Sisustajan huono omatunto

Habitare-messuilla kymmenet tuhannet ihmiset hypistelevät huonekalu- ja sisustusuutuuksia. Mutta kumpihan porukka on suurempi: ekologisesti sisustavat vai kertakäyttökulttuurin vaalijat?

Julkaistu: , Päivitetty:

On taas syksy ja aika sisustaa. Habitare-messut alkavat ensi keskiviikkona, ja kansa vaeltaa Helsingin Messukeskukseen tutkimaan huonekaluja ja katsomaan, onko sisustusmaailmassa keksitty jotain uutta kivaa.

Sisustus ja kodin somistaminen kiinnostavat ennen pitkää talvea. Viime vuosina Habitaren kävijämäärät ovat olleet nousussa, ja vuosi sitten päästiin lähes 60 000 kävijään.

Silloin Habitaren teemana oli juuret. Nyt teemana on vaikeammin hahmottuva mielentiloja.

”Ihmisen koti on siellä, missä hänellä on mielenrauha. Siksi tänä vuonna keskitymme mielenrauhaan, onnellisuuteen ja kotoisuuteen”, kertoo Habitaren ohjelmajohtaja Laura Sarvilinna.


Kun kuuntelee sisustus­alan asian­tuntijoita, miltei jokai­nen heistä nostaa esiin sen, miten ihmiset ottavat nyt tosis­saan ilmaston­muutoksen tuoman eko­logi­suuden ja kulutus­kriittisyyden. He vaativat kalusteilta kestävyyttä ja laatua.

Hieno juttu! Tosin arjessa ideologia ei näy vielä kovin voimakkaasti. Ruotsalaisen sisustusjätin sinisessä hallissa jonotetaan joka viikonloppu. Kohtuuhintainen myy, mutta ei kestä sukupolvelta toiselle. Sen sijaan eleganttia ja hintavaa designia myyvän naapurin hallissa tungosta ei ole.

”Kauneudenkaipuu on suuri samalla kun koemme huonoa omaatuntoa kuluttamisesta”, sanoo muotoilija Anna Pirkola.

Sisustusalan firmat kilpailevat kierrätysmateriaalien hyödyntämisessä

”Tärkein asia sisustamisessa on pyrkimys ekologisuuteen”, sanoo sisustussuunnittelija Malla Tapio.


Hän kertoo, kuinka sisustus­alan firmat kilpai­levat kier­rätys­materi­aalien hyödyn­tämisessä.

”Asiakkaat vaativat kestäviä materiaaleja. Kalliissa esineissä arvostetaan aitoutta ja käsityötä, halvemmalla sisustavat suosivat uuden ja vanhan yhdistämistä.”

 

Hyggeily on menossa ohi

Malla Tapio on tehnyt pitkän uran sisäänostajana ja on myös trendiasiantuntija, joka kiertää luennoimassa ympäri maata.

Hän on huomannut, miten pari vuotta sitten hehkutettu hygge-buumi eli kotoisaan kotiin käpertymisen ihanuus on vaihtumassa uuteen reippauteen ja yhteisöllisyyteen.

”Tulevaisuuden tyypit eivät sitoudu seiniin vaan arvostavat kodin muokattavuutta: vähät kalusteet kulkevat mukana milloin mihinkin.”

Kalusteetkin ovat muokattavia: kirjahyllystä kääntyy esiin pöytälevy, työtuolit ovat luonteva osa kodin kalustusta. Yhä suurempi osa meistähän on erilaisia freelancereita ja yrittäjiä ja työskentelee kotona.


Trendien tutkija Tapio haistelee tulevaisuutta ja katsoo harvoin menneeseen. Pyynnöstä hän kertoo pari inhokkiaan:

Taloyhtiöiden linjasaneerauksissa tehdyt standardikylpyhuoneet: ”Seinissä on isot valkoiset kaakelit ja lattialla pienet harmaat laatat. Näin riippumatta siitä, minkä tyyliseen kotiin kylpyhuone on tehty.”

Mustat keittiöt: ”Ne ovat parhaimmillaan upeita, mutta viime vuodet ne ovat olleet niin muodikkaita, että niitä on laitettu myös tiloihin, joihin ne eivät sovi.”

Malla Tapio kertoo sisustustrendeistä Habitaren Arena-lavalla su 15.9. klo 12.


Nuorten suunnittelijat aloittivat oman tuotannon

Nuoren suomalaisen muotoilijan on miltei mahdoton saada omia tuotteitaan tuotantoon. Prototyypit kyllä kiinnostavat ihmisiä alan messuilla, mutta tuotteita ei oikein voi ostaa mistään.


Siksi muotoilijat ja tuoreet taiteen maisterit Elisa Luoto ja Heidi Huovinen perustivat Young Finnish Designinin, joka hankkii valmistajat nuorten suunnittelijoiden kalusteille, valaisimille ja sisustustuotteille.

”Meille on tärkeää toimia lähialueen yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta voimme taata tuotteidemme laadun ja kestävyyden. Siksi tilaamme tuotteita suomalaisilta ja virolaisilta valmistajilta. Osa tuotteistamme on myös käsintehtyjä, kuten Piano-tuolit Virossa”, kertoo Elisa Luoto.

Luotoa huolestuttaa se, että Suomi-muotoilu on jäämässä Ruotsin ja Tanskan jalkoihin.

”Pohjoismaalaiset designbrändit valtaavat nyt markkinoita Suomessa. Haluamme omalla toiminnallamme nostaa suomalaista nykydesignia.”

Suomalaisesta nuoresta muotoilusta esitelmöi Elisa Luoto Habitaren Decor-lavalla to 12.9. klo 15.30.  

Hälytyskellojen pitäisi soida, jos Kiinassa tehty tuoli maksaa Suomessa 50 euroa

Jos sisustusarkkitehti Joanna Laajisto saisi päättää, kaikki kalusteet hinnoiteltaisiin uudelleen, oikealla tavalla. Niin, että otetaan huomioon tavaroiden ympäristövaikutukset ja taataan, että valmistus olisi ekologista ja eettistä.


”Ihmisillä pitäisi soida hälytyskellot päässä, jos Euroopassa suunniteltu ja Kiinassa tehty tuoli maksaa Suomeen toimitettuna 50 euroa. Tuotteen tuotantoketju ei voi olla terveellä pohjalla.”

Laajiston mielestä kaluste saa maksaa ja sen pitää maksaa. On hyvä, jos tuotteen hankinta vaatii harkitsemista ja säästämistä, silloin arvostus tuotetta kohtaan kasvaa.

Laajisto on parhaiten tunnettu ravintolasisustuksistaan, mutta hän suunnitteli äskettäin jurvalaiselle sohvafirma Hakolalle uuden sohvan, Bobon. Sitä inspiroi porvarillisen boheemi elämäntapa, bourgeous bohemianism, johon kuuluvat niin hippeys kuin keskiluokkainen mukavuus ja turvallisuuskin.

”Kyllä, tunnistan itsestänikin bobomaisia piirteitä”, Lajisto myöntää. ´


Kalustetuotannon suuri kysymys ilmastonmuutoksen aikaan on, miksi maailma tarvitsisi lisää tavaraa.

”Maailma ei missään nimessä tarvitse uutta sohvaa. Mutta jos kuluttaja päättää kuitenkin hankkia uuden sohvan, tulee sen olla niin laadukas, että se kestää ostajan loppuelämän ja mielellään periytyy lapsille ja lapsenlapsille.”




Taideteos voi seurata mukana kuin elämänkumppani

Mieleiset mööpelit on jo valittu, mutta kodin seinät näyttävät vielä kiusallisen tyhjiltä.


Koska graafisten sisustus­julisteiden ja Manhat­tanin karttojen aika alkaa olla ohi, voi mielessä käväistä hankkia oikeaa taidetta olo­huoneen seinälle. Mutta onko siihen tavalli­sella sisusta­jalla varaa?

”Teoksen, jonka kokee merkityk­selliseksi, voi löytää kirppiksen hyllyltä yhtä lailla kuin miljoona­teoksia myyvästä Sothebyn huuto­kaupasta. Kun hankitaan taidetta itselle, ilman sijoitusajatusta, on tärkeitä, että ostaja nauttii teoksesta”, rohkaisee kuvataiteilija Petra Innanen.

Hän on seurannut kuvataiteen tuloa suomalaiskoteihin 30 taiteilijavuotensa ajan.

”Tuntuu, että taidetta hankitaan yhä enemmän ja yhä rennommin, myös nuoriin koteihin. Nykytaidetta ymmärretään paremmin kuin ennen.”



Moni taiteenystävä puhuu taulusta seinällä ikkunana toiseen maailmaan.

”Taideteos voi parhaimmillaan olla vuosikymmenien ajan mukana kulkeva elämänkumppani, muisto rakkaasta ihmisestä, pakoreitti arjesta, inspiraation tuoja, väripilkku.”

Habitare Helsingin Messukeskuksessa 11.–15.9. Petra Innanen puhuu kuvataiteen ja värin merkityksessä Habitaressa päivittäin klo 15.


Mitä eroa on kirppiskalusteella ja vintagehuonekalulla? Ja onko sillä väliä?

Näin 2010-luvun lopussa, ilmastoahdistuksen aikana, sisustaminen on yhä enemmän kierrätystä ja yhä vähemmän uuden kahmimista.

Esimerkiksi sisustuslehti­kodeissa on miltei pakollinen ratkaisu yhdistää uuteen vanhaa. Patinoituneet kalusteet tuovat sisustukseen kerrostumia ja tarinoita, joita ilman koti muistuttaisi liikaa huonekalukaupan katalogia.

Intohimoiset sisustajat arvostavat elämää nähneitä esineitä: kirppiskalusteita, vintagehuonekaluja, retroa ja antiikkia.

Mitä eroa on kirppiskalusteella ja vintagehuonekalulla? Ja onko sillä väliä?

”Niillä ei ole paljoa eroa, mutta perinteisesti termiin vintage liittyy tietty elitistisyys”, määrittelee taidehistorioitsija Katja Weiland-Särmälä.

”Mutta kaikkea vanhaa sanotaan nykyään vintageksi. Se on nimittäin käsite, joka myy.”

Weiland-Särmälän mukaan vintage-termiä on alun perin käytetty vuosikertaviineistä. Sittemmin termi on laajentunut: vintagea voivat olla myös vaatteet, käsilaukut, kellot ja korut.

”Olen kuullut puhuttavan jopa vintageautoista, ja tietysti myös huonekalut ovat vintagea.”

Jos vintage-esineeseen liittyy tunne, se tunne on suloinen nostalgia.

Esineitä luokitellaan ja myydään huolettomasti lukuisin määrein: on second handia, vanhoja tavaroita, kitsiä, romua, kirpparitavaraa, semiantiikkia, vintagea ja vaikka mitä.

”Jokaisessa sanassa on oma klanginsa. Termejä käytetään iloisesti sekaisin. Kirppishuonekalulla ymmärrän viitattavan johonkin ei niin tasokkaaseen esineeseen, vaikkapa lastulevykaappiin. Vintagehuonekalu sen sijaan on usein järkevä sijoitus: laadukkaan vintagehuonekalun saa myytyä eteenpäin samalla hinnalla kuin sen on ostanutkin – tai kalliimmalla.”

Näppärä siis tekee kirpparilta vintagelöytöjä ja maksimoi voittonsa.


Vintageen liittyy Weiland-Särmälän mielestä kaksi kriteeriä: vintage-esine on aina laadukas ja se on valmistettu lähellä suunnitteluajankohtaa.

”Siksi en käyttäisi vaikkapa 1950-luvulla suunnitellusta ja 1990-luvulla valmistetusta Seiska-tuolista sanaa vintagetuoli vaan second hand.”

Pitkään jatkunut 1950–60-luvun huonekalujen suosio ei näytä laantuvan. Tuon ajan muotokieli ja muunneltavat, sirot kalusteet sopivat hyvin nykykoteihin. Esimerkiksi aikakauden matalat tiikkisenkit ovat olleet jo vuosia todella haluttuja.

”Myös rottinkikalusteet ja erilaiset tarjoiluvaunut ovat nyt sellaista vintagea, josta saa maksaa paljon enemmän kuin vaikkapa viisi vuotta sitten.”

Weiland-Särmälä seuraa aktiivisesti länsinaapuimme vintagemarkkinoita.

”Ruotsalaiset osaavat arvostaa suomalaisia paremmin vanhoja mattoja. Esimerkiksi Marta ­Måås-Fjetterströmin mattojen hinnat nousevat tuhansiin euroihin. Meillä saman aikakauden eli 1920–30-lukujen tekstiili- ja mattotaiteilijat ovat yhä aliarvostettuja.”



Trendikkäät bloggaajat sisustavat jo 80-luvun Venetsia-tuoleilla

Pitkään on ennakoitu 1980-luvun paluuta. Jokohan kasari rysähtää takaisin koteihin?


”Ehkä. Vintagella tehtyä kasari­sisus­tusta Venetsia-tuoleineen, lasi­pöytineen ja putki­huone­kalui­neen voi jo ihailla joidenkin edellä­kävijä­bloggaajien kodeissa”, Weiland-Särmälä on huomannut.

Kasari-ilmiö on pelkkää sisustusta laajempi.

”Pintamuotikin ammentaa nyt 1980-luvusta. Suosittu Stranger Things -tv-sarja, joka sijoittuu tuolle luvulle, epäilemättä auttoi trendin rantautumisessa.”

”Sitä, jääkö ’kasari-innostus’ vain ohimeneväksi tuulahdukseksi vai ennakoiko se 1980-luvun designin ja estetiikan todellista paluuta, en vielä lähtisi ennustamaan.”

Katja Weiland-Särmälä luennoi otsikolla ”Miksi sisustaa vintagella?” Habitaren Decor-lavalla su 15.9. klo 12.

Oikaisu ma 9.9. klo 9:43: Korjattu kuvatekstissä Momono-vintageliikkeen nimi oikeaan muotoon.

4 kodin trendiä

Vastakohtia ja rumankaunista


1. ”Vastakkainasettelu ja rumankaunis kiinnostavat, esimerkiksi kova ja kiiltävä metalli yhdistettynä kauniisti laskeutuvan kankaan pehmeyteen. Värit tulevat luonnosta, mutta meitä kiinnostavat myös hyvin kirkkaat värit, jopa neonvärit, yhdistettynä rauhallisiin sävyihin.

Anna Pirkola



2. ”Kalusteiden muodot pyöristyvät ja kodin värimaailma on yhä pehmeämpi. Ruskean, sinisen ja vihreän sävyjä on paljon – eli sävyjä suoraan luonnosta.”

Malla Tapio



3. ”Mielihalushoppailu on vähitellen vaistymässä. Ihmiset haluavat merkityksellisiä, uniikkeja, henkilökohtaisesti räätälöityjä palveluja ja tuotteita.”

Joanna Laajisto



4. ”Rauhalliset, harmaataittoiset vihreät ovat monen suosikkeja. Ilahduttavasti ovat nousussa puuteriset roosat ja jopa tummemmat sävyt kuten deniminsininen. Pelkistetyn ja niukan modernin tyylin ei tarvitse olla väritöntä.”

Irina Hanhisalo, värimateriaalien vastaava, Tikkurila

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    9. 9

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    10. 10

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    2. 2

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    3. 3

      Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiskylään lentää koko ajan kärpäsiä tuntemattomasta syystä, epä­toivoiset asukkaat tekivät raadoista ”apua” -kyltin

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    9. 9

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    10. 10

      Veikkauksen johtaja pyytää anteeksi vanhaa puhettaan, jonka taltiointi on kuohuttanut somessa: ”Nyt kun kahden vuoden jälkeen sitä katsoo, niin kyllä hävettää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    2. 2

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää