Koti

Eivätkö jätteet mahdu mihinkään? Näin kierrätys onnistuu pienessäkin kodissa

Helsinkiläisen Jori Seppälän yksiön keittiöön toteutettiin remontin yhteydessä kierrätystä helpottava lajitteluvaunu.

Helsinkiläinen Jori Seppälä, 27, puskee jalalla kevyesti keittiön alakaapin ovea. Se aukeaa, ja esiin liukuu jätevaunu.

Seppälä heittää banaaninkuoret bioastiaan. Sitä ennen hän irrottaa hedelmistä hintalapun ja nakkaa sen sekajätteisiin.

Vaunussa on kuusi lokeroa: biojätteen ja muovin lisäksi paperille, kartongille ja sekajätteelle. Metallille ja lasille on yhteinen lokero. Isot limsapullot Seppälä kerää ruskeaan, kahvalliseen paperikassiin, jonka säilytyspaikka on keittiön nurkassa.

”Vien ne siinä pullonkeräykseen. Taittelen pussin ja tuon sen takaisin kotiin.”

Vanhoille paristoille ei tarvita säilöntätilaa, sillä paristoja ei kotona juuri kulu. Äkkiseltään tulee mieleen vain television kaukosäädin, johon pitää joskus vaihtaa virtalähde.

”Laitan vanhat taskuun ja pudotan kaupassa keräyspisteeseen.”


Seppälän koti on 33,5 neliön yksiö Kalliossa Hämeentiellä. Ennen muuttoa kapean keittokomeron vanhat kalusteet purettiin, ja uusi valkoinen avokeittiö yltää nyt oleskeluhuoneen puolelle. Tiskialtaan alapuolelle Seppälä valitsi tilavan alakaapin, johon kuuluu monilokeroinen lajitteluvaunu. Se oli remontissa toivelistalla korkealla.

Suomalaisista 15 prosenttia eli yksi seitsemästä ei lajittele jätteitään. Luku voi olla todellisuudessa suurempi, sillä 60–70 prosenttia eli noin kaksi kolmasosaa kertoo lajittelevansa jätteet. Siitä voi laskea, että 30–40 prosenttia jättää lajittelematta.

Luvut ovat peräisin jäteyhtiöiden asiakkailleen tekemistään kyselyistä.

Se ainakin tiedetään, että sekajätteestä kolmasosa on edelleen biojätettä.

”Tilan puute ja lajittelulle sopimattomat tilat. Ne ihmiset nimeävät ensin, kun heiltä kysytään, miksi he eivät lajittele”, sanoo viestinnän asiantuntija Kaisa Halme Suomen kiertovoimasta Kivosta, joka on julkisen jätehuollon edunvalvontajärjestö.


Ratkaisuja tilapulaan kuitenkin löytyy, ympäristöasiantuntija Minna Partti HSY:stä kertoo.

HSY hoitaa kotitalousjätteiden keräystä pääkaupunkiseudulla.

”Vanhoihinkin kaappeihin voi asentaa lajitteluvaunuja. Toisaalta kaikkea jätettä ei tarvitse säilyttää keittiössä tai jäteastioissa”, hän vinkkaa.

Biojätteet on luontevaa pitää keittiössä. Muille, kuiville jätteille voi löytyä hyvä paikka vaikka siivouskaapista, kylpyhuoneesta tai eteisen komerosta.

Helppo ratkaisu ovat esimerkiksi muoviset lajittelukassit. Niissä voi olla lokeroita eri jätteille.


Kassi mahtuu jätesankoja joustavammin erilaisiin tiloihin. Jätepisteessä jätteet on helppo jakaa kassista omiin keräysastioihinsa. Kassin voi taitella kasaan, pyyhkäistä puhtaaksi kotona ja käyttää uudelleen.

Yhtä hyvin jätettä voi kerätä paperikassiin, jonka voi napata eteisestä mukaan ulos lähtiessä, Partti neuvoo. Kassin voi heittää jätepisteessä kartonkikeräykseen.

Markkinoilla on myös erilaisia kodin lajittelukaappeja. Niissä on eri määrä lokeroita valmistajasta ja mallista riippuen. Osa kaapeista näyttää pieniltä lipastoilta, ja ne voi sijoittaa näkyville esimerkiksi keittiöön tai eteiseen. Jotkut mallit toimivat paremmin kaapissa sisällä.


Kodissa, jossa ruokaa laitetaan harvoin, biojätettä syntyy vähän. Silloin biojäteastiaksi voi riittää pieni purkki, Minna Partti sanoo. Sen voi sijoittaa kaappiin piiloon tai keittiön työtasolle.

Kaupoista ja nettikaupoista saa biojäteastioita, jotka sopivat myös sisustukseen.

Biojäteastiana voi myös toimia pieni paperista tai sanomalehdestä tehty pussukka. Aterinten kuivaukseen tarkoitetusta astiasta saa sopivan astian, kun siihen laittaa paperipussin tai biohajoavan muovipussin, Partti vinkkaa.

”Kantta ei tarvita. Niin jätteestä haihtuu kosteutta, eikä jäte mätäne. Ilmava biojäte ei juuri haise.”

Metallin keräysastiaksi käy metallipurkki, jonka sisään voi kerätä pienempiä metalliesineitä, Partti sanoo. Kartonkiastiaksi taas sopii esimerkiksi tyhjä muropaketti. Sen sisään voi ladata maitopurkkeja ja muita kartonkipakkauksia.

”Kartonki pitää aina litistää. Muuten jätepisteen keräysastiat voivat täyttyä ennen kuin keräysauto ehtii paikalle”, Kaisa Halme Kivosta sanoo.


 

Koko homma lähtee jätteiden määrän vähentämisestä, Jori Seppälä muistuttaa.

Jori Seppälän mukaan jätteiden lajittelu ja kierrätys on helppoa kerrostalossa, jossa kaikki jätteet voi viedä oman pihan jätekatokseen.

Roskapusseja pitää uuden lajittelusysteemin ansiosta kantaa ulos harvemmin kuin entisessä asunnossa.

”Jos kaikki jätteet laittaa yhteen pussiin, roskia pitää viedä usein. Nyt en edes muista, milloin viimeksi vein sekajätteet. Paperijäteastiaa en ole tyhjentänyt viikkoihin. Biojätteen vien parin viikon välein. Se ei haise yhtään.”

Koko homma lähtee jätteiden määrän vähentämisestä, Seppälä muistuttaa. Hän on kieltänyt ilmaisjakelun. Kaikki säännöllisesti lähetettävät laskut tulevat verkkopankkiin ja taloyhtiön tiedotteet sähköpostilla. Postiluukusta putoaa vain kirje silloin tällöin.

Ruokajätettä ei synny yhtään, Seppälä sanoo.

”Teen isoja eriä ruokaa kerralla, niin ei tarvitse koko ajan laittaa. Jaan ruoan rasioissa jääkaappiin. Syön niitä monta päivää. Syön kaiken, eikä mitään mene roskiin.”

Lisätietoa lajitteluastioista tarjoaa esimerkiksi HSY:n Waste Trainer -jäteastiaopas.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    4. 4

      Kaksi tutkijaa jäi loukkuun Puolan syvimpään luolaan: Pelastajat pelkäävät tutkijoiden hengen puolesta ja varautuvat jopa viikkojen operaatioon

    5. 5

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    6. 6

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    7. 7

      Miksi koirankakkaa pusseineen ei saa panna biojätteisiin?

    8. 8

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    9. 9

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    10. 10

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    4. 4

      Kävelyvauhti saattaa paljastaa, millainen on ikääntyneen kuolemanriski

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      Helsinkiin ilmestyi uusia kaupunkipyöriä, joilla voi ajaa yli 40 kilometrin tuntivauhtia ympäri vuoden

    7. 7

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      ”Hullu maalishow – hysteriaa Suomessa”: Näin jalkapalloilija Teemu Pukin hattutempusta kirjoitettiin Ruotsissa ja Englannissa

    9. 9

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    10. 10

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      Jalkapallo. Kielletty. Farkut. Kielletty. Seurustelu. Kielletty – Nuoret naiset kertovat, miten heidän elämäänsä rajoitetaan Suomessa perheen kunniaan vedoten

      Tilaajille
    4. 4

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    6. 6

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    7. 7

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    8. 8

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    9. 9

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää