Käärijä ja Vantaa tekevät kaupallista yhteis­työtä – Siksi artistin jaloissa on ”lohi­sukat”

Käärijän kotikaupunki on Vantaa. Kaupungin ja artistin välille on syntynyt kaupallinen diili, jossa raha liikkuu.

Käärijällä oli kertomansa mukaan Vantaa-sukat jalassa Euroviisujen semifinaalissa.

”Kaikki oli onnensukkien ansiota, meikäläisellä oli Vantaa-sukat jalassa!” julisti Käärijä eli Jere Pöyhönen Instagram-tarinassaan viisufinaalipaikan varmistuttua. Sukissa komeili Vantaan vaakunasta tutut lohet – lohisukat siis.

Sukkavideossa lukee, että se on tehty ”kaupallisessa yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa”.

Mistä oikein on kyse?

Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoo, että ajatus yhteistyöstä oli luonteva, koska Käärijä on puhunut äänekkäästi kotikaupunkinsa puolesta jo ennen virallisia yhteistyösopimuksia.

”Olemme riemuissamme ja hirveän ylpeitä Käärijästä, joka on tuonut hienosti Vantaata esille. Koko kaupunki on viisuista sekaisin!”

Vantaan viestintä- ja markkinointipäällikkö Kaisu Tolvanen muistelee yhteistyön käynnistyneen kolmisen viikkoa sitten, kun Tolvanen oli yhteydessä Käärijän levy-yhtiö Warner Musiciin.

”Ajatus lähti siitä, kun viestintätiimissä povasimme Käärijän euroviisuvoittoa.”

Vantaa julkaisi kuvan lohisukista aiemmin Twitter-tilillään.

Yhteistyön anti on ollut Tolvasen mukaan tähän asti somenäkyvyyttä eri kanavissa.

Käärijä esimerkiksi esitteli ennen Liverpooliin lähtemistä somevideolla pakkaamisiaan: mukaan lähti kunnioitettava määrä Vantaa-tavaraa. Muun muassa lohisukat.

”Oikeastaan muuta ei tarvita”, Tolvanen vitsailee.

Tekeillä on Tolvasen mukaan yhteistyön merkeissä monenlaisia tempauksia, mutta niistä ei vielä juurikaan hiiskuta. Suunnitelmia on viikonlopun viisutuloksesta riippuen suuntaan ja toiseen.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Vantaan viestintätiimi seuraa tiiviisti Euroviisujen ratkaisun hetkiä.

Sen verran Tolvanen voi kertoa lähitulevaisuudesta, että kulttuuritalo Martinuksessa järjestettävään kisakatsomoon saapuville Käärijä on tehnyt tervehdyksen.

Kysyttäessä kaupungin saamasta hyödystä Tolvanen vastaa toivovansa, että suurimpia hyötyjiä olisivat vantaalaiset, ei kaupunki organisaationa.

Kaupallinen yhteistyö on kuitenkin aina kaupallinen yhteistyö, ja Käärijä saa sopimuksesta muutakin kuin Vantaa-pipon ja lohisukat. Paljonko Käärijälle maksetaan?

”Sen verran voin sanoa, että reilusti alle 100 000 eurosta puhutaan.”

Siis mitä? Ei kai sentään niin paljon.

”Puhutaan siis tuhansista, ei kymmenistä tuhansista”, Tolvanen tarkentaa.

Entä onnensukat? Tietääkö kaupunki, edustavatko Käärijän varpaat Vantaata myös viisufinaalissa?

”Toivotaan! Meillehän olisi ihan parasta, jos Käärijällä olisi päällä bolero ja lohisukat, mutta ehkä jotain muutakin täytyy olla”, Tolvanen nauraa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat