Koti

Tunnearvo voi nostaa talon hintaa

Filosofian professori mukaan paluu vanhoihin paikkoihin muistuttaa siitä, mitä joskus olimme

Talon arvo ei ole välttämättä rahassa mitattavissa. Tunnearvo saattaa nostaa lapsuudenkodin hintaa.

Tunnearvon kysymys on moraalifilosofinen ongelma. Kuinka paljon tunteet ja muistot maksavat?

Filosofian professori Timo Airaksisen mielestä kaupanteossa ei ole tunnearvon tapauksessa vaaraa maksaa ylihintaa.

”Osoitan korkealla hintatarjouksella, millainen henkilökohtainen arvo kohteella on minulle.”

Ostaja maksaa henkilöhisto­riasta, identiteetistä ja juuristaan.

”Kävin vähän aikaa sitten Vaasassa. Näin Raastuvankadun talon ikkunasta vanhan lapsuudenkotini kakluunin. Täytyy myöntää, että sen näkeminen herätti minussa lämpimiä ajatuksia.”

”Rakastamme vanhoissa paikoissa entistä itseämme. Näissä paikoissa palaamme siihen näkökulmaan, josta entinen itsemme tarkkaili ennen maailmaa.”

Perinteentutkimuksen emeritusprofessori Seppo Knuuttila pitää nostalgiaa merkkinä nykyisyyden arvioimisesta. Puolen vuosisadan takaiset valokuvat kertovat ajasta, jolloin asiat olivat eri lailla kuin nykyään.

”Nostalgia syntyy tyytymättömyydestä nykyisyyteen. Elämme aikaa, jolloin yhtenäiskulttuurin kuvitellaan murenevan ja harmonian häviävän. Silloin koti mielletään paikaksi, jonne voi palata ja jossa on yhä turvallista.”

Nostalgia on kreikankielinen lainasana, joka tarkoittaa kotiinpaluun tuskaa.

Sanan taustalla on ajatus siitä, että kotiinpaluu on mahdotonta, ja siksi koti-ikävä tekee ihmisen alakuloiseksi. 1800-luvulle asti nostalgia diagnosoitiin sairaudeksi, josta kärsivät erityisesti merimiehet ja sotilaat. Ihminen menetti vieraissa oloissa elämänvoimansa ja masentui.

Meidän oloissamme kotiinpaluu on tullut moninkin tavoin mahdolliseksi, vaikka lähdöstä olisikin kulunut aikaa ja asiat ympärillä muuttuneet.

”Nostalgiaa voidaan syyttää pinnalliseksi ja jopa valheelliseksi. Mutta se on ihmisille silti totta ja tärkeää.”

Kulttuuri on täynnä tarinoita kotiinpaluusta niin kotiin kuin kotiseudulle. Kyseessä on fantasia, josta elokuvat, laulut ja kirjallisuus ovat kertoneet koko ihmiskunnan historian ajan.

Eräs suosituimmista suomalaisista kotiinpaluun teemoista on paluu maaseudulle, joista muuttoliike lähti liikkeelle kaupunkiin 1960-luvulla.

Tätä tarinaa ovat hyödyntäneet paluumuuttomarkkinoinnissaan muun muassa Mikkelin, Kouvolan ja Joensuun kaupungit.

Kaupungit ovat lähettäneet pääkaupunkiseudulla asuville entisille asukkailleen kirjeen, joka markkinoi kotiseutua muun muassa juurilla ja identiteetillä.

”Kuntien näkökulmasta nuoret perheelliset ovat erityisen haluttuja paluumuuttajia”, kertoo Kouvolan kaupungin viestintäpäällikkö Anne Käki.

Kotiinpaluu ei tosin ole aina iloinen. Toisinaan vanha kotipaikkakunta on muuttunut tunnistamattomaksi vuosien aikana.

Silloin kotiseudun tunnearvo joutuu kivuliaasti uudelleenar­vioitavaksi.

”Evakot matkustivat entisille kotipaikoilleen Karjalaan Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991. Perillä odotti järkytys. Vastassa oli joutomaata, eikä koteja ollut enää olemassa”, sanoo folkloristiikan dosentti ja Suomen Kotiseutuliiton entinen toiminnanjohtaja Lassi Saressalo.

