Koti

Helsingin seudun kaupunkien asuntojohtajat pelkäävät, että yksiöiden rakentaminen luo turvattomuutta

Esimerkiksi Helsingissä pula pienistä yksiöistä on viime vuosina vain pahentunut. ”Ongelma varmaan olisi ratkaistu jo, jos se olisi haluttu ratkaista”, sanoo Vuokraturvan Timo Metsola.

Vuonna 1990 Suomessa ehdotettiin, että uusien yksiöiden rakentaminen kiellettäisiin kokonaan.

Esitys tehtiin Asuntohallituksen julkaisemassa tutkimuksessa nimeltä ”Uudisasuntojen laadun kehittämismahdollisuudet Suomessa 1990-luvulla”.

Sen mukaan yksi keino kasvattaa suomalaisten asumisväljyyttä on lakata rakentamasta yksiöitä.

”Ahtaasti asuminen poistetaan Suomesta vuoteen 2000 mennessä. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että valtakunnallisten tilastojen mukaan erillisiä yksiöitä ei enää 1990-luvulla tarvitse rakentaa lainkaan ja kaksioitakin saa rakentaa vain siten, että ne on liitettävissä isompaan asuntoon”, kirjoitetaan tutkimuksen yhteenvedossa.

HS kertoi sunnuntaina 30. kesäkuuta, että pääkaupunkiseudulla ei olekaan yksiöbuumia vaikka niin usein väitetäänkin.

Lue lisää: Onko yksiöiden rakentaminen ryöstäytynyt käsistä? HS selvitti, jyllääkö Helsingin seudulla oikeasti yksiöbuumi

Vuonna 1990 koko maan asuntokannasta yksiöitä oli 35 prosenttia. Samaan aikaan kotitalouksista yhden hengen talouksia oli 28 prosenttia. On johdonmukaista ajatella, ettei yksiöitä tarvita lisää.

Ilmeisesti sitä ei nähty ollenkaan, miten väestörakenne muuttuu.

Vuonna 2018 koko maan asuntokannasta yksiöitä oli 14 prosenttia. Yhden hengen talouksia oli 44 prosenttia. Helsingissä osuus on vieläkin suurempi. Joka toinen helsinkiläinen asuu yksin.

Miksi vuonna 2019 vastustetaan yksiöiden rakentamista?

Pääkaupunkiseudun asuntopolitiikasta vastaavien virkamiesten mukaan yksiöissä on iso vaihtuvuus. Se taas on ongelma, koska iso vaihtuvuus synnyttää turvattomuutta ja rauhattomuutta, virkamiehet sanovat.

”Huonosti tehty talo täynnä pieniä yksiöitä on huono. Parin vuoden välein kaikki asukkaat on vaihtuneet. Me haluaisimme, että taloon syntyisi jonkinlainen asuinyhteisö. Haluamme välttää sitä, että talosta vain kuljetaan läpi”, vastaa Helsingin asunto-ohjelmapäällikkö Mari Randell.

”Suurin ongelma on vaihtuvuus. Kuinka pitkä asumisaika on yksiöissä? Ihmisillä tulee perhemuutoksia ja muuta. Vaihtuvuudesta voi seurata häiriöitä, ja joka kuun vaihteessa muuttoja. Se on suurin haitta asuntojen yksipuolistumisesta”, vastaa Espoon asuntopäällikkö Anne Savolainen.

”Pienissä asunnoissa on suuri vaihtuvuus. Se voi luoda leimaa läpimenoalueesta. Pysyvyys on tärkeää”, vastaa myös Vantaan asuntoasioiden päällikkö Tomi Henriksson.

 

Pienissä asunnoissa koetaan turvattomuutta.

Vantaa kysyi vuonna 2017 uudisasunnoissa asuvien mielipidettä. Henrikssonin mukaan pienissä asunnoissa asuvat olivat halukkaampia muuttamaan ja kokivat enemmän turvattomuutta kuin isoissa asunnoissa asuvat.

”Pieniä asuntoja tarvitaan, mutta tarvitaanko yksiöitä? Moni yksin asuvakaan ei halua yksiötä. Valtaosa yksiöistä menee sijoittajille. Harva itselleen ostaa yksiötä. Ja siksi mielestäni yksiöitä ei pitäisi omistusasuntotuotannossa pääsääntöisesti rakentaa”, Henriksson sanoo ja lisää, että hänen mielestään kaksio täyttäisi paremmin pidempiaikaisen asumistarpeen.

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola pitää luonnollisena sitä, että pienissä asunnoissa on isompi vaihtuvuus kuin suurissa. Pienet asunnot toimivat astinlautoina asuntomarkkinoilla. Niistä kuuluukin siirtyä eteenpäin isompaan asuntoon.

”Jos nuori muuttaa kahden vuoden välein, se on hänen kannaltaan ihan rauhallinen tahti. Toki se saattaa näyttää erilaiselta tällaisten keski-ikäisten näkökulmasta, jotka ovat asuneet samassa asunnossa 16 vuotta”, Metsola sanoo.

 

Miten metropolialueen kehityksen käy, jos opiskelijoilla tai pienipalkkaisilla palvelualan työntekijöillä ei ole varaa asua täällä?

Metsola on puhunut pienten asuntojen puolesta vuosia. Koko sen ajan pula pienistä yksiöistä Helsingissä on vain pahentunut.


”Ongelma varmaan olisi ratkaistu jo, jos se olisi haluttu ratkaista. Mutta jotenkin silmiä ei saada auki.”

Metsolan mukaan sääntelyä ja valvontaa pitää olla, mutta sääntely ei saa olla sellaista, että se ajaa markkinat katastrofiin.

Hän on huolissaan siitä, miten metropolialueen kehityksen käy, jos opiskelijoilla tai pienipalkkaisilla palvelualan työntekijöillä ei ole varaa asua täällä.

”Tämä ei ole pelkästään Helsingin asia. Helsinki on koko Suomen talouden moottori”, Metsola muistuttaa.

”Tilanne on oikeastaan aika traaginen.”


Mitä olisikaan tapahtunut, jos Helsinki ei olisi vuosikausia rajoittanut yksiöiden rakentamista? Olisiko kaupunki nyt täynnä pieniä miniasuntoja?

Metsolan mukaan ei olisi. Hän huomauttaa, ettei Espooseen ja Vantaallekaan ole rakennettu kanakoppeja, lukuun ottamatta yhtä Saton Studiokodit-kohdetta Martinlaaksossa.

Sitä vastoin on luultavaa, että Helsinkiin olisi rakennettu nykyistä enemmän eri kokoisia yksiöitä ja vastaavasti vähemmän pieniä kaksioita.

”Asumisen viuhka olisi tasaisemmin auki. Nyt hintojen ja vuokrien nousu on ollut sitä jyrkempi, mitä pienempi yksiö”, Metsola sanoo.

Jos yksiöitä olisi saanut rakentaa enemmän, halvimman asumisvaihtoehdon hinnat eivät olisi karanneet.

Nyt tilanne on se, että isolla osalla helsinkiläisistä ei ole mahdollisuutta ensimmäiseen omaan asuntoon. Moni pienituloinen on ikuisesti jumissa kalliissa ja mahdollisesti pienessä vuokra-asunnossa.

Koska vuokra-asunnoissa on suurempi vaihtuvuus kuin omistusasunnoissa, vuokra-asuntotaloissa asuvat joutuvat kärsimään eniten siitä, mikä virkamiehiä huolettaa: vaihtuvuudesta, turvattomuudesta, rauhattomuudesta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvostosukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meritragedian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    3. 3

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niiden suuri etu on, että todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    4. 4

      Näin villiä legendaa kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    5. 5

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    6. 6

      Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna – katso, ketkä saivat eniten palkkaa, bonuksia ja eläkemaksuja

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      Huumeparoni ”El Chapon” tuomio on yhden aikakauden loppu: huumesodan voittaminen voi olla entistä vaikeampaa

    10. 10

      Miksi neuvolassa kysytään rokotteista kuin kyseessä olisi lounasbuffet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    3. 3

      HS tutustui viisi päivää kestävään reservinkieltäytyjien leiriin ja selvitti, mitä siellä tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    5. 5

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    8. 8

      Lisätietoa Luumäen turmasta: Kolme ihmistä nousi autosta selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä, kaksi kuoli rekan törmättyä heihin

    9. 9

      Ilmatieteen laitos antaa jo helle­varoituksia: Grafiikka näyttää Suomen tulevien päivien sään

    10. 10

      Keskiajan ”överiyttä” ihannoiva Noora Louhimo toi metalliyhtyeensä Battle Beastin Olavinlinnaan, joka on oiva paikka laulaa miekoista ja kunniasta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää