Hiekkalaatikko­ystävyyttä - Koti | HS.fi

Hiekkalaatikko­ystävyyttä

Joillekin naapurista tulee hyvä ystävä, jonka kanssa jaetaan elämän ilot ja surut vuosikymmenten ajan.

Julkaistu: 2.2. 2:00, Päivitetty 2.2. 9:11

Tällä hiekkalaatikolla kaikki alkoi.

Sinikka Putkonen osoittaa viereistä kerrostaloa, jonka eteen perheen muuttokuorma saapui vuonna 1974. Koillis-Helsingin Siltamäki oli moderni vastavalmistunut lähiö, jonne muutti moni lapsiperhe.

Viiden kerrostalon suojaamalla sisäpihalla Jousimiehentiellä Putkonen tutustui naapuriperheisiin ja äideistä tuli läheisiä, tärkeä tukiverkko. Toisinaan hiekkalaatikolle eksyi isäkin, joka yritti päästä mukaan äitien juttuihin.

”Kun hän kyseli imetyksestä, tuli vähän sellainen olo, että lypsylehmiäkö tässä ollaan”, Putkonen sanoo.

Lastensa harrastusmahdollisuuksia miettiessään äidit saivat idean: aloitetaan teatterikerho. Putkonen ryhtyi tuumasta toimeen tyttärensä hoitotädin Satu Lapilan kanssa.

”Kävimme kursseja, ja lähes kaikki lähipihojen lapset tulivat mukaan tekemään teatteria. Teatterikerhon taustatueksi perustettiin Siltamäen Nuorisoseura, joka toimii edelleen”, Putkonen sanoo tutun hiekkalaatikon reunalla.

Leena Tikka ja Sinikka Putkonen muistelevat, kuinka hiekkalaatikolla pystyi aikanaan jättämään lapset hetkeksi naapurin katsottavaksi. Kuva: Sami Kero / HS

Naapurusto on sittemmin hajaantunut eri puolille kaupunkia ja maata: Lapila Käpylään, Sinikka Putkonen ja Kari Putkonen sekä yläkerran naapuri Kristina Tuominen toisaalle Siltamäessä, seinänaapuri Kaisa Nousiainen ensin Nokialle ja sen jälkeen takaisin vanhaan taloyhtiöön, naapuritalon Helka Ekqvist Pukinmäkeen. Paikallaan on pysynyt vain Leena Tikka.

Vaikka vesirokkokierteistä ja ensimmäisistä lastenkutsuista on kulunut jo kohta 50 vuotta, ystävyys on kantanut.

”Lasten rippijuhlat, lakkiaiset, häät ja omat merkkipäivämme on juhlittu yhdessä”, Putkonen sanoo.

”Aika railakkaitakin juhlia”, Lapila täydentää, ja koko porukka nauraa.

Myös lapset, jotka alun perin tutustuttivat äidit ja isät keskenään, pitävät yhteyttä toisiinsa.

Yhtä juhlaa elämä ei ole ollut. Murheitakin on riittänyt, ja vaikeina aikoina naapurit ovat olleet toistensa tukena ja turvana. Parasta naapuriystävyydessä onkin luottamus.

Kun yksi äideistä lähti laittamaan potut kiehumaan, lapset saattoi jättää hetkeksi muiden huomaan, Putkonen kertoo.

”Tai jos joku lapsista heitti hiekkaa toisen päälle ja joku meistä komensi, kukaan ei tykännyt huonoa, vaikkei oma lapsi ollutkaan.”

Satu Lapila ja Leena Tikka tutustuivat kymmeniä vuosia sitten naapureina Helsingin Siltamäessä. Kuva: Sami Kero / HS

Nyt mammakerhosta on tullut mummokerho, kirjaimellisesti. Kaikilla on lapsenlapsia, ja ystävykset ovat perustaneet uuden yhdistyksen, Jokupoon, omaksi ja muiden iloksi.

Jokupoo nimi on Stadin slangia, ja se tarkoittaa verbiä lähtekäämme, kertoo Sinikka Putkonen. Nimi kuvaa Putkosen mielestä erinomaisesti yhdistyksen ideaa, joka kutsuu ihmisiä mukaan ja muistuttaa, että yhdessä on helpompaa.

Mummojen lisäksi mukana on vaareja. Toiminta liippaa läheltä aiemmin perustettua teatterikerhoa: Yhdessä on käyty kulttuuririennoissa, muun muassa katsomassa Notre Damen kellonsoittaja Tampereen Teatterissa ja Helene Schjerfbeckin maalauksia Ateneumissa.

Ensi kuussa porukka matkaa Puolan Gdanskiin, ja johtokunta kokoontuu vuorotellen kunkin kotiin.

”Kokoukset ovat hauskoja. Puhumme asiaa ja lopuksi juomme yleensä skumppaa. Ystävyytemme on tämän myötä saanut uutta syvyyttä ja sisältöä”, Putkonen sanoo.

Leena Tikka (vas.), Kari Putkonen, Kristina Tuominen, Sinikka Putkonen ja Satu Lapila nostavat maljan ystävyydelle Siltamäen ravintola Rubiinissa. Kuva: Sami Kero / HS

Naapurit eivät tutkitusti ole merkityksettömiä. Heillä on oma paikkansa ihmisten sosiaalisissa verkostoissa.

Suomalaisen naapuruuden piirteitä on tutkittu esimerkiksi Aalto-yliopistossa osana Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta. Tutkimuksen mukaan lähes 60 prosentilla valtakunnalliseen asukaskyselyyn vastanneista on naapurustossaan ainakin yksi ystävä tai tärkeä ihminen.

Asukkaita lähentää etenkin sama elämäntilanne. Naapurit ovat tärkeitä muun muassa iäkkäille, pienten lasten vanhemmille ja muille paljon aikaa asuinalueellaan viettäville.

Ystävyys ei tietysti synny hetkessä. Siteiden muodostuminen naapureihinkin edellyttää aikaa. Jos asukkaat vaihtuvat usein tai eivät juuri viihdy kotona, suhteita ei välttämättä ehdi muodostua.

Vähiten naapuriystäviä on kerrostalojen vuokralaisilla ja eniten maaseudun omakotiasujilla. Kinaa naapureiden kesken on muita useammin rivi- ja paritaloissa asuvilla.

Leena Tikka, Satu Lapila, Kari Putkonen, Sinikka Putkonen ja Kristina Tuominen ystävystyivät naapureina Siltamäessä. Kuva: Sami Kero / HS

Naapuruussuhteita on selvittänyt myös kiinteistövälitysketju Kiinteistömaailma.

Kyselytutkimuksen tuloksista selviää, että joka toinen on ollut naapurinsa kanssa myönteisessä kanssakäymisessä, kuten auttanut jossakin, lainannut jotakin, hoitanut asioita toisen puolesta tai juhlinut yhdessä.

Naapurinsa luona kyläilee 12 prosenttia ja kuulumisia vaihtaa 41 prosenttia vastaajista.

Omia tutkimuksiaan asumisesta on teettänyt asuntorakennuttaja Bonava. Se on saanut selville, että 74 prosenttia suomalaisista ajattelee hyvien naapuruussuhteiden olevan tärkeä onnellisuuden tekijä.

Bonavalla on siksi otettu tavaksi tuoda asunnonostajia yhteen yhteisissä tilaisuuksissa jo rakentamisvaiheessa.

”Olemme huomanneet, että tämä rohkaisee ihmisiä tutustumaan toisiinsa. Usein muuttovaiheessa uusissa naapureissa on jo valmiiksi tuttuja”, sanoo Bonavan Helsingin-yksikön johtaja Matti Kuronen.

”Yhteenkuuluvuus lisää turvallisuuden tunnetta ja onnellisuutta.”

Heidi Matsinen (oik.) ja Henna Ruottinen lastensa Olivia Kaltulan, Evelia Kaltulan, Liinus Ruottisen, Tiitus Ruottisen, Julius Ruottisen ja Rasmus Ruottisen kanssa. Kuva: Sami Kero / HS

Legot lentelevät Helsingin Alppikylässä, jossa Heidi Matsinen ja Henna Ruottinen leikittävät lapsiaan.

Ikä yhdisti entiset naapurit Vantaan Rajakylässä 13 vuotta sitten. Ensikohtaaminen tapahtui taloyhtiön talkoissa.

”Olimme ainoat nuoret. Muut olivat eläkeläisiä”, Matsinen sanoo.

Lehtiä haravoidessaan naapurukset huomasivat olevansa paitsi parikymppisiä myös samanhenkisiä. He alkoivat lenkkeillä yhdessä, ja pian pimpoteltiin ovikelloja.

Nyt molemmat ovat toistensa lasten kummeja ja viestittelevät viikoittain, vaikka asuvatkin eri puolilla kaupunkia.

Ystävysten mukaan naapurin tunteminen sujuvoittaa yhteiseloa ja helpottaa arkea. Ruottinen itse sai jälkikasvunsa Matsiselle hoitoon näppärästi takapihan aidan yli aina, kun tarvitsi: milloin synnytykseen kiiruhtaessaan, milloin lähtiessään lääkäriin liimaamaan pojan päätä.

”On tosi iso rikkaus, että naapurina on joku läheinen. Itselläni ei ollut muuta tukiverkostoa, kun lasten isovanhemmat asuivat toisella paikkakunnalla eikä heistä ollut arjen apua.”

 ”Naapureiden kanssa on vähän samanlaista onnenpeliä kuin missä tahansa ihmissuhteessa.”

Hän sanoo olevansa onnekas.

”Naapureiden kanssa on vähän samanlaista onnenpeliä kuin missä tahansa ihmissuhteessa.”

Matsisella naapuristävyys on ikään kuin veressä. Se periytyy lapsuudesta asti. Vanhempien kanssa hän vietti aikaa taloyhtiön grillillä, jossa tapasi naapureita.

”Melkein jokaisessa taloyhtiössä olen tutustunut johonkin. On kiva tuntea ihmiset, joita ympärillä on.”

Seuraa uutisia tästä aiheesta