Koti

Maukkaita tomaatteja osaa kasvattaa jokainen, kunhan ei anna liikaa vettä kerralla tai lannoiteövereitä

Asiantuntijat neuvovat, miten kasviksista saa maukkaita. Hevosenlannan nimeen vannovat monet – tosin liikaa ja turhaan ei kannata lannoittaa. Lannoiteöverit tekevät tomaatista ja perunasta vetisiä.

Saat kasviksista hyvänmakuisia, kun tiedät muutaman niksin.

Parhaimman makuiset tomaatit kasvavat, kun kasvi saa vettä usein muttei liikaa kerralla. Vesi ei saa jäädä lillumaan multaan. Lorauta lisää vettä, kun multa on hieman kuivahtanut.

Voit vaikuttaa tomaattien makuun myös lannoittamalla. Jos tomaatti saa liikaa typpeä, hedelmistä tulee vetisiä. Luonnonlannoitteista runsaasti typpeä on kanankakassa.

Varminta on antaa tomaateille niille suunniteltuja lannoitteita. Voit käyttää nestemäistä, luonnonmukaista tomaattilannoitetta joka kastelukerralla.


Voit myös tehdä multaan varasto­lannoituksen. Sekoita multaan tomaatille tarkoitettuja lannoite­rakeita. Jätä päällim­mäiseksi 15–20 sentin kerros multaa, jossa lannoitetta on niukasti. Silloin pieni taimi ei saa liikaa ravinteita.

Yleensä istutus­vaiheessa tehty yksi lannoituskerta riittää. Jos kasvu hiipuu, anna lisäksi kastelu­lannoitteita tai käännä maan sisään lisää lannoite­rakeita tomaatin ympärille.

Jos haluat käyttää lantaa, valitse hevosenlanta. Siinä ei ole yhtä paljon typpeä kuin kanankakassa. Voit sekoittaa maahan hevosen lantaa jo syksyllä. Voit tehdä sen myös keväällä ennen taimien istuttamista.

Noudata annostelussa lannoitepakkausten ohjeita. Älä anna ravinteita liikaa varmuuden vuoksi.

Monen mielestä tomaateista kasvaa parhaimman makuisia, kun niiden kasvualustaan sekoittaa lantaa.

Anna tomaatin kypsyä rauhassa auringossa tummanpunaiseksi. Silloin se maistuu makeimmalta.


Peruna

Myös perunasta tulee vetinen, jos se saa liikaa typpeä. Esimerkiksi kanankakka­lannoitteesta tulee perunalle helposti typpi­överit. Anna perunalle siksi omaa perunalannoitetta. Sekoita sitä multaan ennen siemen­perunoiden istuttamista.

Älä levitä kalkkia perunamaalle. Liika kalkki tekee perunoista rupisia.

Voit antaa perunoille vettä kasvun alkuvaiheessa. Muuten pätee vanha sääntö, että peruna tarvitsee istutuksen jälkeen vettä seuraavan kerran kattilassa.

Kun perunan varret kasvavat, multaa ne. Multaaminen voidaan tehdä auraamalla tai kasaamalla multaa rivien välistä perunanvarsien juurelle.

Multaus estää perunoiden vihertymisen. Vihreät perunat ovat pahanmakuisia. Ne sisältävät myrkyllistä solaniinia, joka aiheuttaa muun muassa pahoinvointia, vatsakramppeja ja päänsärkyä. Älä syötä vihreitä perunoita etenkään lapsille.


Porkkana

Porkkana kasvaa kuohkeassa maassa, joka sisältää tasaisesti ravinteita ja pidättää vettä. Liian hiekkainen maa päästää veden nopeasti läpi. Turve sitoo vettä, joten on hyvä, jos sitä on porkkanan kasvualustassa.

Porkkanat ovat aluksi pitkiä ja kapeita ennen kuin ne paksuuntuvat loppukesällä. Ne tarvitsevat siihen kasvuvoimaa. Siksi porkkanapenkkeihin kannattaa jo ennen kylvöä sekoittaa varastolannoitteeksi mitä tahansa vihannesten kasvattamiseen tarkoitettua, hitaasti liukenevaa luonnonlannoitetta tai hevosenlantaa. Pinnalle voi jättää kymmenen sentin kerroksen pelkkää multaa.

Jotkut ovat havainneet, että lanta tekee myös porkkanoista erityisen maukkaita.

Varsinkin aluksi porkkana tarvitsee niukasti lannoitteita. Jos porkkanoiden varret ja lehdet jäävät kesän mittaan hailakoiksi, anna lisäksi kastelu­lannoitetta. Kastele porkkanapenkki alkukesällä pari kertaa viikossa, jos ei ole satanut.

Pidä kasvuharso porkkanoiden päällä sadonkorjuuseen saakka. Niin lentävät tuholaiset porkkanakemppi ja porkkanakärpänen eivät pääse kiusaamaan porkkanoita.

Sipuli

Sipulista tulee kitkerä, jos se kärsii pienenä kuivuudesta. Kastele siksi sipuleita aluksi pari kolme kertaa viikossa säiden mukaan.

Voit myös peittää sipulipenkin kasvuharsolla. Se pitää mullan pinnan kosteana pidempään. Niin saat sipuleista makeita.

Myöhemmin anna vettä kerran viikossa.

Isojenkaan sipulien juuret eivät yllä syvälle maassa. Pintamaa kuivuu auringossa nopeasti, eikä sipuli saa silloin otettua vettä.

Käännä keväällä sipulipenkkiin lannoitteita pakkauksen ohjeen mukaan.

Punajuuri

Myös punajuurista tulee kitkeriä kuivuudessa. Anna niille vettä koko kasvuajan pari kertaa viikossa.

Punajuuri menestyy turve­pitoisessa mullassa, joka sitoo vettä. Mullan pitää lisäksi olla kuohkeaa, jotta juuri pystyy kasvamaan maan sisällä.

Lannoita punajuuria maltillisesti. Jos ne saavat esimerkiksi kanan­kakasta liikaa typpeä, punajuuriin voi kertyä nitraatteja kuten pinaateilla. Käytä jotakin muuta hitaasti liukenevaa luonnon­lannoitetta tai hevosenlantaa. Liika­lannoitusta pahempi ongelma punajuuren maulle on kuitenkin kuivuus.

Punajuuri kasvaa nopeasti ja tulee helposti turhan isoksi. Harvenna taimet niin, että väliksi jää 5–7 senttiä. Silloin puna­juurista kasvaa sopivan kokoisia ja meheviä.

Salaatti

Monet heittävät salaatinsiemeniä kylvövakoihin liian tiheään. Jos haluat maukasta salaattia, älä tee niin. Etenkin kerän muotoon kasvavat salaatit tarvitsevat tilaa.

Kun salaattirivistä nypitään lehtiä, kasvi alkaa tuottaa puolustuskeinona karvasaineita. Ne tekevät lehdistä kitkeriä.

Salaatti pitää hyvän makunsa, kun nostat koko kasvin yhdellä kertaa maasta ylös.

Kastele salaattia usein kylvön tai istutuksen jälkeen. Lannoita salaattipenkki keväällä lannoitepakkauksen ohjeen mukaan. Mikä tahansa luonnonlannoite käy.

Kylvä salaatteja useita kertoja kesän mittaan. Niin saat satoa koko kesän. Salaattien kasvuaika on 4–6 viikkoa.

Herne

Jos haluat napostella herneet kesällä etkä säilö niitä, viljele makeita lajikkeita. Sokeriherneistä makeita ovat esimerkiksi Sugar snap tai Oregon sugar pod ja taittoydinherneistä Sugar bon. Sokeriherneet syödään palkoineen. Silpoherneistä suosittu mehevä lajike on Kleine rheinländerin. Silpoherneistä syödään vain siemenet.

Herneelle riittää niukka lannoitus.

Kesäkurpitsa

Kesäkurpitsa on kasvimaan syöppö ja juoppo eli se tarvitsee paljon vettä.

Parhaiten kesäkurpitsa viihtyy maassa, jossa on kompostimultaa ja johon sekoitetaan hitaasti liukenevia luonnonlannoitteita, kanankakkaa tai hevosenlantaa. Jos kasvu alkaa hiipua, tee kesäkurpitsan juurelle multaan reikä kepillä tai harjan varrella ja kaada sinne lisää lannoiterakeita.

Jos kesäkurpitsat kasvavat liian tiheässä, kukat voivat jäädä isojen lehtien varjoon. Silloin pölyttäjät eivät löydä niitä. Jos maalla on tilaa, hyvä taimiväli on 70–80 senttiä.

Poimi ja syö hedelmät 15–20 sentin pituisina. Silloin ne ovat maukkaimpia.

Juttua varten on haastateltu tutkija Terhi Suojala-Ahlforsia ja erikoistutkija Liisa Särkkää Luonnonvarakeskuksesta.


Maku on makuasia: Yhdestä makea voi toisesta olla kirpeä

Maistuuko makea tomaatti sinusta parhaalta? Ystävä saattaa kuitenkin väittää, että tomaatissa pitää olla hieman kirpakka maku.

