Koti

Välittäjä liimasi Myytävänä-lapun asunnon ikkunaan Alppilassa, mutta miten ihmiset reagoivat? – ”Suomalaiset ovat varsin ujoa kansaa”

Esimerkiksi Yhdysvalloissa ”For Sale” -kyltillä on suuri merkitys asunnon myynnissä.

Siuntionkadulla Helsingin Alppilassa on myynnissä asunto. Sen tietää siitä, että vuonna 1960 rakennetun talon ikkunaan on teipattu valkoinen Myynnissä-lappu.

Tapa on tuttu ulkomailta. Esimerkiksi Espanjassa ei voi välttyä näkemästä parvekkeiden kaiteilla tai asuntojen ikkunoissa värikkäitä ilmoituksia, joissa lukee ”myytävänä” tai ”vuokrattavana”.

Mutta eihän kukaan Suomessa käytä tällaista markkinointia. Mitä ihmettä, kiinteistönvälittäjä Susanna Pouttu?

Pouttu kertoo, että idea tuli mieleen, koska Siuntionkadun asunto sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa, joten ilmoitus ikkunassa näkyy hyvin ohikulkijoille. Hän ajatteli testata asiaa.


Pouttu on työskennellyt pitkään rakennusalalla ja tietää, että uudiskohteiden markkinoinnissa rakennuspaikalle pystytetty tiedotustaulu herättää ohikulkijoiden mielenkiinnon.

Pouttu sanoo, että kyltit keräävät hyvin huomiota ja niiden kautta rakennusliike saa paljon yhteydenottoja.

Ja miksipä ei saisi. Suomalaisilla on tapana muuttaa lyhyellä säteellä. Myynnissä-kyltit ovat hyvää markkinointia alueen asukkaille.

Jos tällainen markkinointi siis toimii tontti- ja uudisasunto­kaupassa, miksipä se ei toimisi myös silloin, kun myydään vanhoja asuntoja?

 

Pohjois-Amerikassa myös ostajalla on oma kiinteistönvälittäjänsä.

Kun Yhdysvalloissa pannaan vanha talo myyntiin, ensimmäisenä kiinteistönvälittäjä hakkaa pihanurmelle kyltin. Kyltissä lukee ”For Sale”, myynnissä. Suomalaiset tunnistavat ilmiön ainakin amerikkalaisesta viihteestä.

Kiinteistön­välitysketju Sp-Kodin kiinteistönvälittäjä Johanna Peltonen on työskennellyt vuosia Yhdysvalloissa ja kertoo, että tapa johtuu osin siitä, ettei Yhdysvalloissa ole Oikotien tai Etuoven kaltaista markkinapaikkaa, joka kokoaisi myynnissä olevien asuntojen ilmoitukset yhteen.

Asuntokauppaakin tehdään hieman eri tavalla kuin Suomessa.

Niin kuin kaikki kanadalaista Remontti vai Muutto -tv-ohjelmaa katsoneet ovat oppineet, Pohjois-Amerikassa myös ostajalla on oma kiinteistönvälittäjänsä.

Ostajan välittäjä etsii asiakkaalleen sopivia kohteita.

”Amerikassa asiakkaan on vaikea itse löytää myynnissä olevia kohteita. Välittäjäkin joutuu tekemään sen teen ison työn”, Peltonen kertoo.

Kun pihalle kiinnitetään For Sale -kyltti, kaikki paikkakunnan kiinteistönvälittäjät näkevät, että kyseinen talo on myynnissä.

Suomessa asunnon myyjä tekee toimeksiantosopimuksen vain yhden liikkeen kanssa, mutta Pohjois-Amerikassa myynnissä olevat kohteet ovat kaikkien välittäjien listoilla.

 

”Suomessa tieto siitä, että oma asunto on myynnissä, halutaan pitää ehkä salassa muilta.”

Erot asuntokauppatavoissa eivät kuitenkaan yksin selitä sitä, miksi Suomessa asuntoja ei markkinoida ikkunoissa.

Sekä Pouttu että Peltonen epäilevät, että ihmisissäkin on eroa.

”Suomalaiset ovat varsin ujoa kansaa. Tieto siitä, että oma asunto on myynnissä, halutaan pitää ehkä salassa muilta. Syitä asunnon myyntiin on niin monia”, Pouttu sanoo.

Tämä siitä huolimatta, että nykyään kaikki asunnon tiedot kuvineen ovat kuitenkin kaikkien nähtävillä netissä.

Netistä myynti-ilmoituksen löytävät vain ne, jotka ovat netissä ja lukevat myynti-ilmoituksia. Ikkunaan aseteltu myynti-ilmoitus on viesti niillekin, jotka asuvat lähellä eivätkä tiedä olevansa aikeissa muuttaa.

Siuntionkadulla ikkunailmoitus on toiminut. Se on huomattu. Poutun mukaan ilmoitus on houkutellut ihmisiä näytölle mutta asuntoa ei ole vielä myyty.

Siuntionkadun 43 neliön parvekkeellinen kaksio myydään vuokrattuna. Pouttu pyysi sekä myyjältä että vuokralaiselta lupaa saada panna ilmoitus ikkunaan.

Valkoisessa lapussa on teksti Myynnissä, tiedot asunnon koosta, Poutun puhelinnumero sekä Oikotien kohdenumero. Jos joku ohikulkija kiinnostuu, hän voi vaikka saman tien mennä Oikotiellä lukemaan tarkempia tietoja.

Ilmoitus ikkunassa auttaa myös silloin, jos potentiaalinen asiakas on nähnyt myynti-ilmoituksen ensin netissä ja haluaa ohi kulkiessaan nähdä, mikä asunto on kyseessä.

”Vuokralaisen kanssa on sovittu, että ilmoitus poistetaan heti, jos siitä aiheutuu häiriötä tai joku tulee vaikkapa soittamaan ovikelloa ilmoituksen nähtyään”, Pouttu sanoo.

Hän arvelee, ettei taloyhtiölläkään ole sanomista niin kauan kuin myynti-ilmoitus on siisti ja sopii ympäristöön. Ulkomailla kyltit ja ilmoitukset ovat yleensä nimenomaan värikkäitä, jotta ne huomataan kauempaakin.

 

Eikä maksa mitään.

Poutun ja Peltosen mielestä Suomessakin voitaisiin markkinoida asuntoja enemmän tällä tavalla. Sehän olisi vain yksi kanava muiden joukossa.

Eikä maksa mitään?

”Ei. Tein sen aanelosen, avasin ikkunan ja laitoin sen sinne väliin”, Pouttu sanoo.



Oikotie ja HS kuuluvat samaan Sanoma-konserniin. Lue lisää asuntokauppaan liittyviä juttuja HS:n Asuntokauppaekstrasta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pekka Sauri aloitti Twitterissä ”ränttäämisen” ja katso: Jussi Halla-aho avasi edes hieman, mitä mieltä hän on vanhoista kirjoituksistaan

    2. 2

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    3. 3

      Parikymppinen kaahari ajoi yli 250:tä kilometriä tunnissa satasen alueella Vantaalla – ”Eihän mikä tahansa auto kulje noin kovaa”

    4. 4

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    5. 5

      Poliisi ottanut seitsemän ihmistä kiinni epäiltynä Sri Lankan iskuista, kuolonuhrien määrä kahdeksassa räjähdyksessä noussut jo yli 200:n – tämä iskuista tiedetään

    6. 6

      HS-analyysi: Vatsaa vihlovat dokumentit Josefin Nilssonista ja Michael Jacksonista osoittavat, miten helposti asioista vaietaan

    7. 7

      Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

      Tilaajille
    8. 8

      Miehen junan eteen Pasilassa työntänyt vangittu

    9. 9

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    10. 10

      Leuanveto on monelle naiselle mahdottoman tuntuinen haaste – toimittaja harjoitteli täsmä­ohjeilla kuukauden, näin kävi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    3. 3

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    4. 4

      Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

      Tilaajille
    5. 5

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisi ottanut seitsemän ihmistä kiinni epäiltynä Sri Lankan iskuista, kuolonuhrien määrä kahdeksassa räjähdyksessä noussut jo yli 200:n – tämä iskuista tiedetään

    7. 7

      ”Hävettävän suuri” BMW vie suomalaisen kirurgin tallinnalaiselle klinikalle: sote ja verot ajavat suomalaisia lääkäreitä muualle töihin

    8. 8

      Vesku Loirin elämä täyttää koko ensi syksyn – Olli Lindholmin kuolema ei ollut vielä mitään

    9. 9

      Saaristoon, Mathildedaliin vai Kristiinan­kaupunkiin? Katso kymmenen vinkkiä, mihin kannattaa matkustaa Suomessa

    10. 10

      HS selvitti vaikeasti aukeavan Fingerpori-sarja­kuvan merkitystä piirtäjä Pertti Jarlalta, nyt Jarla kommentoi selitystään toisessa sarja­kuvassaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Vaalitulos ratkesi äärimmäisen niukasti: Sdp suurin, vaali­päivän äänivyöry toi perus­suomalaiset lähes tasoihin – lue HS:n analyysit tuloksesta

    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    10. 10

      Maiju Järvisen 7-vuotias poika eristettiin luokassa muista sermeillä – Tänä keväänä hän on viimein pystynyt kertomaan, miltä opetus­suunnitelman painottama ”inkluusio” oikeasti tuntuu

      Tilaajille
    11. Näytä lisää