Oikaisu 15.8. kello 14.50. Toisin kuin jutussa aiemmin luki, Vaasassa ei ole Raastuvantietä, vaan Raastuvankatu.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuminen
  • Nostalgia
  • tunne

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    2. 2

      Suomalaisjuoksija voitti kultaa Hitlerin silmien alla, myöhemmin hän valtasi venäläistankin ja kuoli – Suomen kiehtovin satavuotislahja kätkee sisäänsä jo unohtuneen sankaritarinan

    3. 3

      Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

      Tilaajille
    4. 4

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    5. 5

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    6. 6

      46-vuotiaan naisen uskotaan lähettäneen kuolettavaksi tarkoitetun pakettipommin Barack Obamalle – FBI pääsi epäillyn jäljille kissankarvojen ja kastikepullon avulla

    7. 7

      Johanna Laitinen, 31, välttelee liikuntaa – silti hän on Suomen vahvin nainen

    8. 8

      Ratkaisu tilan loppumiseen kaupungeista: Vanhoihin kerrostaloihin uusia kerroksia – näin ankeasta talosta tuli ilo silmälle Tampereella

    9. 9

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    10. 10

      Unohda ruma jouluvillapaita! Tämän joulun hittituote USA:ssa ovat perhepyjamat, joissa lähdetään myös baariin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    2. 2

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    3. 3

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    4. 4

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    7. 7

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    8. 8

      Yli 230 ihmistä kuoli Egyptin moskeijaiskussa, joka oli yksi maan historian kuolettavimmista – Egyptin ilmavoimat pommittaa iskun tekijöitä Pohjois-Siinailla

    9. 9

      Kolmekymppiset ystävykset avasivat Helsinkiin boutique-hostellin, joka työllistää kehitysvammaisia ja maksaa heille kunnollista palkkaa: ”Paras idea ikinä!”

    10. 10

      ”Porno voi olla naisellekin hyvä tapa toteuttaa seksuaalisuutta” – Yle kysyi naisilta, millaista pornoa he haluavat nähdä ja teki vastauksien perusteella radio-ohjelman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suomi on saanut lahjaksi rahaa, patsaita, tulppaanin ja yhden lähetystöhistoriikin – saamistamme lahjoista selviää, mitä muut maat meistä ajattelevat
    3. Unohda ruma jouluvillapaita! Tämän joulun hittituote USA:ssa ovat perhepyjamat, joissa lähdetään myös baariin
    4. Matti Vanhanen käynnisti vaalikampanjansa moittimalla Suomen ulkopolitiikkaa, taistelutahtoa yritetään nostattaa vaaliämpäreillä – ”Ihmiset ovat kauhean kiinnostuneita ämpäreistä”
    5. 46-vuotiaan naisen uskotaan lähettäneen kuolettavaksi tarkoitetun pakettipommin Barack Obamalle – FBI pääsi epäillyn jäljille kissankarvojen ja kastikepullon avulla
    6. Tunti sitten
    7. Suomalaisjuoksija voitti kultaa Hitlerin silmien alla, myöhemmin hän valtasi venäläistankin ja kuoli – Suomen kiehtovin satavuotislahja kätkee sisäänsä jo unohtuneen sankaritarinan
    8. Ilaripro rikkoi maailmanennätyksiä Youtube-videollaan – jututimme jalkapallotaituria heti perään
    9. Chicago kärsi historiallisen rökäletappion Golden Statea vastaan – Lauri Markkaselle nyt 14 pistettä
    10. Yli 230 ihmistä kuoli Egyptin moskeijaiskussa, joka oli yksi maan historian kuolettavimmista – Egyptin ilmavoimat pommittaa iskun tekijöitä Pohjois-Siinailla
    11. Maailma puhuu sähköautoista, ja Sotkamossa on niitä varten suuri suunnitelma – HS vieraili Terrafamen valtavalla kaivoksella, joka saattaa tuoda Suomeen akkukeskittymän
    12. 2 tuntia sitten
    13. Isisille uskollinen jihadistiryhmä Siinain provinssi kertoi pudottaneensa venäläisen matkustajakoneen kaksi vuotta sitten – Onko sama ryhmä moskeijaiskun takana?
    14. Näytä lisää