Koti    |   Kysy asumisesta

Laatoitus epäonnistui remontissa – sopimusehtojen mukaan urakoitsija vastaa virheestä

Teetimme omakotitaloomme 30 000 euron märkätilaremontin. Remontissa uusittiin muun muassa pinnat lähes sadan neliön saunaosastoon.

Laatoitus meni pieleen. Ku­violaatat ja saumat ovat miten sattuu. Teimme urakkasopimuksen kirjallisesti, mutta valvojaa meillä ei ollut.

Olemme tehneet reklamaa­tion urakoitsijalle, joka väittää, että työ on tehty normien mukaan. Työntekijätkin olivat virolaisia, mistä ei ollut puhetta sopimusta tehtäessä. Tuntuu, että meidät on petetty. Mitä voimme tehdä?

Rakennusalan töitä koskevien yleisten kuluttajasopimusehtojen mukaan urakoitsija vastaa suorituksessaan olevasta virheestä. Sopimusehdot yhdessä kuluttajansuojalain kanssa turvaavat kuluttajan oikeuksia.

Työt pitää tehdä hyvän rakennustavan mukaisesti. Lähtökohta on, että työssä on virhe, jos se ei sisällöltään, laadultaan tai ominaisuuksiltaan vastaa sitä, mitä on sovittu, sanoo asianajaja Marina Furuhjelm.

Hän suosittelee, että työn lopputulosta tulee katsomaan puolueeton tekninen asiantuntija, joka voi antaa lausunnon siitä, onko remontissa tehty jotain hyvän rakennustavan vastaisesti. Lopputulos kannattaa myös valokuvata.

Teknisenä asiantuntija voi olla esimerkiksi tavarantarkastaja, joita voi etsiä verkosta: Kauppakamari.fi/tavarantarkastus.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jos urakoitsijalle tehty reklamaatio ei ole tuottanut tulosta, apua saa kuluttajaneuvojilta. He myös neuvovat, miten asian voi saattaa kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi. Kuluttajariitalautakunta antaa suosituksen riidan ratkaisuun. Kuluttajaneuvojat palvelevat arkisin kello 9–15 numerossa 029 553 6901.

Urakkasopimuksessa voidaan sitouttaa urakoitsija käyttämään vain suomalaisia työntekijöitä. Jos asiasta ei ole erikseen sovittu, mutta urakoitsijalla on sopimuksen mukaan ollut oikeus käyttää aliurakoitsijoita, urakoitsija voi päättää, minkä maalaista työvoimaa käyttää.

Voiko taloyhtiö kieltää asunnon vuokraamisen?

Onko laillista, että taloyhtiön osakkailta on kielletty asuntojen vuokraaminen muille kuin perheenjäsenille? Sääntö lienee ollut voimassa 1950-luvulta, ja vuokraamiseen pitää anoa lupa hallitukselta.

Asunto-osakkeenomistaja saa pääsääntöisesti vuokrata huoneistoaan, mutta yhtiöjärjestyksessä vuokraaminen voidaan myös kieltää, sanoo Vuokranantajien neuvontalakimies Ville Hopsu.

Vuokraamisen kieltävän määräyksen lisääminen yhtiöjärjestykseen jälkikäteen edellyttää yhtiökokouksen päätöstä ja kaikkien osakkaiden suostumuksen.

Hopsun mukaan asuntojen vuokraamista ei voida kieltää hallituksen päätöksellä eikä edes järjestyssäännöillä.

Korvaako taloyhtiö, kun rasvatukos aiheutti vesivahingon?

Voimmeko vaatia korvausta taloyhtiöltä, koska kylpyhuoneemme on talon viemärin rasvatukoksen aiheuttaman vesivahingon takia ollut käyttökiellossa yli viisi kuukautta?

Tilan kuivaus aloitettiin kuusi viikkoa vahingon jälkeen. Kuivaus kesti kaksi kuukautta, talon putkiston huuhtelua odotettiin toiset kaksi ja tilan kasaamiseen päästiin vasta sitten.

Asunto-osakeyhtiölain mukaan viemärit kuuluvat taloyhtiön kunnossapitovastuulle. Yhtiön täytyy poistaa tukos, korjata rakenteelle aiheutuneet vahingot ja palauttaa kylpyhuone yhtiön perustason mukaiseksi.

Jotta taloyhtiö tai sen johto olisivat vahingonkorvausvastuussa ja joutuisivat maksamaan esimerkiksi sijaisasumiskustannuksia, hallituksen ja isännöitsijän olisi täytynyt toimia jollain tavalla huolimattomasti, sanoo asianajaja Marina Furuhjelm.

Hänen mukaansa työn viivästyminen voi olla peruste vahingonkorvaukselle, mutta silloin viivästymisen on pitänyt johtua huolimattomuudesta. Huolimattomuutta voi olla esimerkiksi se, että vahinkoa ei olisi alettu korjata, vaikka siitä olisi ilmoitettu.

Jos yhtiö on ilmoituksen saatuaan lähtenyt tutkimaan vahinkoa, pyytänyt urakkatarjouksia ja vienyt asiaa eteenpäin, mahdolliset kulut jäävät osakkaan maksettavaksi. Furuhjelm muistuttaa, että vahinkojen tutkiminen ja korjaus voivat kestää.

Yhtiön kannattaa ennaltaehkäistä tukoksia tiedottamalla asukkaita, mitä viemäriin ei saa kaataa. Vaikkapa kinkkurasva ei kuulu viemäriin, koska se saattaa aiheuttaa juuri tukoksen.

Furuhjelmin mielestä yhtiö ei ole toiminut huolimattomasti, vaikka se ei olisi tiedottanut asukkaita viemärin käytöstä: pitäisi olla itsestään selvää, ettei esimerkiksi rasvaa kaadeta viemäriin. Asukkaan velvollisuus on hoitaa huoneistoaan hyvin.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kysy asumisesta
  • Taloyhtiö
  • Remontti

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

    3. 3

      Kauppoihin tulee perjantaina leipää, johon on jauhettu hyönteisiä – yhdessä ciabattassa on 70 sirkkaa: ”Ne eivät ole siellä katsomassa silmästä silmään”

    4. 4

      Psykiatri varoittaa kasvavasta ilmiöstä: Suomessa elää jo tuhansia nuoria, jotka eivät poistu huoneestaan, koska netti ja pelit riittävät elämän sisällöksi – ”Nuori voi uhata tappaa itsensä, jos pelilaitteet takavarikoidaan”

      Tilaajille
    5. 5

      ”Taidat elää puutteessa” on kommentti, joka pilkkaa miestä enemmän kuin naista

    6. 6

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    7. 7

      Terve järki on usein suurinta höpön höpöä

      Tilaajille
    8. 8

      ”Hänelle tarjottiin suoraan psyykenlääkitystä, eikä siinä huoltajana jäänyt vaihtoehtoa” – Espoolaisäidin 10-vuotias tyttö sai lääkereseptin heti, mutta keskusteluapua vasta kuukausien kuluttua

    9. 9

      Saksalaisen äärioikeisto­poliitikon ikkunan alle ilmestyi holokaustin muistomerkki – aktivistit vuokrasivat naapuripihan ja pystyttivät 24 betonipaatta

    10. 10

      Argentiinalaisen sukellusveneen katoamisen aikoihin kuului merestä outo ääni – aluksesta saattaa olla jo ilma loppunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    4. 4

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    5. 5

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    7. 7

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    8. 8

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    9. 9

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    10. 10

      Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä, varoittaa dosentti – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää