Koti

”Näinkö nopeaa remontointi on?” yllättyi puolikkaan kansakoulun Turusta ostanut suunnittelijapari, joka teki huiman muutoksen kodissaan

Saana Sipilä ja Olli Sallinen muun muassa kunnostivat lattiat itse poistamalla taltalta ja puhaltimella ”kansakoulunruskean” maalin laudoista ja hiomalla lankut.

Meillä on naurettavan paljon tilaa kahdelle ihmiselle, sanovat Saana Sipilä ja Olli Sallinen kotonaan Toukolaaksossa.

He nimesivät ostamansa Ristimäen kansakoulun Toukolaakoksi siellä aikoinaan asuneen Touko Laaksosen eli taiteilija Tom of Finlandin mukaan.

Koulurakennus neljän kilometrin päässä Turun keskustasta on nyt 104-vuotias, ja vaikka se on jaettu kahden pariskunnan kodeiksi, tilaa molemmille pariskunnille on tosiaan paljon.

Sipilä ja Sallinen asuvat talonpuolikkaassaan, jossa on valmiina keittiö, olohuone, makuuhuone ja suuri kylpyhuone.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viimeistelyä odottaa miltei 50-neliöinen, neljä metriä korkea sali. Siitä tullee kesäolohuone, sillä talvella sitä ei kannata lämmittää. Sen vieressä olevan huoneen tulevasta käyttötarkoituksesta ei vielä olla varmoja. Ehkä siitä tulee vierashuone. Kun kaikki huoneet ovat käytössä, parilla on elin­tilaa 160 neliötä.

HS kertoi sunnuntaina 10. kesäkuuta Hannu Lehtolasta, joka kunnosti vanhaa kansakoulua Sastamalassa 18 vuotta ja uupui remonttiin täysin.

Turussa Toukolaakson idylli on kuumana kevätpäivänä täydellinen. Pariskunnan ystävä on tullut ­ottamaan aurinkoa pihalle, puutarhapöydän valkoinen liina lepattaa lämpimässä tuulessa, Sallinen keittelee kahvia perkolaattorilla ja kolmikko suunnittelee suuntaavansa alhaalle Aurajoen rantaan uimaan heti kuvausten päätyttyä.

Pariskunta on asunut koulussaan jo pari suvea, mutta tästä näyttää tulevan ensimmäinen lämmin, uimiseen käypä kesä.

Talon kahdella sivulla on pystyssä rakennustelineet. Ulkomaalaus jatkuu kesän mittaan. Sipilä ja Sallinen tekevät paljon itse mutta ostavat välillä apua ammattilaisilta. Vanhan rakennuksen remontteihin saisi menemään kaiken ajan, mutta sitä on annettava myös muotoilu­yritykselle nimeltä Saana ja Olli.

Ennen Toukolaaksoon muuttoa pari ei ollut koskaan remontoinut. He olivat aina asuneet vuokralla.


Pari kertoo, että enemmän kuin kauhistelua vanhan koulun ostamisesta he kuulivat kauhistelua siitä, että he ostavat talon yhdessä toisen pariskunnan kanssa. Sitä pidettiin riskinä.

Tähän asti kaikki on mennyt hyvin.

”Meitä on kolme pienyrittäjää ja yksi kokki. Joukossa ei ole yhtään massipäällikköä, joka haluaisi talon täyteen italialaista marmoria. Kaikilla on aika samanlainen käsitys, mitä asiat saavat maksaa”, sanoo Sallinen.

HS kertoi sunnuntaina 10. kesäkuuta Hannu Lehtolasta, joka uupui satavuotiaan kansakoulun remontoinnissa. Urakka kesti 18 vuotta, eikä valmista tullut.


Kaikki neljä ovat tunteneet toisensa vähintään kymmenen vuotta. Sallinen huomauttaa, että pelottavampaa olisi ostaa tuntemattomien ympäröimä asunto kerrostalosta.

”Meillä on kaikilla myös samanlainen käsitys siitä, kuinka paljon toisaalta yksityisyyttä, toisaalta yhteisöllisyyttä tarvitaan”, jatkaa Sipilä.

Pareilla on talosta hallinnan­jakosopimus. Molemmilla on omat asuntonsa ja omaa pihaa, keskipiha on yhteistä aluetta.


Asunto- ja remonttilainaa ei ole tarvinnut ottaa niin paljoa, että kurkkua kuristaisi.

