Kotimaa

Ebolaepäilty hoitoon Suomessa

Meilahden sairaalaan tuotiin torstai-iltana yhdysvaltalainen kuumepotilas

Tilaajille

Helsingin Meilahden sairaalan infektio-osastolla vastaanotettiin torstai-iltana kello 21.36 kuumepotilas, joka on matkustanut Suomeen ebola-alueelta Liberiasta.

"Potilas on sairastunut korkeakuumeiseen infektioon 21 vuorokautta Liberiasta lähdön jälkeen, eikä hän ole ollut tekemisissä ebolaan sairastuneiden ihmisten kanssa Liberiassa. Sen takia pidän ebolatartuntaa hyvin epätodennäköisenä", sanoi infektioklinikan ylilääkäri Asko Järvinen torstai-iltana.

Ebolan tiedetään puhkeavan 2–21 vuorokautta sen jälkeen, kun potilas on saanut tartunnan.

Järvisen mukaan potilaalle tehdään ebolatesti Meilahden sairaalassa.

Testin tulokset saadaan perjantaina iltapäivällä. Lopullinen varmuus saadaan jatkotestillä noin kolmessa vuorokaudessa.

Potilaan kanssa kontaktissa oireiden alkamisen jälkeen olleet henkilöt ovat tiedossa, eikä Suomessa epäillä tällä hetkellä muita kontakteja.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkärin Anni Virolainen-Julkusen mukaan potilas on yhdysvaltalainen mies, ja hän on työskennellyt toimistotehtävissä Liberiassa.

Potilas ei ole omien sanojensa mukaan ollut kosketuksissa ebolatartunnan saaneisiin eikä kuolleisiin.

Potilas oli saapunut torstaina lääkärin vastaanotolle kuumeen ja päänsäryn vuoksi.

"Husissa on harjoiteltu näitä tilanteita pitkin syksyä. Siellä varmasti pyritään toimimaan harjoitusten mukaisesti", Virolainen-Julkunen sanoo.

Potilas tarvitsee joka tapauksessa sairaalahoitoa, Husin ylilääkäri Järvinen totesi. "Koska ebolatartunnan mahdollisuutta ei voi kokonaan sulkea pois, toimimme ohjeiden mukaan."

Suomen ensimmäisen ebolaepäilyn vahvisti myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra.

Hän ei halunnut kommentoida asiaa tarkemmin.

Suomen ensimmäiset varotoimet Länsi-Afrikan ebolaepidemian takia nähtiin lokakuun puolivälissä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Ne osoittautuivat aiheettomiksi. Istanbulista saapunutta konetta vastassa oli ambulansseja, terveydenhuoltohenkilökuntaa suojapuvuissa sekä poliiseja, koska lennolla oli oireilevia matkustajia.

Nämä olivat kuitenkin tulossa Etelä-Afrikasta, eivät Länsi-Afrikasta.

Ebolahoito Meilahdessa

 Ebolatartunnasta epäillyt kuljetetaan Meilahden kolmiosairaalan eristyshuoneeseen.

 Myös henkilökunnalle on omat reittinsä potilashuoneeseen: puhdas reitti sisälle ja likainen reitti poistumiseen. Käytetyt suojavarusteet poltetaan.

 Koska ebolaan ei ole parantavaa hoitoa, sairastunut saisi Suomessa elintoimintoja tukevaa hoitoa.

 Ebolaan sairastuneen eristysaika on useita viikkoja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ebola
  • Hus
  • Meilahti
  • Anu Nousiainen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää