Tutkimus: Joka kolmas nuori asunnonomistaja ei edes tiedä, kenelle ”oma” tontti kuuluu - Koti | HS.fi
Koti|Taloyhtiöt

Tutkimus: Joka kolmas nuori asunnonomistaja ei edes tiedä, kenelle ”oma” tontti kuuluu

Pääsääntöisesti oman taloyhtiön asioita tunnetaan tuoreen tutkimuksen mukaan hyvin. Nuorten kohdalla tilanne on kuitenkin heikompi.

Noin viidennes Danske Bankin kyselyyn vastanneista omistusasujista kertoi, että tuntee hallituksen kokoonpanon melko huonosti tai ei lainkaan.

Julkaistu: 10.7. 13:18

Oman taloyhtiön asioiden tuntemus on selkeästi heikointa nuorimpien omistusasujien kohdalla, kertoo Danske Bankin teetättämä tutkimus.

Tutkimuksen mukaan nuorimpien omistusasujien kohdalla jopa kolmannes ei tiedä tontin omistusta, kymmenesosa vastikkeen suuruutta ja joka kuudes ei tiedä isännöitsijää.

Pääsääntöisesti oman taloyhtiön asioita tunnetaan kuitenkin hyvin. Vähintään neljä viidestä suomalaisesta omistusasujasta katsoo tuntevansa vähintään melko hyvin vastikkeiden suuruudet, hallituksen kokoonpanon, tulevat remontit tai korjaukset ja taloyhtiön taloudellisen tilanteen.

Vastikkeen suuruus on asia, joka tutkimuksen mukaan tunnetaan parhaiten. Kyselyyn vastanneista omistusasujista neljä viidestä kertoi tuntevansa sen vähintään melko hyvin.

Noin viidennes kyselyyn vastanneista kertoi, että tuntee hallituksen kokoonpanon melko huonosti tai ei lainkaan.

Kyselyssä selvitettiin myös, tietävätkö vastaajat taloyhtiön tontin omistuksen ja kuka on sen isännöitsijä. Vain joka kymmenes kaikista vastaajista myönsi, ettei tiedä mikä taho omistaa taloyhtiön tontin.

”On tärkeää, että omasta varallisuudesta ja sen hoidosta ollaan kiinnostuneita. Ei ole omistajan etu, että taloyhtiötä ja sen taloutta hoidetaan välinpitämättömästi. Asioista perillä oleminen tuo myös taloudellista mielenrauhaa”, sanoo Danske Bankin asunto-osakeyhtiörahoituksesta vastaava johtaja Ville Roihu.

Tietämys asioista on tutkimuksen mukaan selvästi heikointa 18–29-vuotiailla vastaajilla, joista vastikkeen suuruuden tiesi hyvin tai melko hyvin 78 prosenttia. Vanhempien ikäryhmien kohdalla sama luku on yli 90 prosenttia.

Myös esimerkiksi taloyhtiön hallituksen kokoonpanon tietää tutkimuksen mukaan nuorista reilut 50 prosenttia, kun yli 60-vuotiailla tämä tieto oli hallussa 87 prosentilla vastaajista.

Kyselyssä selvisi, että omistusasujat ovat pääosin melko tyytyväisiä siihen, miten taloyhtiön asioita hoidetaan. Joka kymmenes vastaaja suhtautui kriittisesti vakavaraisuuden ja kunnossapidon hoitoon, kun muut olivat vähintään melko tyytyväisiä.

Joka kuudes vastaaja kertoi suhtautuvansa kriittisesti viihtyvyyden hoitoon.

Kriittisesti suhtautuvat kertoivat kyselyssä myös tuntevansa muita selvästi huonommin taloyhtiön asioita.

Roihu kertoo, että kyselyn perusteella kriittisesti taloyhtiön eri asioiden hoitoon suhtautuvat vastaajat osallistuvat taloyhtiön yhtiökokoukseen harvemmin kuin asioiden hoitoon tyytyväiset.

”Nuorimmista joka kolmas sanoo, ettei osallistu koskaan, vain kaksi viidestä heistä osallistuu aina tai lähes aina.”

On luonnollista, että mitä aktiivisemmin osallistuu, sitä paremmin taloyhtiön asioista tietää, Roihu muistuttaa.

”Taloyhtiön kokouksiin osallistuminen on tapa pitää huolta omasta varallisuudestaan ja suositeltavaa ihan jokaiselle. Samalla sillä vaikutetaan myös omaan asumismukavuuteensa”, Roihu sanoo.

Danske Bank teetti tutkimuksen verkossa YouGov-tutkimusyrityksellä. Kaikkiaan vastaajia oli 1 000 ja keskimääräinen virhemarginaali on noin 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Miniasunnot|Jarmo Palmu, 59, asuu alle 16 neliön yksiössä Vantaalla – Nyt hän ja muut minikotien asukkaat kertovat, miten elämä saadaan toimimaan

Poikkeusolot|Koronavirus kurittaa arvotaloa Ullanlinnassa: suurten asuntojen vastikkeet pomppasivat 200 eurolla, kivijalkayritykset vaikeuksissa

Asuminen|Ossi Hakansuu osti Helsingin pienimmäksi yksiöksi epäillyn asunnon näkemättä – Tältä näyttää 100 000 euron sijoituksen tulevaisuus

Luetuimmat - Koti

Luitko jo nämä?