Sähkö on nyt niin kallista, että tiettyjen laitteiden käyttöä kannattaa ajoittaa yöhön – laskuri näyttää eron

HS:n laskuri auttaa hahmottamaan, kuinka paljon voi säästää siirtämällä sähkölaitteiden käyttöä pois sähkönkulutuksen kalleimmilta ruuhkatunneilta yöhön.

Energiavirasto on kehottanut muitakin kuin pörssisähköä ostavia suomalaisia ajoittamaan sähkönkäyttöään pois kulutuksen ruuhkatunneilta. Näin varmistetaan sähkön riittävyys myös kylminä pakkaspäivinä.

7.12.2022 15:41

Pörssisähkön hinta kääntyi marraskuun loppupuolella tuntuvaan nousuun, ja hintataso on pysynyt kovana myös joulukuussa. Kylminä pakkaspäivinä on todennäköistä, että hinta nousee vielä nykyistä korkeammaksi.

Sähkön kallistuminen tarkoittaa sitä, että pörssisähköä käyttävissä kodeissa voi saada tuntuvaa säästöä ajoittamalla tiettyjen laitteiden käyttöä pois kalleimmilta tunneilta.

Lisäksi Energiavirasto on kehottanut muitakin kuin pörssisähköä ostavia suomalaisia ajoittamaan sähkönkäyttöään pois kulutuksen ruuhkatunneilta. Näin varmistetaan sähkön riittävyys myös kylminä pakkaspäivinä.

Pörssisähkön niin sanottu spot-hinta määräytyy tunneittain sähköpörssi Nordpoolissa. Tavallisesti arkiaamuisin ja -iltaisin sähkö on kalleinta ja yöaikaan halvinta.

Jos omaa sähkönkäyttöään haluaa ajoittaa ennakoiden, tulevien tuntien sähkön spot-hintoja voi seurata esimerkiksi Fingridin sovelluksesta tai HS:n sähkönhintagrafiikasta. Useimmilla sähköyhtiöillä on myös oma sovelluksensa sähkönkäytön seuraamiseen.

Viime viikkoina sähkö on ollut kallista myös yöllä. Vielä lokakuussa saattoi olla tunteja, jolloin pörssisähkö oli lähes ilmaista.

Joulukuussa halvimpina yötunteinakin sähköenergia on maksanut lähes 20 senttiä kilowattitunnilta. Toisaalta kalleimpina iltatunteina on ylittynyt jopa 50 sentin raja.

Joulukuun ensimmäisen viikon aikana halvimmat sähkönkäyttötunnit ovat osuneet yöhön kello 01–06 välille. Tällöin sähköenergian hinta on ollut keskimäärin vajaat 25 senttiä kilowattitunnilta.

Vastaavasti joulukuun kalleimmat tunnit ovat olleet kello 16–20, jolloin sähkö on maksanut keskimäärin yli 45 senttiä kilowattitunnilta.

HS:n alla oleva laskuri auttaa hahmottamaan, kuinka paljon voi säästää siirtämällä sähkölaitteiden käyttöä kalleimmilta tunneilta yöhön. Esimerkiksi pyykinpesun ja sähköauton lataamisen voi usein ajastaa yöhön, jolloin säästöjä voi saada melko pienellä vaivalla.

Laskurissa on mukana myös saunominen ja imurointi, vaikka harva löylyttelee tai varsinkaan imuroi yöaikaan. Ne antavat kuitenkin osviittaa, millaisia hintaeroja kyseisten laitteiden käytöstä eri vuorokauden aikoina voi syntyä.

Laskurin oletuksena on sähköenergian keskimääräiset tuntihinnat joulukuun ensimmäisellä viikolla. Todellisuudessa tulevasta sähkönhinnasta ei ole tietoa, joten laskurin näyttämät hintaerot ovat suuntaa antavia.

Laskuri kattaa sähköenergian hinnan veroineen muttei siirtohintoja. Eri laitteiden keskimääräiset kulutukset perustuvat valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan ja eri sähköyhtiöiden arvioihin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat