Koti

Kaksion vastike nousi yli sadalla eurolla kuussa, kun taloyhtiö päätti alkaa kerätä rahaa remonttiin – ”Päätös on täysin laillinen”, sanoo kiinteistöjuristi

Välittäjän ja ostajan tulee ymmärtää myyjän maksamien vastikkeiden hyöty.

Yhtiövastike Helsingin Maunulassa sijaitsevassa kerrostaloyhtiössä nousi tuntuvasti, kun yhtiökokouksen enemmistö päätti alkaa kerätä rahaa osakkailta tulevaa linjasaneerausta varten.

Vastike nousi lähes 120 eurolla kuussa kaksiossa, jossa on vajaat 50 neliötä. Tapauksesta Helsingin Sanomille kertonut osakas epäilee, että päätös on laiton.

”Jos myyn asuntoni ennen remonttia, muut osakkaat hyötyvät maksamistani vastikkeista remontin kustannuksissa”, osakas sanoo.

Saako taloyhtiö korottaa vastiketta tällä tavalla?

Kyllä saa, sanoo kiinteistöjuridiikkaan erikoistunut asianajaja Marina Furuhjelm.

”Päätös on täysin laillinen.”

Hänen mukaansa taloyhtiö voi varautua tulevaan korjaushankkeeseen keräämällä varoja etukäteen ja käyttää ne silloin, kun rahaa tarvitaan.

Käytännössä varoja puskurirahastoon on mahdollista kerätä joko rahastoinnilla tai asuintalovarauksella. Rahastoinnista tulee päättää yhtiökokouksessa. Asuintalovaraus ei sen sijaan edellytä yhtiökokouksen päätöstä.

Jos taloyhtiö päätyy rahastointiin, sijoittajaosakkaat eivät pysty vähentämään rahastoituja vastikkeitaan vuokratulostaan verotuksessa. Tässä mielessä asuintalovaraus on joustavampi vaihtoehto.

Molemmat tavat ovat kuitenkin taloyhtiölle verovapaita.

 

”Myyjän kannalta toimintatapa ei ole aina kaikkein paras.”

Furuhjelm sanoo, että taloyhtiö ei loukkaa osakkaiden yhdenvertaisuutta, vaikka joku remonttivastiketta maksavista osakkaista päättäisi myydä asuntonsa ennen kuin remontti ehtii alkaa.

”Myyntipäätös on osakkaan oma päätös. Ei yhtiökokouksessa voida ottaa huomioon sitä, haluaako joku osakkaista myydä huoneistonsa vaiko ei.”


Furuhjelmin mukaan yhtiökokouksen päätös remonttivastikkeen keräämisestä asettaa osakkaat samanlaiseen asemaan.

”Kaikilta osakkailta peritään korotettua vastiketta saman perusteen mukaisesti”, hän perustelee.

”On kuitenkin totta, että myyjän kannalta toimintatapa ei ole aina kaikkein paras.”

Asunnon myyjä ei välttämättä häviä maksamiaan remonttivastikkeita.

”Hyvä kiinteistönvälittäjä tunnistaa, että taloyhtiössä on kerätty rahaa etukäteen tulevaa remonttia varten”, Furuhjelm sanoo.

”Tämän pitäisi nostaa kauppahintaa. Sitä kautta voidaan ajatella, että myyjä saa tietyllä tavalla maksamansa rahat takaisin.”

Tämä tietysti vaatii sen, että niin välittäjä kuin ostaja ymmärtävät hyödyn, joka kerätyistä remonttivaroista syntyy.



Lue lisää asuntokauppajuttuja HS:n asuntokauppaekstrasta.

Onko sinulla asumiseen liittyvä kysymys? Lähetä se täältä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalliosta löytyi kranaatti kadulta

    2. 2

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    3. 3

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    4. 4

      Ostarille asennettiin tarkkaan harkittu terävä metallilevy, jotta häiriökäyttäytyjät eivät notkuisi Munkkivuoren kaupoilla

    5. 5

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    7. 7

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    8. 8

      Teslan pörssiarvo kolminkertaistui ja ylitti sadan miljardin dollarin rajan – Näin analyytikot epäilivät yhtiötä juuri ennen nousua

    9. 9

      On musertavaa, että joukkueemme nimi yhdistyy nyt julkisesti kaikkeen tähän, kirjoittavat Team Uniquen entiset luistelijat

    10. 10

      Ruotsia koettelee räjäytysten aalto, ja yksi pommeista paiskasi Outi Ojan koti­oven eteiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    2. 2

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    3. 3

      Moni hinkkaa elämän pieniä yksityiskohtia täydellisiksi – Heiltä jää huomaamatta, missä aito hyvinvointi piilee

    4. 4

      Kysely hybridien omistajille paljasti hämmästyttäviä lukemia – Nyt ei tarvitse enää pohtia, ajavatko hybridiautoilijat sähköllä vai bensalla

    5. 5

      Älä katso tätä yhdessä perheesi kanssa – Hehkutettu nuortensarja Sex Education näyttää loputtomasti seksiä, ja siitä voi oikeasti oppia paljon

      Tilaajille
    6. 6

      ”Nacci” Tranbergia ja Helvetin enkeleiden johtohahmoa koskeva huumevyyhti laajenee: Nyt syytettynä myös maajoukkuetason kilpapurjehtija

    7. 7

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    8. 8

      Puistonpenkin käsinojalla on salakavala tarkoitus: Kuvat näyttävät, kuinka maailman metropolit on suunniteltu kodittomille mahdottomiksi paikoiksi elää

    9. 9

      Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia

      Tilaajille
    10. 10

      Taitoluisteluliitolta vuoden kilpailukiellon saanut valmentaja Mirjami Penttinen ei tyydy saamaansa tuomioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    4. 4

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    5. 5

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    6. 6

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    7. 7

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    8. 8

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    9. 9

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    10. 10

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    11. Näytä lisää