Koti

Yli 300 kelohirsineliötä itselle ja vieraille

Tilaajille

INARI. Siuntiolaiset Leena Ranta ja Jukka Sarre katselevat lumista maisemaa Saariselän Kaunispään etelärinteeseen. Noin vuosi sitten valmistuneen huvilan suurista ikkunoista avautuvaa näköalaa kelpaa ihailla jopa lumimyräkkäisenä päivänä.

Runsaan 300 neliön huvila on pariskunnan itsensä suunnittelema. Rakennusalalla aiemmin työskennellyt Sarre oli mukana myös rakentamassa sitä. Ulkopuolisia rakennusmiehiä tarvittiin kuusi, sähkömiehiä kaksi. Heistä suurin osa oli paikallisia.

Kelomökin mahtavat venäläiset hirret veistettiin Kemijärvellä ja kasattiin paikalla.

"Kaikki kävi hirveällä vauhdilla. Vuokrasimme tontin keväällä, kesällä aloimme rakentaa ja puolen vuoden päästä tämä oli käyttövalmis", Ranta kertoo.

Sarre lisää, että pientä hiomista vielä riittää, mutta tyytyväinen lopputulokseen voi olla.

Mistä syntyi idea näin valtavasta "mökistä"?

"Kävimme lasten kanssa vuokramökeillä pari kertaa ja ne olivat pieniä ja ahtaita. Kahdeksan hengen mökkeinä myydään pieniä tupia, joissa lapset ovat sitten polvillaan parvella", Ranta kertoo.

Myös työporukan mökkireissuilla jonotettiin ainoaan vessaan, ja puolet porukasta joutui nukkumaan parvella. Syntyi ajatus kunnollisesta isosta mökistä, jota voisi sekä vuokrata että hyödyntää itse.

"Kun on kuusi lasta, kenelläkään ei ole varaa pitää tarpeeksi suurta mökkiä ilman vuokratuloja", Ranta naurahtaa.

Kaksikerroksisen mökin yläkerrassa on iso pirtti, avokeittiö ja kaksi makuuhuonetta, alhaalla saunatilat, takkahuone ja loput makuuhuoneista. Kahdeksassa makuuhuoneessa on kussakin oma kylpyhuone. Hintaa kaikin mukavuuksin varustetulle mökille kertyi hyvinkin samankokoisen omakotitalon verran.

"Rakensimme ensin ja säästämme nyt tonttia varten. Monet tekevät toisinpäin", Ranta kertoo.

Metsähallituksen myymä rinnetontti maksaa 90000 euroa, vuokra on 5000 euroa vuodessa. Tarvikkeiden kuljettaminen Lappiin tuo lisäkuluja, joten mökkien vuokraaminen sesonkiaikana ulkopuolisille on erittäin yleistä.

Saariselkä oli pitkään yritysten mökkipaikka, eikä rakennuslupia myönnetty yksityisille. Nyt tilanne on toinen ja etenkin kelomökkejä nousee vilkkaasti.

Sarre on kotoisin Inarista ja Ranta vietti lapsuudessaan kaikki kesät Saariselällä perheensä mökillä, joten heille Saariselkä oli selvä valinta.

Enimmäkseen huvilaa ovat vuokranneet yritykset ja onpa siellä pidetty häitäkin.

Ainakin tähän mennessä perheen aika on mennyt tiiviisti erilaisissa kunnostus- ja ylläpitopuuhissa.

"Mutta on se lomaa sekin. Sellaista touhuamistahan suomalainen mökkeily usein muutenkin on", Ranta nauraa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää