Koti

Jätkäsaaren puukerrostaloissa paljastui kosteusongelmia jo rakennusvaiheessa, nyt akilleenkantapää on selvillä: väärä materiaali

SRV vakuuttaa, että valmistuviin asuntoihin ei tule kosteusongelmia: ”Mitään riskiä ei ole”. Kiinnikkeisiin oli valittu väärä materiaali. Koivuvaneri on altis kosteudelle.

Jätkäsaareen rakennettavien Wood City -puukerrostalojen kosteus- ja mikrobiongelmat on saatu korjattua. Korjausten loppuraportin on määrä valmistua syksyn aikana. Asunnot luovutetaan rakennuttajalle ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä.

Alun perin ne oli määrä luovuttaa jo helmikuussa 2018.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Taloja rakentavan SRV:n projektipäällikkö Antti Aaltonen sanoo olevansa varma siitä, että valmistuviin asuntoihin ei tule kosteusongelmia.

”Mitään riskiä ei ole.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samaa sanoo Petri Perttula Stora Ensolta. Kerrostalojen puuelementit tulevat Stora Ensolta.

”Onneksi ongelma havaittiin ja korjattiin jo varhaisessa vaiheessa.”

Wood City -korttelissa on kaksi kahdeksankerroksista puutaloa, joihin tulee yhteensä 98 Helsingin kaupungin vuokra-asuntoa. Kortteliin tulee myös peliyhtiö Supercellin pääkonttori, jonka rakentaminen alkoi keväällä. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat hotelli ja pysäköintitalo. Kortteli valmistuu vuoden 2020 aikana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kerrostalojen rakennusvaiheessa huomattiin, että puuelementtien liitoskohdissa oli kosteutta ja mikrobikasvustoa. Kosteutta oli koivuvanerista valmistetuissa kiinnikkeissä, joita on alle promille rakennuksen kokonaismassasta.

Rakennuksessa ei käytetty sääsuojaa.

Useat asiantuntijat epäilivät etukäteen, että kosteusongelmia ei voi poistaa yksinomaan desinfioimalla. Monien mielestä desinfiointi saattaa myös lisätä sisäilmaongelmien riskiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Perttula kertoo, että korjausta varten koottiin asiantuntijaryhmä, jota veti Tampereen teknillisen yliopiston rakennusfysiikan professori Juha Vinha.

Korjaukset toteutettiin siten, että näkyvät vauriot poistettiin mekaanisesti hiomalla tai hiilihappojääpuhalluksella. Ne alueet, joihin mekaanisilla toimilla ei päästy, desinfioitiin vetyperoksidilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Desinfiointi on Perttulan mukaan turvallinen, sillä vetyperoksidi hajoaa hapeksi ja vedeksi.

Ilman sääsuojaa rakentaminen on Perttulan mukaan yleinen tapa, kun kyseessä ovat umpipuiset rakennukset.

”Kun seuraavat työvaiheet alkavat ja mukana on lämmöneristeitä, kipsilevyjä tai muita kosteudelle alttiita materiaaleja, sääsuojaa käytetään”, hän toteaa.

”Tässä hankkeessa kiinnikkeisiin oli valittu väärä materiaali, koivuvaneri, joka on altis kosteudelle. Vastedes sitä ei käytetä”, Perttula sanoo.

Wood Cityn puukerrostalot ovat Perttulan mukaan esimerkki tulevaisuuden puurakentamisesta.

”Tällainen tapa rakentaa massiivipuusta kasvaa voimakkaasti Euroopassa. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa ympäristöystävällisiä puurakennuksia tehdään paljon enemmän kuin Suomessa ”, Perttula sanoo.

Uutta ja poikkeuksellista Wood Cityssä on Perttulan mukaan se, että kerrostalot tehtiin suomalaisesta viilupuusta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rakentaminen
  • Jätkäsaari
  • Kosteusongelmat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Maanomistaja haluaa kaataa 400 vuotta vanhan tammen Espoossa, koska se on ”menettänyt kauneutensa” – Kaupunki pitää puuta kansallisaarteena

    3. 3

      Eikö rakennusala ikinä opi? Taivaanranta on täynnä nostokurkia, kustannukset karkasivat pilviin, ja nyt asuntoja uhkaa valmistua valtava määrä tyhjilleen

    4. 4

      Väsyttääkö koko ajan? Kysy itseltäsi nämä kuusi kysymystä niin pääset ongelman juurille

    5. 5

      Aikuinen ihminen saa olla Suomessa riippuvainen tasan yhdestä ihmisestä – ja se on hänen oma kumppaninsa

    6. 6

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Ratsastajat päihittivät 7 500 ihmisen asunnot Helsingin Tuomarinkylässä – Pellot säilyvät hevosten ja koirien käytössä oikeuden päätöksellä

    9. 9

      Serena Williams pääsi miestenlehden Vuoden mies -numeron kanteen, mutta miksi sana nainen on lainausmerkeissä?

    10. 10

      Samat ratikat täyttyvät äärimmilleen samassa paikassa, ja yksi syy on yli muiden – HS:n hakukone kertoo, kuinka tukkoinen on oma ratikkalinjasi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    4. 4

      Elintavat vaikuttavat aivoinfarktin riskiin enemmän kuin geenit, selvisi laajassa brittitutkimuksessa – Tarkkaile näitä kahta arvoa

    5. 5

      Miksi eläke­miljardien väärin­käyttöä ei saada kuriin? Syy on yksin­kertainen, ja se kertoo paljon Suomesta

    6. 6

      Lentäjät kertoivat tunnistamattomasta, kirkkaasta ja nopeasti lentäneestä kohteesta Irlannissa – lentäjän ja lennon­johdon välinen keskustelu julki

    7. 7

      Upouuden koulun lattiat jouduttiin repimään auki ja asentamaan uudelleen – Nyt kosteusvaurioita on löytynyt taas

    8. 8

      Onko lapsesi pessimisti? – Nämä vinkit kannattaa huomioida kasvatuksessa, jotta lapsesta ei tule negatiivista aikuista

      Tilaajille
    9. 9

      Finanssivalvonnalta poikkeuksellinen ulostulo: Eläkeyhtiöt ovat käyttäneet yhteisiä varojamme vuosikausia väärin, ja nyt sen on loputtava

    10. 10

      Eikö rakennusala ikinä opi? Taivaanranta on täynnä nostokurkia, kustannukset karkasivat pilviin, ja nyt asuntoja uhkaa valmistua valtava määrä tyhjilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    3. 3

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    5. 5

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    6. 6

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    9. 9

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    10. 10

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää