Koti

Lojuuko autotallissasi vanha autonrengas? Pikkuvaivalla siitä syntyy puutarhaan kukkaruukku tai portaat

Vanha autonrengas on helposti muokattavissa kukkaruukuksi ja terassipöydäksi. Keräsimme viisi vinkkiä renkaan hyödyntämiseksi puutarhassa.

Jokainen voi palauttaa käytetyt autonrenkaat maksutta renkaita myyviin liikkeeseen. Vanteestaan irrotettua autonrengasta voi kuitenkin hyödyntää myös pihalla ja puutarhassa. Maisemasuunnittelija Hilla-Maaria Karppisen mukaan renkaiden käyttö puutarhassa on nyt erityisen trendikästä.

”Ulkomailla renkaita näkee paljon esimerkiksi kauppojen ulkopuolella kukkaruukkuina.”

Vastakohdat sopivat hänen mukaansa puutarhassa hyvin yhteen.

”Kun romuluisen renkaan sisään istuttaa kauniita kukkia, yhdistelmä tuo säväyttävän kontrastin”, Karppinen sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keräsimme viisi vinkkiä renkaan hyödyntämiseksi pihalla ja puutarhassa.

1 Kukkaruukku

Autonrenkaasta saa yksinkertaisimmillaan kukkaruukun maalaamalla sen ja asettelemalla kukkia renkaan sisään. Kun renkaita pinoaa ja kiinnittää useamman päällekkäin, renkaat kohoavat kukkatorniksi.


Helppo kukka-amppeli syntyy pujot­tamalla renkaan läpi naru ja istuttamalla kukat multaan renkaan alaosaan. Renkaan voi ripustaa puun oksaan tai ulkoseinän viereen.

2 Portaat tai pengerrys

Autonrenkaita voi pinota ja täyttää päällekkäin rinteeseen. Kun renkaan täyttää soralla, sepelillä tai kivituhkalla ja maalaa värikkääksi, rinteeseen saa rakennettua portaita tai penkereen.


3 Kasvatusruukku hyötykasveille

Mikäli tornissa haluaa kasvattaa hyötykasveja, se kannattaa päällystää muovilla. Renkailla voi rajata kasvimaan penkkejä tai istuttaa renkaitten sisään kasviksia. Esimerkiksi Dodo-järjestö kertoo, kuinka renkaista voi rakentaa perunatornin perunanviljelyyn. Tornista voi saada jopa suuremman sadon kuin avomaalta, sillä perunat kasvavat useassa kerroksessa.


4 Jalkarahi

Renkaasta saa pihalle tai parvekkeelle jalkarahin tai jakkaran päällystämällä sen paksulla köydellä. Rahi syntyy, kun renkaan avoimelle sivulle kiinnittää vanerilevyn ja liimaa renkaan ja levyn kauttaaltaan köydellä.

5 Pihakeinu

Autonrenkaan uusiokäytön klassikko on pihakeinu. Yksinkertaisin keinu syntyy kiinnittämällä metalliketju tai köysi pystyssä olevan renkaan yläreunaan. Vaakatasossa olevan rengaskeinun saa, kun renkaaseen poraa useamman reiän ja yhdistää köydet ylhäällä yhteen.



Lisää vinkkejä puutarhan rakentamiseen ja hoitamiseen voit lukea puutarhaekstrasta

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Asuminen
  • Puutarha
  • Sisustaminen
  • Koti
  • Minttu-Maaria Partanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ampiaisia on jopa 20-kertainen määrä viime vuoteen verrattuna, ja kohta ne ovat kiukkuisimmillaan – Tuholaistorjuja hävittää ”jalkapallon kokoisia” pesiä

    2. 2

      Kauan sitten Lapissa kasvoi saniaisia ja pähkinäpensaita – sitten Golfvirta hiipui ja metsät muuttuivat karuksi tundraksi, kertoo uusi suomalaistutkimus

    3. 3

      Rangaistukset ovat aina huono idea, sanoo kasvatusammattilainen – Tässä 9 keinoa, joilla saat lapsen tottelemaan positiivisen kautta

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaiset haluavat pitää koko Suomen maaseutua myöten asuttuna mutta eivät elää siellä

    5. 5

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    6. 6

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    7. 7

      Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala

    8. 8

      ”Aamulehteä johdetaan Tampereelta”, sanoo Alma Median Kai Telanne – mutta hän itse asuu Tampereella, vaikka yhtiön pääkonttori on Helsingissä

    9. 9

      Maailmalla kärvistellään tukalassa kuumuudessa – ruumishuoneet täyttyivät Montrealissa, Kiinassa haetaan viilennystä pommisuojista

    10. 10

      Anna Erikssonin elokuva valittiin Venetsian kriitikkojen viikon kilpa­sarjaan – Laulaja pohtii nyt, kannattaako uutta musiikkia enää julkaista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    3. 3

      Terveysvesien trendi voi johtaa ”seuraavaan mahdolliseen kansan­tautiin” – Tutkija huomasi, että suomalaisten hampaat ovat alkaneet kärsiä eroosiosta

    4. 4

      Julkkiskokki Harri Syrjäsen Hampton Bay pettää odotukset – kala-annos osoittautuu läpeensä epäonnistuneeksi tekeleeksi, ja jälkiruuasta tulee mieleen opiskelijaruokala

    5. 5

      Voi vain ihmetellä, millä perusteella kaupungin vuokra-asuntoja jaetaan

    6. 6

      ”Peilikaappi on asennettu niin alas, ettei pää mahdu väliin” – Tällaisia ovat uudet, epäkäytännölliset kylpyhuoneet

    7. 7

      ”Perusterveet aikuiset soittavat, kun ovat vihaisia luonnolle” – Helle­aalto lisää turhia hätä­puheluja

    8. 8

      Egyptin vanhan valta­kunnan romahduttanut kuivuus tallentui kiveen intialaisessa luolassa – siitä alkoi meghalaya-aika, jota nyt elämme

    9. 9

      ”Meno Yhdysvalloissa on ollut aivan hullua”, sanoo Oatlyn toimitusjohtaja – kaurajuomalla maailmanvalloitusta yrittävä yritys on tietenkin ruotsalainen

    10. 10

      Rangaistukset ovat aina huono idea, sanoo kasvatusammattilainen – Tässä 9 keinoa, joilla saat lapsen tottelemaan positiivisen kautta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 33: Jonne Heinonen kuvasi krapulaa

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    5. 5

      Helsingissä vierailleen amerikkalaisen valokuvamallin puoliso edusti punaisessa solmiossa

    6. 6

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    9. 9

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    10. 10

      ”Konttorirotta” käveli Ancelikh Kaspisen ja Anni Nykäsen kojulle ja pyysi heidät Finlandia-talolle tarjoamaan mansikoita – Nyt kuvat ”sokeeraavan” makeista mansikoista leviävät maailmalla

    11. Näytä lisää