”Saanan sukulainen maksaa Helsingissä kaksiosta vuokraa puolitoista kertaa niin paljon kuin me lyhennemme lainaa kuussa”, laskee Olli Sallinen.


Pariskunta sanoo säästäneensä paljon tekemällä esimerkiksi lattiat itse. Pari konttasi läpi kaikki huoneet ja poisti taltalla ja puhaltimella paksun kerroksen ”kansakoulunruskeaa” kiiltävää maalia lattialaudoista ja hioi satavuotiaat lankut uuteen uskoon.

”Ei vanhan remontoiminen mitään rakettitiedettä ole. Sen voi oppia kuka vain”, sanoo Sallinen useaan otteeseen.

”Jos me pystytään remppaamaan, niin moni muukin pystyy. Tämä ei ole niin pelottavaa kuin miltä etukäteen vaikutti. Ha­luamme palauttaa talon alku­peräisempään, hengittävään kuntoon perinteisin menetelmin ja materiaalein. On hienoa, kun eristeiden ja muovimattojen alta paljastuu sata vuotta vanhaa jykevää hirsiseinää ja puulattiaa.”


Onko ollut rankkaa?

No kyllä silloin, kun lattia käytiin läpi sentti sentiltä. Siihen meni kuukausia. Ja silloin, kun remonttitarvikkeet odottivat pihalla, mutta palkattu seppä valitsi töiden sijaan huvit.

Mutta ei muulloin. Remontti on ollut hyvää vastapainoa suunnittelijan työlle, joka on paljolti tietokoneella istumista.

”Talo on edistynyt nopeasti. Luulin, että tämä olisi tuskallisempaa”, sanoo Olli Sallinen.

Kaksi vuotta sitten heinäkuussa pari yöpyi koulussaan ensimmäisen yön lattialle viskatulla patjalla. Aamulla alkoi remontti. Keittiö purettiin ja ennen kuin uusi saatiin paikoilleen, ruuat tehtiin yhdellä keittolevyllä tai lämmitettiin Vihiksiä. Vessaan piti juosta talon toiselle puolelle kellariin.

”Kun alku on karu, kaikki mitä saadaan valmiiksi, tuntuu luksukselta”, kertoo Saana Sipilä.


Pariskunnan keittiö, olohuone, makuuhuone ja kylpyhuone on esitelty jo monessa sisustuslehdessä. Pariskunta on tunnettu sisustusintoilijoiden keskuudessa; heidän harmoninen tyylinsä innoittaa monia.

Kotia ei ole sisustettu uusilla designesineillä – noh, keittiöön ostettiin kyllä Aalto-valaisin – vaikka molemmat asujat ovat ­designin ammattilaisia.


Koti on malliesimerkki siitä, että kauniin asunnon ei tarvitse olla isolla rahalla sisustettu vaan mieluummin maulla ja mielikuvituksella. Kaikki värit on valittu konservaattori Thorvald Lindqvistin perinnevärikartasta.

”Olisi ollut kallista ja ahdistavaa ostaa kaikki uutena. Ollaan teini-iästä lähtien oltu roskalavadiggareita”, Olli Sallinen kertoo. Koulun kalusteet ovat edellisestä kodista, sukulaisten vinteiltä, kirppareilta ja netin kirpputoriryhmistä.


Toukolaaksossa on asuintilojen lisäksi rakentamaton ullakko ja alakerta, jossa ovat muun ­muassa koulun entinen liikuntasali ja veistoluokka.

”Olemme haaveilleet, että alakerrassa voisi pitää pop up -kesäkahvilaa. Katsotaan, saadaanko se aikaiseksi jo tänä kesänä.”


Lisää remontointivinkkejä saa HS:n remonttiekstrasta.



Kolme vinkkiä

Sipilän ja Sallisen vinkit koulun remontoijille


1. Lähtökohdan pitää olla, että ihastut taloon. Älä kuitenkaan lähde mukaan mututuntumalla. Käytä paljon aikaa realistisen budjetin laskemiseen ja anna laskelma tarkistettavaksi asiantuntijalle.

2. Miltei mitä vain pystyy tekemään itse, jos intoa ja aikaa löytyy. Sähkö- ja putkitöitä ei kannata tehdä itse. Mutta muuten harva työvaihe talon remontoinnissa on normaali­kykyiselle ihmiselle mahdoton. Me kävimme ikkunan­kunnostus­kursseilla, mutta myös Youtube on täynnä tietoa rakentajalle ja remontoijalle.

