Perhoskesä oli parempi kuin edellinen - Kotimaa | HS.fi

Perhoskesä oli parempi kuin edellinen

Kulunut kesä oli päiväperhosille suotuisa suuressa osassa Etelä- ja Keski-Suomea, mutta 2000-luvun hyviin perhoskesiin verrattuna kuitenkin tavanomainen, kertoo Suomen ympäristökeskus. Kainuussa ja sitä pohjoisempana päiväperhosia oli sen sijaan liikkeellä hyvin vähän kesäkuun alun yöpakkasten vuoksi.

Neitoperhonen

8.9.2013 2:00

Kulunut kesä oli päiväperhosille suotuisa suuressa osassa Etelä- ja Keski-Suomea, mutta 2000-luvun hyviin perhoskesiin verrattuna kuitenkin tavanomainen, kertoo Suomen ympäristökeskus.

Kainuussa ja sitä pohjoisempana päiväperhosia oli sen sijaan liikkeellä hyvin vähän kesäkuun alun yöpakkasten vuoksi.

Suomen perhoslajisto on runsastunut 2000-luvulla kovaa vauhtia.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat