Koti

”Porvoon rumin talo” saatetaan purkaa lähivuosina ja leveästä autoväylästä tehdään puistokatu

Porvoo haluaa uudistaa keskustansa täysin. Suunnitelmissa on muun muassa uusi tori ja kauppahalli sekä lisää asuntoja.

Helsingistä tuleva Porvoon bussi kaartaa moottoritieltä kohti bussiasemaa kaupungin keskustassa. Bussi jättää matkustajat pysäkille kadun varteen torin laidalle.

Torilla on hiljaista. Vanha bussiterminaali on pimeä ja tyhjä kuin purkutuomion saanut.

Parin korttelin päässä Rihkamatorilla Porvoon kaupunkisuunnittelupäällikkö Dan Mollgren sekä kaupunkikehityksestä vastaava apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz esittelevät kaupungin uusia kehityshankkeita.

Suunnitelmia näytettiin myös kaupunkilaisille syksyllä. Vastaanotto oli kiinnostunut.


Suomen toiseksi vanhimmalla kaupungilla, 1300-luvulla perustetulla Porvoolla menee kiistatta hyvin. Porvoo on hyötynyt siitä, että Uusimaa kokonaisuudessaan kasvaa.

Jotta Porvoo saa oman osuutensa maakunnan kasvusta jatkossakin, sen pitää kehittyä.

”Kilpailu kaupunkien välillä on kovaa. Meidän pitää olla hereillä. Rakennetun ympäristömme pitää olla vetovoimainen ja viihtyisä”, von Schoultz sanoo.

Apulaiskaupunginjohtaja ei usko, että pelkästään pääkaupunkiseutua halvempi asuminen riittää houkuttelemaan asukkaita Porvooseen. Siksi Porvoossa on aloitettu kaupungin keskustan kunnianhimoinen uudistaminen.

Porvoon tori aiotaan panna kokonaan uuteen uskoon. Mollgrenin mukaan tavoitteena on tori, jossa ihmiset viihtyisivät pidempäänkin. Vanhan bussiaseman tilalle on suunnitelmissa piirretty puurakenteinen paviljonki.

Porvoossa on haaveiltu kauppahallista pitkään, ja uusissa suunnitelmissa sille on löytynyt paikka torin laidalta. Ajatuksena on perustaa halli olemassa oleviin rakennuksiin.

Kauppahallin läpi pääsisi torilta kaupungin puistoon, joka on nyt hieman piilossa.


Torin lähistöllä sijaitseva niin kutsuttu Citymarketin kortteli halutaan purkaa. Porvoon rumimmaksi rakennukseksi valitun Citymarketin tilalle suunnitellaan hybridirakennusta, jossa olisi myös asuntoja.

Huikeimmat suunnitelmat Porvoossa on tehty nykyisen, moottoritiemäisen Mannerheiminväylän varalle, joka halutaan muuttaa puistokaduksi. Uuden Porvoon Puistokadun eteläpuolelle tulisi asuinrakentamista.


Mollgren huomauttaa, että Mannerheiminväylä sijaitsee vain kilometrin päässä keskustasta. Se pitäisi liittää selvemmin osaksi kaupunkia.

”Se on tällä hetkellä vajaakäytössä olevaa kaupunkitilaa, jossa ei ole edes jalankulkua”, Mollgren sanoo.

Lisäksi suunnitelmiin kuuluu uuden liityntäpysäköinnin rakentaminen lähelle keskustaa. Porvoosta pendelöi päivittäin jopa 6 000 ihmistä pääkaupunkiseudulle töihin. Suurin osa matkustaa Helsinkiin.

Dan Mollgrenin mielestä Porvoon keskustan ongelma on se, että se mielletään paljon pienemmäksi kuin se todellisuudessa on.

Porvoossa käy vuosittain jopa miljoona turistia. Suurin osa päätyy pyörimään vanhaan kaupunkiin. Harva löytää esimerkiksi lähistöllä sijaitsevan empire-Porvoon puutalokorttelit.

Se taas johtuu siitä, että eri alueet eivät kytkeydy kovin hyvin toisiinsa. Uusilla suunnitelmilla pyritään poistamaan tätä ongelmaa.

Toinen haaste on se, että keskustassa asuu liian vähän ihmisiä. Vaikka neljä viidestä porvoolaisesta asuu kahdeksan kilometrin sisällä keskustasta, aivan ytimessä asuu harva.

Jotta keskusta pysyisi elävänä, sinne tarvitaan lisää asuntoja. Mollgren uskoo, että Citymarketin kortteliin suunnitelluilla asunnoilla olisi valtavia vaikutuksia koko kaupungille.

Porvoon keskustaa on suunniteltu uusiksi aiemminkin. Moni hieno hanke on kuitenkin kaatunut.

Nyt esillä olevista alueista vain tori on käytännössä yksin kaupungin omissa käsissä. Sen kaavaehdotus tulee hyväksyttäväksi ensi kesänä. Uuden torin rakentaminen voisi siten alkaa vuonna 2021.

Muiden hankkeiden aikataulut ovat enemmän auki ja niiden toteutus kestää selvästi pidempään.

Samaan aikaan kun kaupunki tiivistyy keskustassa, Porvoo haluaa pitää huolta myös maaseutumaisen ympäristönsä tulevaisuudesta.

Siksi Porvoolla on erityinen kylärakenneohjelmansa, jolla pyritään turvaamaan ohjelmaan valittujen kuuden maaseutumaisen kylän kehitys.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalliosta on löytynyt kranaatti kadulta, poliisi paikalla

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    4. 4

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    5. 5

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    7. 7

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    8. 8

      Työministeri päätti siirtää kemianteollisuuden lakkoa kahdella viikolla

    9. 9

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    10. 10

      On musertavaa, että joukkueemme nimi yhdistyy nyt julkisesti kaikkeen tähän, kirjoittavat Team Uniquen entiset luistelijat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    3. 3

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    4. 4

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    5. 5

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    8. 8

      Turvalaite petti Salmisaaren kiipeilykeskuksessa, mies putosi seinältä maahan

    9. 9

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    10. 10

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    11. Näytä lisää