysti potkaisi ikkunaa peittävät laudat tieltään ja hyppäsi ase kädessään ojaan.

Pöysti ei ehtinyt pitkälle, kun konepistoolin luotisuihku osui hänen rintaansa.

Ruumiin luota löytyneessä pistoolissa oli jäljellä yksi patruuna. Sen Pöysti oli ilmeisesti varannut itselleen.

Jutussa on käytetty lähteenä myös Jukka Rislakin kirjaa Maan alla – vakoilua, vastarintaa ja urkintaa Suomessa 1941–1944.

Veikko Pöysti on haudattu Malmin hautausmaalle yhdessä 15 jatkosodan aikana teloitetun kommunistin ja desantin kanssa. Haudalle pystytettiin muistomerkki vuonna 1963.

Lue lisää: Sodanaikainen Helsinki vilisi sabotöörejä ja kommunistikapinallisia – Monet heistä päätyivät joukkohautaan Malmille

Heidät vietiin aamunkoitteessa Malmille ja ammuttiin siihen paikkaan – Jättiteiden katveessa on paikka, johon tiivistyy valtava määrä historiaa

Viimeinen Suomessa teloitettu nainen sai tuomionsa hatarin perustein

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat