Kotimaa

Stubb: Talvivaara jatkaa toimintaansa myös pitkällä aikavälillä

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren Talvivaaran toiminnan jatkamiselle on mahdollisuuksia.

Tilaajille

SOTKAMO. Talvivaarassa vieraillut arvovaltainen ministerijoukkio toi kainuulaisille tärkeän viestin: kaivoksen toimintaa jatketaan.

”Kaivos jatkaa toimintaansa myös pitkällä aikavälillä. Teemme sitä varten kaikkemme, käännämme jokaisen kiven, että löydämme uusia uskottavia investoijia”, totesi pääministeri Alexander Stubb (kok).

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) sanoi valtion etsivän nyt aktiivisesti uutta omistajaa, joka turvaisi toiminnan jatkumisen.

”Hallitus on tehnyt linjauksen, että kaivos jatkaa toimintaansa konkurssista huolimatta. Se edellyttää uusia kumppaneita, ja jotkut uskottavat tahot ovat jo osoittaneet alustavaa mielenkiintoa.”

Vapaavuoren mukaan omistaja löytyy todennäköisemmin ulkomailta kuin Suomesta.

”Parhaassa tapauksessakin prosessiin kuluu kuukausia, eikä voi myöskään luvata, että siinä onnistutaan.”

Nopeana lääkkeenä konkurssiin ajautunut kaivosyhtiö on saanut valtiolta 50 miljoonan euron määrärahan, joka saadaan käyttöön ennen joulua. Työministeri Lauri Ihalainen (sd) oli iloinen siitä, että henkilökunnan työsuhteiden jatko on nyt turvattu kevääseen asti.

”Saatiin joulurauha perheisiin”, Ihalainen huokaisi.

Jos kaivos päädyttäisiin lopulta ajamaan alas, työllisyysvaikutukset Kainuussa olisivat mittavat. Kainuun liitto, Kainuun ELY-keskus, Kajaanin kaupunki ja Sotkamon kunta ilmoittivat perjantaina jättävänsä hakemuksen Kainuun nimeämisestä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi Talvivaaran kriisin vuoksi.
Kriisi on jo vaikuttanut Kainuun työttömyyden kasvuun puolentoista vuoden ajan. Työttömyys on kasvanut lähes maan korkeimmaksi.

Ihalainen totesi Kainuun täyttävän äkillisen rakennemuutosalueen kriteerit jo tässä vaiheessa ilman uusia työttömyyslukuja.

”Hallituksessa on haluja tehdä rahoituspäätöksiä nopeasti. Se edellyttää, että Kainuusta saadaan uskottava investointiohjelma.”

Kokoomuslainen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen kantoi huolta siitä, että alueella on kahdeksan miljoonaa kuutiota vettä varastoituna.

”Eletään syksyä, joten sää vaikuttaa kehitykseen, joten esitilanteessa on omat haasteensa.”

Grahn-Laasonen toivoi omalta osaltaan, että mahdollinen uusi omistaja kantaa huolta ympäristökysymyksistä.

Tullessaan alueelle ministerit pysähtyivät portilla vastaanottamaan Pro Talvivaara –kansanliikkeen adressin. Kaivoksen sulkemista ajava liike on saanut kerättyä 50000 allekirjoitusta vetoomukseensa.

”Tämä on laillista toimintaa”, muistutti Stubb.

Vapaavuoren mielestä Talvivaaran hoito muistuttaa Turun telakan tapausta.

”Tilanne tulee olemaan hyvin paljon samanlainen. Löytyy vetovastuussa oleva yksityinen taho, jonka tukena valtio toimii”, Vapaavuori ennakoi.

Hän arvioi, ettei valtio voi päästää Talvivaaran toimintaa loppumaan, koska se tulisi paljon kalliimmaksi kuin jatkaminen.

Ministerivierailun tarkoituksena oli ymmärtää, mitä kaivoksella tapahtuu. Arvovieraat tekivät alueella bussikierroksen, jonka aikana he saivat selvityksen kaivoksen tilanteesta.

Kotkanpesän näköalapaikalta levittäytyi laajat näkymät ympäri sumuisen harmaata kaivosaluetta.

”Mikä allas tämä on?”, kysyi Stubb ja sai kuulla seisovansa primääriliuotusaltaan äärellä.

Grahn-Laasonen taas halusi tietää, mihin Talvivaara rakentaa uutta allasta vesien säilömistä varten. Käsiteltyjä vesiä on Talvivaarassa tarkoitus varastoida eteläpään louhospadon tuntumaan. Lisäksi alueelle valmistuu uusi vesien varastointiallas. 

Ympäristötutkijat ovat viime aikoina esittäneet uhkakuvana, että jos eteläpato Talvivaarassa murtuu, vedet valuvat Kuopioon asti. Talvivaaran näkemyksen mukaan kyseessä on huuhaa-puhe, eikä padon murtumisesta ole minkäänlaista vaaraa.

Kaivosalueella on tällä hetkellä runsaasti käsiteltyjä vesiä varastoituna sekä isoja määriä kipsisakkaa odottamassa hävittämistä. Avolouhos ei ole kuitenkaan kokonaan veden valtaama.

Kasaliuotus Talvivaarassa on toiminnassa normaalisti ja henkilökunta on palannut tällä viikolla töihin konkurssin jälkeisen pienen tauon jälkeen.

Pääministeri Stubb kommentoi lyhyesti myös perjantaina hallituksessa syntynyttä Sote-ratkaisua. Tuotantovastuu on uuden ratkaisun mukaan menossa kuntayhtymille ja yksityiset palveluntuottajat jäävät heikompaan asemaan kuin mitä kokoomus alun perin halusi. Uhkana on myös raskaan hallintorakenteen paisuminen.

”Kokoomuksella oli alun perin viisi tavoitetta Sote-uudistuksessa. Ainakin neljä niistä toteutuu, joten askel eteenpäin on otettu”, Stubb sanoi viitaten siihen, ettei tavoitteena ollut kevyt hallintorakenne ole nyt toteutumassa.

Vapaavuori arvioi, että myös yksityiset palveluntuottajat pysyvät mukana tuotantomallissa kaikesta huolimatta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Talvivaaran kaivos
  • Datajournalismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    8. 8

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää