Koti

Korvaako vakuutus, jos lapsi pudottaa television? Asiantuntijat vastaavat

Kotivakuutus on suopeampi, kun vahingon aiheuttaa lapsi. Ihan kaikkea se ei silti korvaa.

Vessanpöntön kansi on auki, Pikku-Valtterilla on isän kännykkä ja hups, puhelin putoaa pönttöön. Lapsiperheiden vauhdikkaassa arjessa kodin esineet joutuvat yllättäviin vaaratilanteisiin. Mitä kaikkea kotivakuutus korvaa?

”Vahinkojen pitää olla äkillisiä ja ennalta arvaamattomia, jotta kotivakuutus korvaa ne. Kotivakuutus korvaa kuitenkin myös tahallisia vahinkoja, jos aiheuttaja on alle 12-vuotias”, sanoo vakuutusyhtiö Pohjolan korvauspäällikkö Kirsi Yrttiaho.

Sama linjaus on myös Ifillä ja LähiTapiolalla. Vakuutusta ottaessa kannattaa kuitenkin tarkistaa, että se kattaa rikkoutumisvahingot. Suppeissa kotivakuutuksissa näin ei ole.

Korvaus kastuneesta kännykästä tai pudonneesta taulutelevisiosta ei kilahda tilille tuosta vain, sillä vakuutuksissa on omavastuuosuus. Pohjolan, Ifin ja LähiTapiolan vakuutuksissa yleisin omavastuuosuus on 150 euroa.

Omavastuun lisäksi korvaussummasta miinustetaan ikävähennys. Se on vakuutusehdoissa määritelty prosenttiosuus siitä, minkä verran esineen arvo vähenee vuosittain. Ikävähennys vaihtelee esineen mukaan – kännykässä se on yleensä suurempi kuin televisiossa –, samoin se, aletaanko vähennystä laskea heti ostovuoden jälkeen vai vasta toisesta tai kolmannesta käyttövuodesta.

Vähennys lasketaan hajonneen esineen tämänhetkisestä ostohinnasta eli siitä, millä hinnalla vakuutusyhtiö saisi hankittua vastaavan tuotteen nyt. Otetaan esimerkki. Lapsi rikkoo korjauskelvottomaksi vuonna 2013 hankitun Samsungin taulutelevision, joka maksoi uutena 700 euroa. Pohjolan hankintapalvelun mukaan uuden vastaavan hinta olisi nyt 485 euroa. Särkymis- ja menetysturvan sisältävässä kotivakuutuksessa televisiosta vähennetään 10 prosentin ikävähennys. Se lasketaan käyttöönoton jälkeisistä täysistä kalenterivuosista. Vuosilta 2013 ja 2016 ei siis tehdä vähennystä. Tässä tapauksessa ikävähennys olisi 20 prosenttia. Lisäksi vähennetään omavastuu, joka on 150 euroa. Korvattavaa jäisi 238 euroa. Perheellä on oikeus saada tilalle myös sama televisio uutena, mutta heidän on itse maksettava ikävähennyksen ja omavastuun osuus eli 247 euroa.

Korvaako vakuutus, jos lapsi ottaa kirjahyllystä arvokkaan postimerkkikokoelman ja tu­hoaa sen?

Pohjola: Korvaa, jos vakuutuksen ottajalla on kotivakuutuksessa särkymis- ja menetysturva. Kalliimpaa omaisuutta ei tarvitse vakuuttaa erikseen, ellei kuljeta sitä kodin ulkopuolella.

If: Korvaa, jos asiakkaalla on laaja kotivakuutus. Siihen sisältyy rikkoutumisturva. Ehdoissa on määritelty enimmäiskorvaus yksittäiselle esineelle tai kokoelmalle. Yleisimmin se on 5 000 euroa.

LähiTapiola: Korvaa, jos asiakkaalla on laaja kotivakuutus. Yli 15 000 euroa maksavat keräilyesineet pitää vakuuttaa erikseen.

Kun kyseessä on harvinainen keräilyesine, sen tilalle ei aina ole mahdollista hankkia vastaavaa. Silloin korvaus maksetaan sen mukaan, mikä esineen arvo on ollut vahingon sattuessa. Tämän arvon selvittämisessä voidaan käyttää apuna esimerkiksi huutokauppakamareita.

Tunnearvoa vakuutus ei sen sijaan korvaa. Siksi isoäidin kiiltokuvakokoelma kannattaa säilyttää paikassa, jonne lapsi ei ylety.

Korvaako vakuutus, jos lapsi jättää keittiössä hanan auki ja huoneeseen tulee vesivahinko?

Pohjola: Omakoti-vakuutuksen putkistovuototurva korvaa vahingon.

If: Laaja kotivakuutus korvaa lapsen aiheuttamat vesivahingot.

LähiTapiola: Perusturva ja laaja kotivakuutus korvaavat lapsen aiheuttamat vesivahingot.

Korvaako vakuutus, jos lapsi pudottaa iPhonen vessanpönttöön?

Lapsen pudottama kännykkä korvataan, jos on perheellä on kotivakuutus, joka korvaa irtaimiston vahingot. Jos vanhempi on itse antanut puhelimen lapselle, saattaa olla, ettei korvausta heru. Vakuutus nimittäin korvaa vain ennalta arvaamattomat vahingot. Se, ettei lapsi osaa käsitellä puhelinta sen vaatimalla hellyydellä, ei ole ennalta arvaamatonta.

Edellyttääkö vakuutusyhtiö, et­tä tavaroita suojellaan lapsilta?

Kotivakuutuksiin liittyy suojeluohjeita, joissa neuvotaan, miten omaisuutta pitää suojata esimerkiksi palo- tai vuotovahingoilta ja varkauksilta, jotta vahingosta voi saada korvausta. Siihen, kuinka esineitä pitäisi suojella lapsilta, ei ole ohjeita. Mutta maalaisjärkeä pitää käyttää. Lapselle ei pidä antaa leluksi esinettä, joka rikkoutuu helposti.

Kysymyksiin vastasivat Pohjolan korvauspäällikkö Kirsi Yrttiaho, Ifin omaisuuskorvausten asiantuntija Juha T. Virtanen ja LähiTapiolan projektijohtaja Antti Määttänen.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lapsiperhe
  • Koti
  • Kotivakuutus
  • lapsi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Inarijärveen pudonneet meteoriitit jäänevät iäksi järven pohjaan – Jää on liian heikko, jotta sinne voisi lähteä avantoja etsimään

    8. 8

      Prinssi Harryn tyttöystävän suvulla on kokemusta kuninkaallisista – esi-isä oli tiettävästi paroni John Hussey, jonka kuningas Henry VIII mestautti

    9. 9

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    10. 10

      Zimbabwen Mugabelle potkut puolueen ja maan johdosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    6. 6

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    7. 7

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    8. 8

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    9. 9

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    10. 10

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää