Kotimaa    |   HS-analyysi

Lukekaa se kohuraportti!

Soininvaaran ja Vartiaisen raportissa oli paljon asiaa.

Tilaajille

Kansanedustaja Osmo Soininvaaran (vihr) ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Vattin ylijohtajan Juhana Vartiaisen yhdessä tekemälle, pienpalkkatyötä käsittelevälle raportille kävi julkisuudessa köpelösti.

Valtioneuvoston kanslia piilotteli raporttia sen jälkeen, kun se oli jätetty talousneuvoston jäsenille, joten raportin sisältö lähti leviämään vuotojen ja toisen käden tietojen perusteella.

Työmarkkinajärjestöt ja kansanedustajat ehtivät lytätä raportin vain muutaman ehdotuksen perusteella, moni näköjään myös niin, ettei ollut edes lukenut tekstiä. Ilmeisesti riitti, että tekijät tiedetään inhorealisteiksi, joilta on tullut aiemminkin kiisteltyjä ehdotuksia muun muassa nuorten ja ikääntyneiden työllistämiseksi.

Julkisuudessa on esimerkiksi kauhisteltu parivaljakon ehdotusta alle 25-vuotiaiden nuorten palkkojen alentamisesta 20 prosenttia alle työehtosopimuksen tason. Sitä ei ole kerrottu, että he ehdottavat vastineeksi alle 25-vuotiaiden nuorten verotuksen keventämistä niin, ettei pienistä palkoista menisi käytännössä veroa ollenkaan.

Kannattaa lukea raportti itse.

Se on hyvin kirjoitettu, ja siinä analysoidaan tarkasti ja kaunistelematta yhtä Suomen työmarkkinoiden pahinta ongelmaa eli työttömyysloukkua. Se tarkoittaa, että työttömän ei kannata mennä töihin, koska hänen tulojensa lisäys olisi tukien supistumisen ja verotuksen kiristymisen takia olematon.

Väliaikaiseksi tueksi tarkoitetusta toimeentulotuesta on tullut kaksikon mukaan "kansalaispalkka", joka saamisen ehtona on se, ettei ihminen tee työtä lainkaan tai vain hyvin vähän.

Tekijöillä on useita ehdotuksia, miten palkka ja tulonsiirrot sovitettaisiin nykyistä paremmin yhteen sen sijaan, että maksetaan pelkkää tulonsiirtoa, joka ei tee työllistymistä houkuttelevaksi.

Soininvaara ja Vartiainen antavat 23 suositusta, miten pienipalkkaisen työn markkinat Suomessa paranisivat. Pikavauhtia tehdyn raportin suurin heikkous on se, että kustannuksia valtiolle ei ole laskettu. Raportti on vasta lista ideoista.

Raportti antaa eväitä sen pohtimiseen, johtuuko Suomen nykyinen työttömyys kysyntä- vai tarjontaongelmista. Tarjontaan liittyvistä ongelmista on kyse, jos työntekijä ei pidä työnhakua järkevänä – jos esimerkiksi tukien varassa eläminen tarjoaa hänelle paremman elämänlaadun.

Kysyntäongelma tarkoittaa, että ihminen kyllä menisi töihin, mutta ei löydy työnantajia, joita hänen työpanoksensa kiinnostaisi.

Kysynnän ja tarjonnan erottaminen toisistaan on tärkeää, ja siihen liittyy myös ideologiaa. Suomessa on tähän asti hoidettu työvoimapolitiikkaa enemmän kysynnän kuin tarjonnan näkökulmasta.

Kysyntäongelma on pahimmillaan matalasuhdanteessa, mutta kuten kirjoittajat huomauttavat, taantuma ei ole pysyvä tilanne. Siksi heidän näkemyksensä mukaan Suomessakin huomio pitäisi suunnata työn tarjontaan eli siis siihen, että aina olisi kannattavampaa mennä töihin kuin jättäytyä yhteiskunnan tukien varaan.

Lue raportti valtioneuvoston kanslian sivuilta.

Teija Sutinen
teija.sutinen@hs.fi
Kirjoittaja on HS:n politiikan ja talouden toimittaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Teija Sutinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    10. 10

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää