Pinkiksi värjätyt pulut hämmentävät Vantaalla – ”Toivon mukaan väri ei ole kovin myrkyllistä”

Helsingin ja Vantaan seudulta on tiistain ja keskiviikon aikana tullut runsaasti ilmoituksia pinkiksi ja siniseksi värjätyistä kyyhkyistä. Osa linnuista on saatu kiinni ja osa on löytynyt kuolleena.

Vantaalainen Päivi Lipponen havaitsi tiistai-iltana autotallinsa katolla värjätyn linnun.

| Päivitetty

Vantaan ja Helsingin alueella on havaittu useita pinkiksi värjättyjä puluja.

Vantaalainen Päivi Lipponen hämmästyi tiistaina, kun seitsemän aikaan illalla huomasi autotallinsa katolla sini-pinkiksi värjätyn linnun.

Hän kertoo pohtineensa, onko kyseessä jonkun karannut lemmikki vai kenties muuttolintujen mukana tullut uusi tulokas.

Lipponen otti yhteyttä vapaaehtoiseen eläinpelastusryhmään, joka oli jo matkalla Vantaan Kannistoon.

”Lintu lähti kuitenkin naapuriin, eikä sitä pian enää nähty. Ei ole näkynyt nyt aamustakaan”, Lipponen kertoi keskiviikkona.

Lemmikkilintuja auttava vapaaehtoisyhdistys Helpparrot on saanut tiistain ja keskiviikon aikana Helsingin ja Vantaan seudulta runsaasti ilmoituksia värjätyistä kyyhkyistä, kertoo puheenjohtaja Jonna Tahvanainen.

Hänen mukaansa kaksi värjättyä lintua on saatu kiinni Helsingin Viikistä ja Alppikylästä ja toimitettu Viikin löytöeläintaloon.

Kaksi lintua on puolestaan löydetty kuolleena, toinen Helsingin Vesalasta ja toinen Vantaan Itä-Hakkilasta.

”Kissa tai haukka on todennäköisesti raadellut maatasossa olleet linnut, jotka ovat olleet liian väsyneitä lentämään pois”, Tahvanainen sanoo.

Hänen mukaansa toistaiseksi ei ole tietoa, mistä värjätyt linnut ovat lähtöisin tai kuka niiden omistaja on. Sosiaalisessa mediassa on käyty spekulaatioita esimerkiksi siitä, onko joku lintuharrastaja myynyt lintunsa ja ostaja päästänyt ne vapaaksi.

Tahvanaisen mukaan lintujen tarkkaa määrää on vaikea arvioida. Havaintoja on kuitenkin tullut lyhyen ajan sisällä monista eri paikoista, joten useampia lintuja on vielä vapaana.

Kiinni saatuja värjättyjä lintuja on toimitettu Viikin löytöeläintaloon.

Osa linnuista on värjätty pinkiksi ja osa sini-pinkiksi. Tahvanainen ei osaa sanoa, millaista väriainetta on käytetty tai onko se vaarallista linnuille.

Helpparrotin vapaaehtoiset eivät yrittäneet puhdistaa väriainetta, jottei pesemisestä aiheudu lisää vahinkoa linnulle.

”Toivon mukaan väri ei ole ainakaan kovin myrkyllistä”, Tahvanainen sanoo.

Myös värjäämisen syystä on esitetty sosiaalisessa mediassa useita arvauksia. Tahvanaisen mukaan jotkut ovat esittäneet, että värjäyksen tarkoitus olisi estää haukkaa hyökkäämästä kyyhkyjä kohti. Joidenkin mukaan värjäystä taas saatetaan käyttää omien lintujen tunnistamiseen.

Erään selityksen mukaan taas värjättyjä lintuja on käytetty jonkinlaisessa juhlassa, kuten häissä tai vauvakutsuilla. Tällaisia perinteitä saattaa Tahvanaisen käsityksen mukaan esiintyä joissain kulttuureissa.

Hän ei osaa sanoa, voisiko tapauksessa täyttyä jopa eläinsuojelurikoksen kriteerit.

”Tuskin laissa on tällaista tilannetta kovin tarkkaan säädelty, mutta selvää on, ettei eläin saa kärsiä.”

Mikäli joku näkee värjätyn kyyhkyn, se tulee Helpparrotin mukaan ottaa talteen ja toimittaa alueen löytöeläintaloon.

Kyyhkyn kiinniottoon olisi hyvä olla kannellinen ja ilmareiällinen laatikko sekä pyyhe valmiina.

Värjätyistä puluista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat