Kotimaa

Päivi Räsänen pitäisi kohua herättäneen puheensa uudelleen

Sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) pitämä puhe Kansanlähetyspäivillä heinäkuussa ei johda toimenpiteisiin, sanoo eduskunnan oikeusasiamies. Oikeusasiamiehelle tehtiin puheesta yli 40 kantelua.

Tilaajille

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) sanoo, että olisi valmis pitämään uudelleen saman puheen, jonka hän piti Kansanlähetyspäivillä viime heinäkuussa.

”Allekirjoitan sydämestäni ne asiat, joita siinä sanoin, ja omaa vakaumustani en toki voi muuttaa enkä halua muuttaa. Ajattelen, että minulla niin kuin muillakin on oikeus oman vakaumukseni pohjalta puhua ja sitä myös käytännössä harjoittaa”, Räsänen sanoi lauantaina.

Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan Räsäsen puhe ei johda toimenpiteisiin. Oikeusasiamiehelle tehtiin puheesta yli 40 kantelua.

Räsäsen tulkittiin sanoneen Kansanlähetyspäivillä, että kristitty voi toimia jopa vastoin lakia, jos laki on ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa.

Oikeusasiamiehen mukaan Räsäsen matka Kansanlähetyspäiville oli henkilökohtainen. Siksi hän ei ota kantaa kanteluissa esitettyihin näkemyksiin Räsäsen puheen sisällöstä.

Räsänen välitti itse oikeusasiamiehen lausunnon toimitukseen. Hän sanoo olevansa oikeusasiamiehen päätökseen erittäin tyytyväinen. Siinä hänen mukaansa linjattiin selvästi se, mitä ministeri voi sanoa.

”Todettiin, että ministeriö on myös ikään kuin virkamies ja siinä mielessä ministerin sananvapaus on hiukan rajatumpi kuin esimerkiksi kansanedustajan", Räsänen sanoo.

"Mutta toisaalta todettiin se, että perustuslain ja perusoikeuksien mukainen sanan- ja uskonnonvapaus koskee ihan yhtä lailla valtioneuvoston jäsentä kuin ketä tahansa yksityishenkilöä. Uskonnollisessa tilanteessa pidetty, omasta henkilökohtaisesta uskonvakaumuksesta nouseva puhe kuuluu tämän perustuslain suoman uskonnonvapauden piiriin”, hän toteaa.

Sisäministeri Räsänen puhui 6. heinäkuuta Suomen evankelisluterilaisen kansanlähetyksen kesäjuhlassa eli Kansanlähetyspäivillä Kankaanpäässä.

Puheen aiheena oli "Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa". Räsänen puhui muun muassa näin:

"Kaikilla meillä on varmasti tullut eteen tilanteita, joissa joudumme miettimään, rohkenemmeko toimia vastoin yleistä mielipidettä tai normia, porukan painetta tai joskus jopa lakia, jos nämä ovat Jumalan sanan vastaisia", Räsänen sanoi. Hän jatkoi viitaten Raamattuun:

"Apostolien teoissa kerrotaan tilanne, jossa viranomaiset kielsivät apostoleja saarnaamasta Jeesuksesta. Silloin apostoli Pietari ja muut apostolit sanoivat 'Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.' He jatkoivat työtään kielloista huolimatta."

Puhe tulkittiin viestimissä niin, että Räsänen asettaa tarvittaessa Raamatun opetukset maallisen lain edelle.

"Kyllä minä seison puheen takana, mutta korostan, että en ole kehottanut rikkomaan suomen lakia. Mielestäni [puheesta] on irrotettu yksittäisiä lauseita", Räsänen sanoi HS:lle muutamia päiviä puheen jälkeen.

Heinäkuun lopulla HS arvioi, että Räsäsen puhe sai 7 000 ihmistä eroamaan kirkosta, vaikka kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtajalla ei ole mitään virallista asemaa kirkossa. Pelkästään torstaina vajaa viikko puheen jälkeen kirkosta erosi lähes 2 200 ihmistä.

&nbps;

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Päivi Räsänen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    8. 8

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää