Kotimaa

Ulkomaalaisopiskelijoiden maksut ehkä kehysriiheen

Marraskuussa Päivi Lipposen johtama työryhmä ehdotti lukukausimaksuja Eta-alueen ulkopuolelta tuleville

Tilaajille

Marraskuussa Päivi Lipposen johtama työryhmä ehdotti lukukausimaksuja Eta-alueen ulkopuolelta tuleville

Pitkään suunnitellut mutta kiistellyt lukukausimaksut ulkomaisille opiskelijoille saattavat tulla piakkoin hallituksen käsittelyyn.

HS:n tietojen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellaan maksujen tuomista parin viikon päästä pidettävään kehysriiheen.

Lukukausimaksun tulisi kattaa opetuksesta koituvat kustannukset, jolloin se tarkoittaisi muutamaa tuhatta euroa vuodessa.

Hallituksen viime marraskuiseen rakennepakettiin lukukausimaksut eivät vielä sisältyneet. Sen sijaan valtiosihteeri Martti Hetemäen johtaman työryhmän tausta-aineistossa maksut mainittiin.

Tausta-aineiston mukaan vieraalla kielellä annettava tutkintokoulutus tulisi maksulliseksi Euroopan talousalueen ulkopuolisten valtioiden kansalaisille.

Maksuista arvioidaan kertyvän paitsi tuloja myös säästöjä, koska ainakin alkuun EU:n ja Etan ulkopuolelta Suomeen opiskelemaan hakeutuvien määrä vähenisi.

Niin kävi esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa.

Esityksessä laskettiin, että jos vuotuinen aloittajamäärä puolittuisi, vapautuisi ammattikorkeakouluissa noin 20 miljoonaa euroa ja yliopistoissa lähes sama summa vuodessa.

Suomen korkeakouluissa on nyt noin 20 000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa, joista kolme neljäsosaa tulee muista kuin EU- ja Eta-maista.

Viime syksynä kansanedustaja Päivi Lipposen (sd) johtama työryhmä ehdotti, että ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrä tulisi kolminkertaistaa noin 60 000:een vuoteen 2025 mennessä.

Opetuskustannukset kattavia maksuja perittäisiin vieraskielisestä tutkintoon johtavasta korkeakoulutuksesta muilta kuin EU- ja Eta-maiden kansalaisilta.

Esityksen vastaanottanut opetusministeri Krista Kiuru (sd) kertoi vievänsä sitä eteenpäin.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      TV-tähti Pamela Anderson suuttui jalkapalloseuralle, joka lahjoitti keräysvaroja Notre Damen kirkon korjaamiseen

    2. 2

      Facebook ja Attendo rakensivat bisneksensä oletuksille, jotka valtio voi nyt viedä pois

    3. 3

      Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

    4. 4

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    5. 5

      Veren­myrkytys murentaa muistin, syylliseksi paljastui sokeri

    6. 6

      Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

    7. 7

      Salainen kikka salille – Puolitoistakertainen toisto parantaa leuanveto- ja penkkipunnerrustulosta

    8. 8

      Autojen päälle ropisi hiekkaa Britanniassa, Suomessa ihasteltu poikkeuksellisen upeita auringon­laskuja – kumpaakin ilmiötä selittää ilma­kehään noussut hiekka­pöly

    9. 9

      WHO:lta tiukka linja ruutu­aikaan: Alle viisivuotiaille lapsille enintään tunti päivässä, alle vuoden ikäisiä ei pitäisi altistaa äly­laitteille lainkaan

    10. 10

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    2. 2

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    3. 3

      Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

    4. 4

      ”Palvelijanhuoneella on uusi elämä” – Varakkaat ikäihmiset varautuvat pahimpaan ja se näkyy jo Helsingin asuntomarkkinoilla, väittää kiinteistönvälittäjä

    5. 5

      Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

    6. 6

      Menestynyt avaruustutkija Sini Merikallio harjoitteli Mars-lentoa Utahin autiomaassa ja pärjäsi astronauttien valintakokeessa – Sitten hän sai tarpeekseen

    7. 7

      Espoo sulki arkkitehtonisesti arvokkaan koulun ja jätti sen vuosikausiksi tyhjilleen: Nyt rappio on häkellyttävää

    8. 8

      Kesken partioinnin torkahteleva hevonen valittiin Helsingin poliisilaitoksen kuukauden työntekijäksi

    9. 9

      Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

    10. 10

      Pihvi näyttää tihkuvan verta mutta on herneestä tehty – Lihankorvikkeen kehittänyt yritys nousemassa miljardin euron arvoiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    4. 4

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    5. 5

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    6. 6

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    7. 7

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    8. 8

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    9. 9

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    10. 10

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    11. Näytä lisää