Kotimaa

Suomelle tarjolla siivu ilmatankkereista

Ranska hakee lisää kumppaneita Euroopan omiin koneisiin.

Tilaajille

Ranska hakee lisää kumppaneita Euroopan omiin koneisiin.

Ranskan puolustusviranomaiset ovat tunnustelleet Suomen kiinnostusta osallistua eurooppalaisten ilmatankkauskoneiden hankintaan ja yhteiskäyttöön. Suomi tyytyy kuitenkin toistaiseksi seuraamaan hankkeen edistystä sivusta, vaikkei myöhempää osallistumista suljeta pois.

Tankkerihanke nousi esille keskusteluissa, kun Ranskan puolustusministeriön edustajat vierailivat Suomessa viime viikolla. Suomalaislähteiden mukaan "asia on ollut esillä yleisesti", mutta tankkauskoneista ei puhuttu yksityiskohtaisesti vierailun aikana.

Suomen jättäytyminen syrjään eurooppalaisesta hankkeesta johtuu viranomaisten mukaan siitä, että nykyiset järjestelyt riittävät ilmavoimien tarpeisiin.

Kyselyt liittyvät Ranskan valmisteilla olevaan puolustuspoliittiseen selontekoon, jossa ennakkotietojen mukaan korostetaan itsenäistä ilmatankkauskapasiteettia.

Ranskalla on asiasta tuoretta kokemusta Malista, missä sen sotilasoperaatioon osallistuvilla hävittäjillä oli tammikuussa aluksi vaikeuksia saada tukea Yhdysvaltain ilmatankkereilta.

Lisäksi EU:n puolustusvirastossa Edassa allekirjoitettiin marraskuussa muistio, jossa kymmenen maata sitoutui hankkimaan yhdessä Euroopalle uusia tankkauskoneita vuoteen 2020 mennessä. Suomi ei ollut allekirjoittajien joukossa.

Kyse on yhdestä harvoista taloudellisesti merkittävistä hankkeista, joissa Euroopan maat ovat ostamassa puolustuskalustoa yhteiskäyttöön. Tankkerit olisivat jatkoa kolmen raskaan C17 -kuljetuskoneen yhteishankinnalle vuonna 2009. Siinä ovat mukana kymmenen Nato-maata sekä Suomi ja Ruotsi. Suomen osuus on sata lentotuntia vuodessa.

Ilmakuljetukset ja -tankkaukset ovat voimavaroja, joissa Euroopan maat ovat erityisen riippuvaisia Yhdysvalloista. Edan lukujen mukaan Euroopan mailla on nyt 42 ilmatankkaukseen soveltuvaa konetta, jotka ovat kymmentä eri tyyppiä. Yhdysvaltain 650 tankkeria ovat neljää konetyyppiä.

Ranskan hankkeen yhtenä tavoitteena lienee kehittää eurooppalaisen Airbusin uuden sotilaskuljetuskoneen A400M:n käyttöä tankkerina. Ensimmäiset uudet kuljetuskoneet tulevat käyttöön loppuvuodesta.

Suomen viranomaiset kuitenkin arvioivat, että ilmavoimien nykyiset ilmatankkaustarpeet hoituvat Yhdysvaltain kanssa sovitulla yhteistyöllä sekä kansainvälisiin harjoituksiin mahdollisesti osallistuvilla eri maiden tankkauskoneilla.

Ilmavoimat tarvitsee tankkauskonetta ylläpitääkseen Suomen hävittäjien Nato-standardien mukaista kansainvälistä yhteensopivuutta ja kykyä osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan.

Ilmavoimien materiaalilaitoksen hankintaosaston päällikkö Kari Renko kertoo, että Yhdysvaltain tankkereita tarvitaan keskimäärin yksi tai kaksi kertaa vuodessa. Kaikki Suomen 62 Hornet-hävittäjää on varustettu ilmatankkauspuomeilla, mutta vain osa lentäjistä harjoittelee ilmatankkausta osana kansainväliseen toimintaan tarvittavaa sertifiointia. Sertifiointi pitää kaikkien lentolupien tavoin uusia määräajoin.

Yhdysvaltain tankkausavun hinta ei ole julkinen, mutta Rengon mukaan se ei ole edes lähellä 50 000 dollarin tuntitaksaa, jota Yhdysvaltain kerrottiin alkuvaiheessa pyytäneen Ranskalta tankkauslennoista Malin yllä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ilmavoimat
  • Kriisinhallinta
  • Nato
  • Kari Huhta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää