Koti    |   Asuntoarvio

Terassitalo myötäilee maastoa

Viikinmäen terassitalot on rakennettu mäkiseen kalliomaastoon. Ne ovat saaneet mallinsa Välimeren kukkulakaupungeista.

Tilaajille

Arkkitehti Riikka Kuittinen arvioi uusia asuntoja.

 

As Oy Helsingin Hiidenkivi, Ristiretkeläistenkatu 22, Tuomaankallio, Viikinmäki

Peab Oy

Huttunen-Lipasti-Pakkanen arkkitehdit Oy

Esimerkkihuoneisto 4 h+ak + s, 106 neliötä

Myyntihinta 540 000 euroa€

Valkoiseksi rapattu terassitalo kiipeää Viikinmäen kalliorinteelle. Ympärille rakennetaan parikerroksisia rivitaloja ja muutamaa kerrostaloakin – kaikkia niitä mäkisen maaston korkeimmille kohdille.

Välimeren kukkulakaupungit inspiroivat Arkkitehtitoimisto Harris ja Kjisik Oy:n aluesuunnittelijat piirtämään kivestä kasvavaa kaupunkia Suomeenkin. Suunnittelu alkoi jo vuonna 1998.

Päättäjät saatiin vakuuttumaan tiiviin mutta pienipiirteisen ja hieman erikoisempia talotyyppejä tarjoavan suunnitelman eduista. Ensimmäisissä taloissa on nyt asuttu runsas vuosi.

Rappaus ei tietysti kasva graniitista yhtä orgaanisesti kuin paikallisesta kivestä rakennettu kylä kohoaa viiniviljelmien pengerryksistä. Viikinmäen terassitalo muistuttaa ennemminkin Italiaa ihailleen Alvar Aallon kukkulayhteisöä Kotkan Sunilassa, mutta tiiviimpänä versiona. Jos julkisivumateriaalit pysyvät maltillisen yhtenäisinä, voi alueesta tulla esimerkkiensä tapaan harmoninen ja monimuotoinen.

Terassitalo hyödyntää haastavan mäkimaaston. Ylimmän kerroksen terassilta näkyy komeasti Vanhankaupunginlahdelle ja hieman Vantaanjoen laaksoonkin.

Myös alempien kerrosten asunnoissa on isot terassit samaan suuntaan. Kukaan ei joudu tyytymään tavanomaiseen parvekkeeseen.

Terassit on onnistuttu suunnittelemaan suomalaisille sopiviksi, intiimeiksi. Alemmalle terassille kurkistelun estää parvekkeen etureunan istutuslaatikko. Kaupunkipuutarha menestynee eteläterasseilla mukavasti.

Saunaosastojen sijoittelussa on kaivattua uudistumista. Kylpyhuoneen ovenkokoinen ikkuna tuo esimerkkiasunnon sisälle hieman italialaista luksusta. Ikkunan paikalle voisi valita myös oven suoraan terassille.

Kodinhoitotilat ja wc-pytyt on sijoitettu eurooppalaiseen tapaan kylpytiloista erilleen ja yhdistetty pyörätuolin mentäväksi vessa-kodinhoitohuoneeksi.

Pyykit piiloutuvat vierailta liukuovien taakse varsin onnistuneesti.

Terassitalon suunnittelun vaikeudet näkyvät ylimmässä kerroksessa vain voittona, yli kolmen metrin huonekorkeutena. Alemmissa kerroksissa korkeutta on tarvittu terassien ja alapuolisten asuntojen välistä lämmöneristettä varten.

Kolmeen suuntaan avautuva huoneisto on suunniteltu niin, että asunnon läpi syntyy pitkiä näkymiä ja asunto on valoisa. Lattian tasosta nousevat ikkunat ja väliovien opaalilasit tuovat huoneisiin päivänvaloa useasta suunnasta.

Asukkaat Olli ja Riitta Erkola ylimmästä kerroksesta ovatkin sitä mieltä, että talvi menee mukavasti, kun kotona on valoa.

Erkolat sanovat ihastuneensa erityisesti talon poikkeavaan ulkoarkkitehtuuriin ja suureen terassiin.

Pohjaratkaisun ilmava ympärikierrettävyys ilahduttaa myös asukkaiden lapsenlapsia, jotka mielellään juoksevat kahdeksikkoa keittiön ympäri.

Kritiikkiinkin on silti aihetta.

Muutostyöt tuntuivat rakennusliikkeelle vaikeilta, ja lopulta asunnon varustetasoa päätettiin parantaa itse, kun asunto oli valmis.

Kodinkoneet pantiin tuttavapiirissä kiertoon ja uudet tilattiin saman tien. Kovan rahan asunnon varustelutaso keittiössä ihmetyttää.

"Esimerkiksi keittiön alakaapit olivat pelkkiä hyllykaappeja ovilla. Kuka sellaisia nykyään haluaa? Vetolaatikot ovat kätevämpiä", arvostelee Riitta Erkola.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Koti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää