Koti

Satakallion jättitaloyhtiössä oli tavallista, että isännöitsijä ilmestyi kukkapuskan kanssa synttärisankarin ovelle

Kauan yhtiössä asuneet ovat tunteneet huoltomiehen lähes pikkupojasta asti, ja siksi hänelle uskalletaan esittää erikoisiakin palvelupyyntöjä.

Miltä tuntuisi, jos isännöitsijä toisi syntymäpäivänä kukkia kotiovelle? Tällainen tapa oli Martti Helteellä, joka toimi Satakallion isännöitsijänä 1980- ja 1990-luvuilla.

Tuolloin asukkaat kävivät talotoimistossa vaihtamassa kuulumisia henkilökunnan kanssa ja juomassa kahvit.

Satakalliolla oli aikoinaan jopa omat huoltomiehet, jotka asuivat taloyhtiössä.

Yksi huoltomiehistä oli Veikko Varonen. Kun taloyhtiö vuosituhannen vaihtuessa päätti luopua huoltomiehistään, Varonen ryhtyi kollegansa kanssa yrittäjäksi.

Firman nimeksi tuli Kiinteistöhuolto Varonen, joka hoitaa Satakalliota edelleen.

Varonen on kasvanut kahden miehen työllistäjästä parinkymmenen ammattilaisen yhtiöksi.

Perheyrityksen jatkaja ja nykyinen toimitusjohtaja Mika Varonen palaa juuri keikaltaan. Hän on ollut huoltomiehenä talossa jo liki 20 vuotta.

”Tunnen talon ja sen asukkaat hyvin. Osa on tuntenut minut melkein pikkupojasta asti.”

Monet asukkaista ovat jo niin tuttuja, että he uskaltavat soittaa huoltomiehen apuun mitä erilaisimmissa asioissa. Apua on kaivattu niin kaupassa käyntiin, siivoukseen, tavaroiden siirtämiseen kuin lampun korjaamiseen.

”Joskus asukas on kaatunut, ja hänet on pitänyt käydä nostamassa ylös. Toisinaan taas asukas kaipaa kuljetusapua, ja hänet pitäisi viedä jonnekin”, Varonen kertoo.

”Pyrimme aina auttamaan tilanteen mukaan ja hinnasta sopimaan.”

 

Isännöinti ei ole yhden ihmisen homma.

Isännöitsijä on ehtinyt vaihtua vuosikymmenten aikana huoltomiehiä tiuhemmin. Nykyisin Satakalliota luotsaa Petri Nurmi SKH-isännöinnistä.

Hän sanoo, että suuren taloyhtiön hallinnon pyörittäminen työllistää huomattavasti enemmän kuin tavallinen yhtiö. Isännöinti ei ole yhden ihmisen homma. Työt on jaettu isolle joukolle eri alan asiantuntijoita.

”Kuvittelisin, että Satakallion kaltaisen yhtiön hoito olisi erittäin vaikeaa, jos yksi henkilö tekisi kaiken.”

Remontitkin ovat yli kymmenen miljoonan euron hankkeita. Esimerkiksi julkisivuremontti maksoi 14,6 miljoonaa ja linjasaneeraus 14,4 miljoonaa euroa.

Isosta taloyhtiöstä on hyötyä remonteissa: neliöhinnat jäävät yleensä alle keskitason. Sekä julkisivu- että putkiremontti maksoivat vajaat 500 euroa neliöltä.

Asuinneliöitä Satakalliossa on runsaat 29 000, ja rakennettavista ullakkoasunnoista niitä tulee vielä noin 800 lisää.

Taloyhtiö voitti Vuoden putkiremontti -kilpailun vuonna 2008 ja sai Julkisivuremontti-palkinnon vuonna 2017.

 

Hallituksessa on peräti kymmenen jäsentä.

Taloyhtiöiden hallituksissa istuu keskimäärin neljä jäsentä, mutta Satakallion hallitus on tavallista suurempi: siihen kuuluu kymmenen jäsentä.

Jyrki Kiihamäki toimii kolmatta vuotta hallituksen puheenjohtajana. Yhtiön suuri koko ei häntä hirvitä.

”Hallitustyöskentely on samanlaista kuin pienemmissäkin taloyhtiöissä. Isännöinti ja kiinteistöhuolto ovat hallituksen tukena. Palautetta asukkailta tulee vähän.”

Hallitus pitää kokouksia kerran kuussa heinäkuuta lukuun ottamatta. Kiireelliset asiat hoidetaan sähköpostilla.

Kiihamäen mukaan puheenjohtajan tehtävässä ei vaadita erityisiä taitoja.

”Normaali kiinnostus taloyhtiön asioihin riittää. Hallituksessa meillä on myös rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntemusta.”

Suurta tunkua hallitukseen ei ole ollut muttei myöskään vaikeuksia löytää jäseniä. Johtoryhmä on aina saatu vaivatta kasaan.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Tausta

Opiskelijat asuvat Suomen suurimmassa asuintalossa


Helsingin Sanomat pyysi Väestörekisterikeskuksesta listan yksittäisistä asuinrakennuksista, joissa on eniten asuinhuoneistoja.

Suomen – ja aikoinaan myös Pohjoismaiden – suurimman asuinrakennuksen titteliä pitää Tampereen opiskelija-asuntosäätiön Mikontalo Hervannassa osoitteessa Insinöörinkatu 60.

Vuonna 1980 valmistuneessa talossa on Väestörekisterikeskuksen mukaan 504 huoneistoa. 13-kerroksisesta kolossista on tehty jopa postimerkki.

Toisella sijalla on 323 huoneiston kerrostalo Väinönkatu 15:ssä Jyväskylässä. Vuonna 2014 valmistuneessa talossa on muun muassa Saton ja Lumon vuokrakoteja.

Suomen kolmanneksi suurin ja samalla Helsingin suurin kerrostalo on 304 huoneiston kolossi vuodelta 2012. Vuokratalo sijaitsee aivan Itäkeskuksen Prisman naapurissa Vanhanlinnantie 3:ssa.

Pääkaupungin suurin yksittäinen asunto-osakeyhtiönä toimiva asuinrakennus on 286 huoneiston järkälemäinen pytinki Mannerheimintie 93:ssa Laaksossa.

1950-luvun alussa valmistunut rakennus tunnettiin aiemmin Naisten talona. Suomen Naisten Huoltosäätiö, nykinen Lotta Svärd Säätiö, rakennutti talon alun perin entisille lotille. Asunto-osakeyhtiö talosta tuli 1970-luvulla. Siinä asui enimmillään vajaat 700 asukasta, nyt enää 353.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moskovalaisesta arkistosta löytyi 53 laatikollista tietoa ”likvidoiduista punasuomalaisista”

    2. 2

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    3. 3

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    4. 4

      Huuhkajien menestys rakentui vaivihkaa, mutta varmasti ja yllättävän nopeasti – tilastot kertovat, miten peli parani viime vuosina

    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Sukupolvien unelma toteutui: Kuvakooste näyttää, miten Suomi eteni EM-kisoihin

    7. 7

      Sosiaalinen media repesi Huuhkajien EM-kisapaikasta: Teemu Pukin upea ele ihastutti, Paavo Arhinmäki piikitteli ottelun järjestyksenvalvojia

    8. 8

      ”Hullu suomalainen EM-ilo”, ”Ihme”, ”Ilon kyyneleet”, ulkomaiset mediat uutisoivat näyttävästi Huuhkajien historiallisen menestyksen

    9. 9

      Bangkok on täynnä hierontapaikkoja, mutta aidoimmillaan thaihierontaa tarjotaan temppelissä

    10. 10

      Kontulan maine on vanhentunut ja ansaitsematon, sanoo Lauttasaaresta muuttanut Kimmo Isbjörnssund

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    2. 2

      Jari Sillanpää saa syytteen lapsen seksuaalisesta hyväksi­käytöstä – ”Elämä jatkuu ja minulla on puhtaat jauhot pussissa”, laulaja kommentoi Iltalehdelle

    3. 3

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    4. 4

      Näin Suomi juhli Huuhkajien historiallista EM-kisapaikkaa: Manta peittyi ihmisistä, tuntemattomatkin halailivat

    5. 5

      Eturauhassyöpään suhtaudutaan liian huolettomasti, sanoo syöpälääkäri – Vessakäynnit voivat paljastaa ensimmäiset oireet

    6. 6

      HS:n erikois­artikkeli näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    7. 7

      Ihan tavallinen suomalainen suku­juhla oli Yasu Jukkolalle suuri järkytys – sen seurauksena Etiopiasta adoptoitu orpo toi twerkkauksen Suomeen

      Tilaajille
    8. 8

      Nyt se on viimein totta: Suomi pelaa jalkapallon EM-lopputurnauksessa – ”kyyneleet tuli silmiin”

    9. 9

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    10. 10

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää