Koti

Talonmies Ilve Järvinen on kuin äiti kannelmäkeläisessä taloyhtiössä: ”Jos muksut ovat unohtaneet avaimet sisään, en peri maksua”

Kannelmäkeläisessä taloyhtiössä kaikki halusivat talonmiehen, muuta vaihtoehtoa ei edes harkita.

Ilve Järvinen on hyvä esimerkki siitä, miksi talonmiehistä pidetään.

”Kaikessa pitää toimia inhimillisesti, kultaisen säännön mukaan: meidän pitää tehdä toisille samaa mitä toivotaan itsellemme tehtävän. Suhtaudun ihmisiin ystävällisesti, niin minä olen pärjännyt.

Järvinen on Asunto-osakeyhtiö Salpa-Sellon talonmies Helsingin Kannelmäessä.

Esimerkiksi käy oven avaaminen. ”Jos olen töissä pihalla tai muksut ovat unohtaneet avaimet sisään, en peri maksua. Se on toisten onnettomuudella hyötymistä. Jos tulen lähiyhtiössä sijaitsevasta kodistani käsin avaamaan, maksu on 20 euroa.”

Vuonna 1974 valmistuneessa taloyhtiössä on 96 asuntoa ja 187 asukasta. Järvinen on toiminut osa-aikaisena talonmiehenä vuodesta 2015. Hänellä on kokemusta toisestakin taloyhtiöstä noin kolmen vuoden jaksolta.

Hallituksen puheenjohtaja Jarmo Lehmonen kertoo, että taloyhtiössä on ollut talonmies alusta lähtien. Muuta vaihtoehtoa ei harkittu, kun pitkäaikainen talonmies jäi kahdeksan vuotta sitten eläkkeelle.

”Taloyhtiössä kaikki halusivat talonmiehen, se on perinne. Emme ole kysyneet koskaan edes tarjousta huoltoyhtiöltä. Talonmiehessä on se positiivinen puoli, että henkilö pysyy koko ajan samana.”

Ennen Järvistä taloyhtiössä ehti olla useita talonmiehiä. Lyhyistä pesteistä huolimatta hommat sujuivat.


Salpa-Selloa isännöivän Pekka Ollosen mukaan taloyhtiö hyötyy siitä, että yhtiössä on henkilö päivisin tavattavissa. ”Talonmies on asukkaiden etu. Hän huolehtii monesta sellaisesta asiasta, jotka eivät kuuluisi huoltoyhtiölle, ja reagointiaika on lyhyt.”

Talonmies ei Ollosen mukaan tule välttämättä edes huoltoyhtiötä kalliimmaksi, jos mukaan lasketaan huoltoyhtiön kuukausiveloituksen lisäksi myös lisätyöt.

”Talonmies tietää ongelman huoltoyhtiötä paremmin ja pystyy korjauttamaan varsinaisen vian, ei vain sen seurausta. Työn tilaaminen on huoltoyhtiötä kohdennetumpaa.”

Järvisen tehtäviin kuuluvat porraskäytävien ja kolmen taloyhtiösaunan siivous, lumityöt, hiekoitus ja nurmikon leikkaus. Hän myös tilaa itsenäisesti pienempien töiden tekijät kuten sähkö- ja putkimiehet sekä lukkosepät. Hallitus on valtuuttanut hänet tilaamaan myös lumien pudotukset katoilta. Se on no­peampi tapa.

”Talonmiehen työssä on myös vastuu. Olisi paha, jos joku kaatuisi siksi, että olen jättänyt työni tekemättä”, Järvinen sanoo.


Yhteistyö hallituksen ja talonmiehen välillä on toiminut sekä talonmiehen että puheenjohtajan mukaan hyvin. Hallituksella on yhteinen sähköposti, ja Järvinen käy Lehmosen kanssa asioita läpi myös puhelimessa.

”Minua viehättää työn vapaus, voin tehdä hommat milloin haluan. Olen nopea tekemään, ja sen jälkeen voin olla vapaalla. Tykkään jutella ihmisten kanssa, talo on kiva ja ihmiset mukavia. Sellaisia jatkuvia marmattajia ei ole”, iloisesti hymyilevä Järvinen sanoo.

”En tiedä, paljonko tunteja työn tekemiseen on laskettu. Minulla on kuukausipalkka, ei tässä voi tunteja laskea. Nyt pitää tehdä joka päivä lumitöitä, siivota ja hiekoittaa kaksikin kertaa päivässä. Kesällä taas riittää, kun hoitaa pihan, ajaa nurmikon ja siivoaa kaksi kertaa viikossa.”

Vapaudesta huolimatta Järvinen aloittaa yleensä työt aamulla kello 6.30. Perjantaisin hän ”palloilee” yhtiössä koko päivän, silloin on sopiva päivä myös teettää korjauksia ulkopuolisilla ammattilaisilla.

Huonot kokemukset huoltoyhtiöstä liittyvät usein lumien auraukseen. Työt saatetaan tehdä yön pyryn jälkeen vasta iltapäivällä, eikä aura-autosta viitsitä nousta pois, vaan lumivallit jätetään ovien eteen. ”Tämän pihan auraus olisi hankalaa autolla. Minulla on lumilinko, lapio ja lauma eläkeläisiä apujoukkona.”

Huoltoyhtiön ja talonmiehen välinen ero korostuu Järvisen mukaan etenkin silloin, jos lunta on paljon.

”Jos taloyhtiössä on hyvin toimiva talonmies, vaihdon jälkeen tullaan yleensä katumapäälle. Jos talonmies on huono, taso ei muutu.”

Yhtiön talonmiehen asunto on liian pieni nelihenkiselle perheelle, joten Järvinen asuu lähistöllä vuokra-asunnossa. Lasten muutettua hän saattaa harkita yhtiön asuntoon muuttamista.

”Olisi parempi asua yhtiössä, silloin näkisin heti mikä on vialla, ja tutustuisin paremmin asukkaisiin. Toisaalta nyt tiedän talon asioista vain hyvät puolet”, hän nauraa.

Sairauslomien ajaksi on ollut vaikeaa löytää tarpeeksi monipuolista tuuraajaa. Järvisen jo isot lapsetkin ovat joutuneet hommiin.

”Tytöt tunnetaan yhtiössä. Yleensä minulla suu toimii, joten soittoasioita olen hoitanut sairaslomaltakin. Yli kahden viikon lomalla en ole ollut koskaan.”

Yhtiössä tehdään hallituksen vetämänä talkootöitä. Kerhohuonekin on muuttanut ilmettään, ja puheenjohtaja Lehmonen on käsistään kätevä. Hallituksen jäsenet hoitavat myös ovien avausta, kun talonmies ei ole paikalla.

Helsingin kantakaupungissa talonmiehet näyttävät olevan yleisempiä kuin lähiöiden taloyhtiöissä. Isännöitsijä Tom Siljamäen mukaan talonmiehet ovat vähenemässä. Silti kuudessa hänen isännöimistään 20 taloyhtiöstä on talonmies.

”Talonmiehen hinta tulee 10–20 prosenttia huoltoyhtiötä kalliimmaksi, ja hyviä henkilöitä on vaikea löytää. Pärjätäkseen taloudellisesti pitää hoitaa ainakin kahta keskisuurta taloyhtiötä. Työn onnistuminen on kiinni persoonasta”, Siljamäki sanoo.

Talonmiestä ei ole Siljamäen mukaan vaikea sanoa tarvittaessa irti. ”Taloudelliset ja tuotannolliset syyt riittävät eli se, että huoltoyhtiö on halvempi.”

Tunnetasolla tutun talonmiehen eläkkeelle lähtö voi olla joidenkin taloyhtiöiden asukkaille vaikea tilanne, jos tämä asuu yhtiön asunnossa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poikkeuksellinen hyppäys hiv-tartunnoissa pääkaupunki­seudulla – Hus pelkää epidemiaa

    2. 2

      Harvinainen rikosten sarja Espoossa toi tuomion: Mies varasti lapsilta reput ja uhkasi tappaa viimeisillään raskaana olevan naisen

    3. 3

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    4. 4

      Mieti, mitä haluat, jos käy huonosti: kuolemaan ja sairastumiseen voi varautua näillä keinoin

      Tilaajille
    5. 5

      Kaahari ajoi reilusti yli kahtasataa satasen alueella – ”Kyseinen auto ei käsittääkseni kulje sen kovempaa”

    6. 6

      Ulkoministeri Soiniin kohdistuneesta hyökkäysyrityksestä epäillään vuonna 1967 syntynyttä miestä, poliisilla ei näyttöä teon suunnitelmallisuudesta

    7. 7

      Virolainen Asta Tikerpäe kyyditettiin neljä­vuotiaana Siperiaan ”isänmaan vihollisen” lapsena: ”Luulin, että menemme kylään tädin luokse Tallinnaan”

    8. 8

      700 miljoonan euron hankkeen kohtalon­hetket ovat käsillä: Vanhan jäähallin kupeeseen suunniteltu jätti­areena mullistaisi maisemaa Töölössä

    9. 9

      Norja tarjoaa työtä mutta vie osaavaa työvoimaa – Rajan toisella puolella työssä käyvät utsjokelaiset ovat väsyneet byrokratiaan

    10. 10

      Alle kymmenen vuotta vanhassa asunnossa voi olla rakennusvirheitä, ja jos tärkeä vakuutus puuttuu, ostaja saattaa joutua maksamaan korjaukset itse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ulkoministeri Timo Soinia yritettiin lyödä Korson maalais­markkinoilla Vantaalla, puolue­johtajat tuomitsevat ”hyökkäyksen demokratiaa vastaan”

    2. 2

      Lauri Markkanen hämmästyttää amerikkalaisia tavoillaan: kaurapuuroa aamulla eikä edes omaa kokkia

    3. 3

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    4. 4

      Merihätään joutunut risteilijä pääsi onnellisesti satamaan Norjassa

    5. 5

      Suku istui iltaa Espoossa, kun sedän kysymys Auschwitzista muutti Orna Kollmann-Grinbergin käsityksen isästään täysin

      Tilaajille
    6. 6

      Saksassa tyylikäskin villapaita voi olla ratkaiseva virhe

    7. 7

      Abiturientti Viivi Puskala pyöräili kaikessa rauhassa Mallorcalla, kun hänet värvättiin treenilenkin päätteeksi Luxemburgiin

    8. 8

      Muellerin raportti ei todennut Trumpin vaalikampanjan tehneen yhteistyötä venäläisten kanssa, presidentti riemuitsi tutkinnan tuloksesta

    9. 9

      Helsinki nostattaa asuntojen hintoja: kaupunki saa myymistään tonteista sitä enemmän rahaa, mitä kalliimmalla niille rakennettavat asunnot myydään

    10. 10

      Grafiikka näyttää, miten suomalaiset kahmivat norjalaisten yhtiöiden pika­lainoja: Viran­omaiset ryhtyivät uusiin toimiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    4. 4

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    5. 5

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    6. 6

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    7. 7

      Merihätään joutunut risteilijä pääsi onnellisesti satamaan Norjassa

    8. 8

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    9. 9

      Jään uumenista nousee vihainen jätti – Siperian ikiroudassa ratkaistaan planeettamme kohtalo, ja nyt poromies Nikolai Tasmanovin rautakanki uppoaa liian syvälle

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki vai Tšernobyl? Testaa, kuinka hyvin erotat Suomen pää­kaupungin ydin­tuhoalueesta

    11. Näytä lisää