Koti    |   Kysy asumisesta

Osakkaiden nimiä ei pitäisi mainita toimintakertomuksen osakesiirroissa

Taloyhtiön hallituksen pitäisi tiedottaa yhtiökokoukselle suunnitteilla olevista remonteista

Taloyhtiön toimintakertomuksessa mainitaan vuoden aikana tapahtuneet osakesiirrot tai tilikauden aikana rekisteröidyt omistajamuutokset. Saako nimiä mainita toimintakertomuksessa?  

Kiinteistöliiton neuvontalakimiehen Tapio Haltian mukaan on suositeltavaa, ettei toimintakertomuksen osakesiirtoja koskevien tietojen kohdalla mainita osakkaiden nimiä.

Haltian mukaan huoneistonumerot toimintakertomuksessa riittävät yleensä antamaan osakesiirroista tarpeeksi tietoa osakkaille.

Osakkaat saavat halutessaan tiedot kaikista yhtiön osakkeista ja osakkaista osakeluettelosta, joka on julkinen asiakirja.

Saako hallitus tilata piharemontin suunnitelman?

Taloyhtiömme hallitus teki viime vuonna päätöksen piharemontista. Suunnittelussa se käytti asiantuntijaa, joka veloitti palveluksistaan useita tuhansia euroja. Valmis suunnitelma tuli osakkaille vuoden 2016 yhtiökokouskutsun mukana. Mitään tietoa remontista ei osakkaille lähetetty ennakkoon. Monille tieto tuli yllätyksenä, ja suunnitelma hylättiin. Onko hallitus menetellyt oikein? Eikö olisi pitänyt hankkia osakkaiden suostumus kalliiden suunnitelmien hankkimiseen?  

Yleensä hallitus tiedottaa yhtiökokousta suunnitteilla olevista remonteista ja vasta sen jälkeen tilaa suunnitelman, sanoo lakimies Marina Furuhjelm.

Hänen mukaansa hallitus ei ole toisaalta toiminut väärin, jos piharemontin suunnittelulle on ollut rahaa varattuna talousarviossa.

”Kun talousarvio on tehty, hallitus on voinut ennakoida piharemonttia ja varannut sitä varten suunnittelurahaa. Hyväksyessään talousarvion yhtiökokous on antanut hallitukselle valtuudet edetä piharemontissa”, Furuhjelm sanoo.

Jos suunnittelurahaa ei ole ollut talousarviossa, hallitus on saattanut ylittää toimivaltansa. Hallitus ei saa päättää asioista, jotka esimerkiksi vaikuttavat olennaisesti vastikkeisiin eli asumisen kustannuksiin.

Hallituksen toimivallan ylittämistä arvioidessa pitää tarkastella muun muassa taloyhtiön kokoa ja summan suuruutta. Mitään euromääräistä rajaa ei ole.

”Esimerkiksi tuhat euroa on iso raha kolmen huoneiston yhtiössä. Isossa yhtiössä, jossa korjattavaa on muutenkin paljon, tuhat euroa ei taas luultavasti ole ongelma ja suunnitelman tilaaminen saattaa olla hallituksen päätettävissä oleva asia”, Furuhjelm sanoo.

”Mutta jos summa on kymmeniätuhansia euroja, vaikutus osakkaiden kustannuksiin on isossakin yhtiössä todennäköisesti suuri. Se pitäisi viedä yhtiökokouksen päätettäväksi.”

Kenelle hormien nuohous kuuluu?

Ostimme uuden rivitalohuoneiston. Halukkaat saivat tilata huoneistoonsa takan. Käytimme mahdollisuuden, ja kaikki on sujunut hyvin tähän asti. Nyt taloyhtiön hallitus on yllättäen alkanut vaatia, että maksamme nuohouksen itse. Yhtiö on hoitanut nuohouksen kymmenen vuoden ajan, eli se on ollut vakiintunut käytäntö. Hallitus vetoaa siihen, että hormit on rakennettu osakkaan omana muutostyönä ja omalla kustannuksella eivätkä ne kuulu yhtiön vastuulle. Kenelle nuohous kuuluu?  

Uudiskohteissa on usein takkavaraus.

Osassa kohteista takkaa varten on vahvistettu lattia, ja toisissa kohteissa myös hormit on tehty valmiiksi.

Jos osakas itse tilaa takan ja hormit, kyse on osakkaan muutostyöstä, sanoo lakimies Marina Furuhjelm asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanervasta.

Silloin taloyhtiö ei vastaa takan eikä hormien kunnossapidosta, vaan nuohous ja kaikkien vikojen korjaaminen kuuluvat osakkaalle.

Furuhjelmin mukaan yhtiö voi kuitenkin päättää, että se ottaa osakkaan vastuulle kuuluvia asioita hoitaakseen.

”Jos yhtiö on jo kymmenen vuotta hoitanut nuohouksen, se on mielestäni ottanut nuohouksen vastattavakseen”, Furuhjelm sanoo.

Hänen mukaansa voi olla myös paloturvallisuuden kannalta järkevää, että yhtiö vastaa nuohouksesta.

Laajempi kunnossapitovastuu, esimerkiksi hormien korjaaminen, kuuluu kuitenkin edelleen osakkaalle.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kysy asumisesta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    2. 2

      Suomalaisjuoksija voitti kultaa Hitlerin silmien alla, myöhemmin hän valtasi venäläistankin ja kuoli – Suomen kiehtovin satavuotislahja kätkee sisäänsä jo unohtuneen sankaritarinan

    3. 3

      Etelä-Suomen ilmatilassa lentää parhaillaan pieni satelliitti, jonka tavalliset suomalaiset ovat rakentaneet – ”Emme tiedä, mihin se putoaa”

    4. 4

      Trump väitti kieltäytyneensä Vuoden henkilön tittelistä, mutta kaikki perustelut eivät menneet ihan putkeen – Presidentti on väärässä, vastasi Time-lehti

    5. 5

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    6. 6

      Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

      Tilaajille
    7. 7

      46-vuotiaan naisen uskotaan lähettäneen kuolettavaksi tarkoitetun pakettipommin Barack Obamalle – FBI pääsi epäillyn jäljille kissankarvojen ja kastikepullon avulla

    8. 8

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    9. 9

      Unohda ruma jouluvillapaita! Tämän joulun hittituote USA:ssa ovat perhepyjamat, joissa lähdetään myös baariin

    10. 10

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    2. 2

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    5. 5

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    6. 6

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Yli 230 ihmistä kuoli Egyptin moskeijaiskussa, joka oli yksi maan historian kuolettavimmista – Egyptin ilmavoimat pommittaa iskun tekijöitä Pohjois-Siinailla

    9. 9

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    10. 10

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Rakennusalalla olisi huutava pula tekijöistä, mutta moni nuori keskeyttää opinnot – ”Kyseessä on iso kansantaloudellinen asia, koska rakentaminen kannattelee Suomea”
    3. Verkkokauppa Amazonin perustajan Jeff Bezosin omaisuuden arvo ylitti 100 miljardia dollaria – edellisen kerran haamurajan rikkoi Bill Gates vuonna 1999
    4. Etelä-Suomen ilmatilassa lentää parhaillaan pieni satelliitti, jonka tavalliset suomalaiset ovat rakentaneet – ”Emme tiedä, mihin se putoaa”
    5. Keskusta yrittää nostattaa taistelutahtoa presidentinvaaleihin, apua haetaan ämpäreistä – presidenttiehdokas Vanhanen moitti Suomen ulkopolitiikkaa liian kapea-alaiseksi ja lähti jakamaan sankoja
    6. Trump väitti kieltäytyneensä Vuoden henkilön tittelistä, mutta kaikki perustelut eivät menneet ihan putkeen – Presidentti on väärässä, vastasi Time-lehti
    7. Uransa seitsemänsiin olympialaisiin valmistautuva Janne Ahonen, 40 mahdollisuudesta tehdä suomalaista urheiluhistoriaa: ”Siinä ei ole mitään ihmeellistä”
    8. Suomi on saanut lahjaksi rahaa, patsaita, tulppaanin ja yhden lähetystöhistoriikin – saamistamme lahjoista selviää, mitä muut maat meistä ajattelevat
    9. Unohda ruma jouluvillapaita! Tämän joulun hittituote USA:ssa ovat perhepyjamat, joissa lähdetään myös baariin
    10. Tunti sitten
    11. 46-vuotiaan naisen uskotaan lähettäneen kuolettavaksi tarkoitetun pakettipommin Barack Obamalle – FBI pääsi epäillyn jäljille kissankarvojen ja kastikepullon avulla
    12. Suomalaisjuoksija voitti kultaa Hitlerin silmien alla, myöhemmin hän valtasi venäläistankin ja kuoli – Suomen kiehtovin satavuotislahja kätkee sisäänsä jo unohtuneen sankaritarinan
    13. Näytä lisää