Kumpikin on oikeassa. Maku on makuasia, ja henkilökohtaiset mieltymykset ratkaisevat, sanoo tutkija Terhi Suojala-Ahlfors Luonnonvarakeskuksesta.

Tieteellisesti makuja voidaan tutkia asiantuntijapaneelilla. Siihen valitaan asiantuntijoita, jotka on koulutettu tunnistamaan erilaisia ominaisuuksia, esimerkiksi karvatta ja sokerisuutta.

Yleisiä makumieltymyksiä voidaan tutkia myös kuluttajapaneelilla.

Suuri joukko ihmisiä pyydetään maistamaan esimerkiksi vihanneksia ja kertomaan, miltä se maistuu. Niin saadaan selville yleinen käsitys siitä, maistuuko jokin ruoka hyvältä vai pahalta.

Esimerkiksi useimmat tykkäävät makeista tomaateista. Maukas porkkana taas on makea, mehukas ja rapea.

Myös ruoan tuoksu tai koostumus voi vaikuttaa siihen, millaiseksi ihmiset kokevat sen maun. Se pätee esimerkiksi perunaan ja esimerkiksi kesäkurpitsaan. Perunan pitää olla kypsä muttei mössöä. Jos kokki keittää tai paistaa kesäkurpitsan ihan lötköksi, se voi myös maistua pahalta ruokapöydässä.

Sillä, mikä omassa suussa maistuu hyvältä tai pahalta, voi olla myös perinnöllinen syy.

Jotkut kokevat karvauden voimakkaan vastenmieliseksi. Siksi jotkut eivät siedä esimerkiksi parsakaalia.



Lue lisää puutarha-aiheisia juttuja HS:n Puutarhaekstrasta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    4. 4

      Hovioikeus: Jaajo Linnonmaa ja Juha Perälä eivät loukanneet neliraitalenkkareita maahantuoneen yrittäjän kunniaa radion aamuohjelmassa

    5. 5

      Sodasta palannut isä osoitti Antti Aniaa aseella ja käski häipyä kotoa – Poikaa ei päästetty edes opiskelemaan, mutta nyt hänen keksintönsä soi sadoissa kirkoissa

    6. 6

      Jalkapallokatsojia kaasuttanut turvallisuusyritys syyttää nyt Palloliiton antamia ohjeita

    7. 7

      Tieto ja norjalainen Evry yhdistyvät, kauppahinta 1,3 miljardia euroa ja pääkonttori pysyy Suomessa

    8. 8

      Suomalaistutkimus: Suoliston bakteerikanta on yhteydessä vauvan temperamenttiin

    9. 9

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    10. 10

      Vantaalaisen pientaloalueen lapset saavat kolme ilmaista ruokaa päivässä, koska Anneli Virtanen päätti toimia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies pakotettiin teloittamaan oma veljensä soramontulla Oulussa, syyttäjä vaatii myös veljensä ampujalle murhatuomiota

    2. 2

      Sielun veljien yli 30 vuotta vanhasta hitistä kiertää urbaanilegenda, jota on vaikea uskoa todeksi – kysyimme Ismo Alangolta, pitääkö tarina paikkansa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Neljän liikkeen sääntö” auttaa treenaamaan vatsalihaksia tehokkaasti: Personal trainer laati ohjelman, joka vaikuttaa koko keskivartaloon

      Tilaajille
    4. 4

      Piraattipuolueen Petrus Pennasen Instagram-videolle päätynyt kissa nostatti some-myrskyn, samannäköinen eläin katosi aiemmin Fleminginkadulta

    5. 5

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    6. 6

      Helsingin poliisi julkaisi kuvan wc-tilasta osana epäillyn salakatselu­rikoksen tutkintaa, ratkaiseva vihje tuli alle tunnissa

    7. 7

      Ullanlinnan hulppeimmat merinäköalat myytiin lähes 25 miljoonalla eurolla

    8. 8

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    9. 9

      Pappi vihki homoparin, ja kirkko varoitti pappia – oikeus linjasi, ettei kirkolla ole oikeutta varoittaa homoparin vihkimisestä

    10. 10

      Seitsemän eduskuntaan pyrkinyttä käytti kampanjointiin yli 100 000 euroa – ulkopuolisen rahan osuus nousi edellisistä eduskuntavaaleista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Raaka raiskaus vei viisi syytöntä teiniä vankilaan ja Trump vaati heille kuolemantuomiota – Nyt tarina on Netflixissä ja kaikkien pitäisi nähdä se

      Tilaajille
    11. Näytä lisää