Saako taloyhtiön hallitus kieltää kakluunin käytön? - Koti | HS.fi
Koti|Kysy asumisesta

Saako taloyhtiön hallitus kieltää kakluunin käytön?

Paloturvallisuus ja hormien kunto ratkaisevat kakluunin käytön.

Kakluuni käytössä.

Kakluuni käytössä. Kuva: Anna Huovinen

Julkaistu: 9.2. 2:00

Remontoin tyttäreni yksiön. Keittiö muutettiin makuuhuoneeksi ja olohuone tupakeittiöksi. Asunnossa on ollut yli 100 vuotta kakluuni ja siinä räppänä poistoilmaa varten. Taloyhtiö ei poistoräppänää hyväksynyt vaan edellytti, että kakluunin yläpuolelle tehdään reikä hormiin. Saako hallitus kieltää kakluunin käytön?

Kyllä saa, sanoo Kiinteistöliitto Uusimaan lvi-asiantuntija Arto Kemppainen.

Syynä on yleensä paloturvallisuus, jota voidaan perustella esimerkiksi hormien huonolla kunnolla.

Kemppaisen mukaan kakluunin räppänä ei välttämättä ole suoraan kytköksissä hormiin. Lisäksi räppänän sijainti ja koko saattavat olla vääränlaisia riittävän ilmanvaihdon kannalta.

Painovoimaisen ilmanvaihdon venttiilin tulee olla halkaisijaltaan vähintään 160 millimetriä. Venttiilin on oltava katonrajassa tai mahdollisimman korkealla seinässä.

Kemppaisen mukaan keittiön siirtäminen on usein hankalaa ilmanvaihdon kannalta. Painovoimaisessa ilmanvaihtojärjestelmässä venttiilin paikkaa ei saisi muuttaa kanavoimalla noin metriä kauemmas hormista.

Miten turhista autoista pääsee eroon?

Taloyhtiön autopaikoilla ei pidä säilöä autoja.

Taloyhtiön autopaikoilla ei pidä säilöä autoja. Kuva: Juha-Pekka Laitinen

Taloyhtiömme parkkipaikalla lojuu autoja, joita ei ole käytetty ainakaan vuoteen. Yksi autoista on vieraspaikalla, toinen maksupaikalla. Mitä taloyhtiö voi tehdä paikkojen vapauttamiseksi?

Taloyhtiön autopaikat on tarkoitettu ajoneuvoille, jotka ovat säännöllisessä käytössä, sanoo kiinteistöjuridiikkaan erikoistunut asianajaja Annika Luhtanen.

”Autopaikkoja ei ole tarkoitettu säilytyspaikoiksi.”

Hän kehottaa taloyhtiötä ensi alkuun selvittämään auton rekisteritietojen perusteella, kuka autot omistaa tai kuka on niiden haltija.

 ”Autopaikkoja ei ole tarkoitettu säilytyspaikoiksi.”

Jos taloyhtiö on vuokrannut autopaikan, auton omistaja tai haltija selvinnee vuokrasopimuksesta.

Taloyhtiöllä on mahdollisuus irtisanoa tai jopa purkaa autopaikan vuokrasopimus, jolloin vuokralainen on velvollinen siirtämään autonsa.

Taloyhtiö ei saa kuitenkaan omin päin lähteä siirtämään autoja, vaikka auton omistajaa tai haltijaa ei tavoitettaisi, Luhtanen sanoo.

Yhtiön tulee ottaa yhteyttä omaan kuntaan tai kaupunkiin, esimerkiksi Helsingissä kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalveluun.

Viranomainen siirtää yksityisalueella olevan hylätyn ajoneuvon perustellusta pyynnöstä. Siirrosta aiheutuneista kustannuksista vastaa auton omistaja tai haltija.

Onko sinulla kysymys tai juttuvinkki asumisesta? Lähetä se osoitteeseen hs.koti@hs.fi.