Koti    |   Kysy asumisesta

Sain sairauskohtauksen saunassani, koska ilmanvaihdon asennuksessa tyrittiin – Kenen on vastuu?

Nyt etsitään syyllisiä.

Taloyhtiössämme tehtiin putkiremontti, jolloin myös ilmanvaihtokoneet uusittiin. Puoli vuotta myöhemmin selvisi, ettei asuntoni ilmanvaihto toimi. Tämä tuli ilmi, kun sain sairauskohtauksen saunassani.

Vaadin taloyhtiöltä toimia. Kun mitään ei tapahtunut, tein tutkintapyynnön viranomaiselle. Parin kuukauden odottelun jälkeen huoneistossa tehtiin mittauksia. Selvisi, että vikaa on. Taas on kulunut puoli vuotta, mutta mitään ei ole tehty. Kuulin, että nyt etsitään syyllistä. Kuka on vastuussa?

Asunto-osakeyhtiölain mukaan vastuu ilmanvaihtojärjestelmän kunnossapidosta kuuluu taloyhtiölle.

Koska ilmanvaihtokoneiden uusiminen on ollut osa taloyhtiön putkiremonttia, yhtiön sopimuskumppani eli pääurakoitsija on vastuussa asennuksesta, sanoo Kiinteistöliitto Uusimaan neuvonta­lakimies Maria Forsblom.

Vaikka pääurakoitsija olisi käyttänyt ilmanvaihtotöissä aliurakoitsijaa, pääurakoitsija vastaa yhtiön sopimuskumppanina koko urakan onnistumisesta. Sen täytyy korjata takuuaikana todetut ja asumista vaikeuttavat virheet viivytyksettä. Takuuaika on tyypillisesti kaksi vuotta urakan vastaanottamisesta.

Yhtiön tulee vaatia pääurakoitsijaa korjaamaan virheet tekemällä vioista reklamaatio pääurakoitsijalle ja vakuuden antajalle. Jos pääurakoitsija ei vaatimuksista huolimatta korjaa todettuja virheitä eikä puutteita, yhtiöllä voi olla oikeus teettää korjaukset toisella urakoitsijalla.

Taloyhtiön uusi asukas valtasi vieraspaikan – mitä tehdä?

Taloyhtiömme jokaiseen asuntoon kuuluu autopaikka ja autotalli. Yhtiöjärjestykseen on myös merkitty yksi vieraspaikka. Uusi asukas on kuitenkin alkanut käyttää vieraspaikkaa omanaan.

Hallitus päätti toteuttaa kokeilun, jonka aikana vieraspaikka on kaikkien vapaassa käytössä. Käytännössä tämä ei toteudu, koska uuden asukkaan auto on paikalla jatkuvasti. Miten asian voi sovussa ratkaista?

Kirjalliset autopaikkasäännöt ovat ensimmäinen keino ehkäistä pysäköintiin liittyviä erimielisyyksiä taloyhtiössä.

Jos sääntöjä ei vielä ole, yhtiössä kannattaa laatia ne viimeistään nyt ja vahvistaa yhtiökokouksessa, sanoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija Tommi Leppänen.

Seuraava vaihtoehto on tehdä vieraspaikasta kiekkopaikka ja tilata pysäköinninvalvonta yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä.

Jos tällaiseen ratkaisuun päädytään, on tärkeää, että pysäköintialueella on näkyvällä paikalla kyltti, joka kertoo pysäköinnin rajoitteista, lakiasiaintuntija Leppänen sanoo.

Hänen mukaansa autot siirtyvät oikeille paikoilleen mitä todennäköisimmin, jos asukkaat joutuvat maksamaan kalliita pysäköintivalvontamaksuja.

Valvontamaksuista ei taas pitäisi syntyä riitaa, kun yhtiö viestii asukkaille muutoksista etukäteen, Isännöintiliiton Leppänen neuvoo.

Lue lisää taloyhtiöaiheista HS:n Taloyhtiöekstrasta.

Haluatko kysyä jotain asumisesta tai lähettää juttuvinkin? Lähetä täältä sähköpostia osoitteeseen hs.koti@hs.fi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä – Nyt kysyntää on hellyyssessioille, joihin ei kuulu seksiä lainkaan

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tuli ihan paha mieli, kun ihmiset ostivat ylihintaisia asuntoja huonolta paikalta”, kertoo rakennusliikkeen johtaja kokemattomista sijoittajista

      Tilaajille
    3. 3

      Anni Sinnemäellä on harvojen tuntema erityinen suhde Itäkeskukseen, joka pian mullistuu hänen johdollaan täysin

    4. 4

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    5. 5

      Suomi elää jauhelihalla ja lehmänmaidolla – kartat näyttävät, miksi ilmastoraporttien ruokavaatimusten toteutuminen on vaikeaa

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalaisten elämäntapa on kestämätön

    7. 7

      Euroopan unionin ”kurkkudirektiivi” oli myytti, jonka kaltaisista väitteistä EU-vastaiset voimat ovat pyrkineet hyötymään

    8. 8

      Armeija haluaa uhrata pahimmissa taisteluissa vain osan sotilaista, George Clooneyn uusi sarja paljastaa yleismaailmallisen kaavan

      Tilaajille
    9. 9

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    10. 10

      Pahimmillaan ihminen voi päätyä naimisiin tahtomattaan, koska ei uskalla sanoa, että mieli muuttui – Kehtaamattomuus on monen suomalaisen ongelma, mutta siitä voi opetella pois, sanoo psykologi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    3. 3

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    6. 6

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    7. 7

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    8. 8

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    9. 9

      Äiti kulki kaksivuotiaan lapsensa perässä Hoplopin leikkivälineissä Vantaalla ja järkyttyi: ”Likaa ei voinut olla huomaamatta”

    10. 10

      Kun tytär kaipasi halausta, isä tarjosi lenkkitossuja – Näin rakkauden kielierot rakentavat muureja ihmisten välille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    5. 5

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    9. 9

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    10. 10

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    11. Näytä lisää