3. Tutustu esimerkiksi Facebook-ryhmissä muihin remontoijiin, niin pääset jauhamaan aiheesta sydämen kyllyydestä. Remppa-asiat kuulostavat monesta yhtä kiinnostavilta kuin jos joutuisi kuuntelemaan itselle vierasta kieltä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuminen
  • Remontointi
  • Pientalot
  • Sastamala
  • Turku
  • Susanna Lehmuskoski

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    3. 3

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    4. 4

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    5. 5

      Jalkapalloilija Mesut Özil lopettaa Saksan maajoukkueessa – perustelee päätöstään kohtaamallaan rasismilla

    6. 6

      FBI on epäillyt Trumpin entistä kampanja-avustajaa vehkeilystä Venäjän kanssa – salaiset asiakirjat tulivat julkisuuteen

    7. 7

      Lewis Hamilton sysäsi Mika Salon hornankattilaan – tuomariston paineet olivat Saksassa poikkeavat

    8. 8

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    9. 9

      Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

    10. 10

      Alanis Morissetten keskisormi miehille heiluu korkeammalla kuin koskaan – Porissa esiintyi hyväntuulinen tähti, joka kulki lavalla kuin nurmea leikkaava puistotyöntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    2. 2

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    3. 3

      Kansainväliset toimittajat tulivat Suomeen väärällä hetkellä – ei täällä tällaista ole

    4. 4

      Onko maaseudulla ollenkaan tulevaisuutta? HS:n Heikki Aittokoski lähti selvittämään asiaa Ylä-Savoon, joka on pienois­malli siitä, mitä Suomessa nyt tapahtuu

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaistutkimus avaa uuden näkö­kulman syövän hoitoon – ”Kukaan muu ei ollut uskaltanut ajatella, että syöpä­lääkkeiden tehottomuuden taustalla voisi olla yhteinen tekijä”

    6. 6

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    7. 7

      Helsingin keskustan 1800-luvun puutalot saatetaan purkaa tai siirtää muualle – Kampin ja Hietalahden alueella on käynnissä hurja kiinteistöruletti

    8. 8

      Saksan GP:n tulokset pysyvät alkuperäisessä muodossaan – Lewis Hamilton voitti, Valtteri Bottas oli toinen: ”En päässyt ohi, ja sitten käskettiin minimoimaan riskit”

    9. 9

      Alanis Morissetten keskisormi miehille heiluu korkeammalla kuin koskaan – Porissa esiintyi hyväntuulinen tähti, joka kulki lavalla kuin nurmea leikkaava puistotyöntekijä

    10. 10

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    5. 5

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    6. 6

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    7. 7

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    10. 10

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Maastopalo on saatu kuriin Varsinais-Suomessa – Pyhärannan paloalueella ei ole vielä turvallista liikkua
    3. Tunti sitten
    4. Entisen turva­miehen väkivalta­skandaali paisuu, Macronin arvostelu kiihtyy Ranskassa – Reuters: Tapaus johtaa presidentin lähipiiriä koskeviin uudistuksiin
    5. FBI on epäillyt Trumpin entistä kampanja-avustajaa vehkeilystä Venäjän kanssa – salaiset asiakirjat tulivat julkisuuteen
    6. 2 tuntia sitten
    7. Jalkapalloilija Mesut Özil lopettaa Saksan maajoukkueessa – perustelee päätöstään kohtaamallaan rasismilla
    8. Lewis Hamilton sysäsi Mika Salon hornankattilaan – tuomariston paineet olivat Saksassa poikkeavat
    9. Suomi lähtee isolla joukkueella EM-Berliiniin – mahdolliset menestyjät ovat laskettavissa yhden käden sormilla
    10. 4 tuntia sitten
    11. Portugali murskasi Suomen haaveet jatkopeleistä EM-kotikisoissa – Minihuuhkajien päävalmentaja Juha Malinen tunteikkaana: ”Tosi haikea fiilis”
    12. Kolme ihmistä loukkaantui lievästi kesäteatteri­esityksen jälkeen Laukaassa – autoilija peruutti väkijoukkoon
    13. Saksan GP:n tulokset pysyvät alkuperäisessä muodossaan – Lewis Hamilton voitti, Valtteri Bottas oli toinen: ”En päässyt ohi, ja sitten käskettiin minimoimaan riskit”
    14. Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja moottoripyörän törmäyksessä Padasjoella
    15. Näytä lisää