Vantaalainen Jari Virtanen on seurannut Hiekkaharjun vanhan vesitornin purkamisen vaiheita alusta asti.
Virtanen on asunut vesitornin läheisyydessä 13 vuotta, joten sen ohi on tullut ajettua usein. Nykyisin hän asuu Leinelässä.
”Torni on ollut tunnettu maamerkki. Kun joku on kysellyt esimerkiksi ajo-ohjeita, vesitornilta on ollut helppo neuvoa eteenpäin”, hän kertoo.
Virtanen on ammatiltaan graafinen suunnittelija. Kun hän kuuli, että vanha vesitorni puretaan, hän sai idean: tornista voisi tehdä jonkinlaisen kuvan.
”Halusin tornista itselleni muiston. Kävin ottamassa siitä valokuvia vuoden 2021 lopulla ja 2022 alussa, ennen kuin purkutyöt viime vuoden keväällä aloitettiin. Valokuvien avulla sain hahmotettua mittasuhteet ja yksityiskohdat”, hän kertoo.
Virtanen teki kuvasta lopulta julisteen, kolmena eri versiona. Hän kertoi asiasta alueen asukkaiden suljetussa Facebook-ryhmässä. Keskustelu ja kuvan saama palaute on ollut pelkästään positiivista.
”Monella on vesitorniin liittyviä muistoja. Vanhassa vesitornissa on ollut oman aikansa henkeä”, Virtanen sanoo.
Julisteita myydään Simonkylässä sijaitsevassa kukkakauppa Kukka Charlottessa sekä Vantaan kaupunginmuseon myymälässä. Virtasen tarkoitus ei kuitenkaan ole ollut tehdä tornilla tiliä.
”Ei tosiaan, mutta mukavan muiston siitä saa omalle seinälle. Joku nimittikin tätä kuvaa kulttuuriteoksi, ja tuntuu tietysti mukavalta, jos hän on sen sillä tavoin kokenut”, Virtanen sanoo.
Hiekkaharjun vesitornin purkutyöt ovat jo alkaneet.
Vanhan vesitornin purkutöiden piti valmistua maaliskuussa, mutta tavoitteesta myöhästyttiin turvatoimenpiteiden muutosten vuoksi. Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) hankepäällikkö Arto Mettinen kertoi maaliskuun alussa Helsingin Sanomille, että töiden on tarkoitus valmistua kesäkuussa.
Uuden vesitornin rakentaminen alkoi syksyllä 2017, ja se otettiin käyttöön keväällä 2021.
Vanha ja uusi torni sijaitsevat eri puolilla Talvikkitietä. Matkaa tornilta toiselle on vain 150 metriä.
Toukokuun alussa vanhasta tornista on jäljellä enää ranka, joka sekin puretaan pian pois. Näky ei ole Virtasesta kuitenkaan pakahduttavan nostalginen, sillä myös uusi torni miellyttää hänen silmäänsä.
”Se on oikein hieno etenkin pimeällä, kun valaistus näkyy pitkälle.”
Vesitorni on ollut vuosia alueen tärkeimpiä maamerkkejä.