Kotimaa

Ledit syrjäyttämässä energiansäästölamput – näin eri lampuista kertyy kustannuksia

Aalto-yliopiston tutkimuksen mukaan led-lamppu tulee 30-40 prosenttia energiansäästölamppua halvemmaksi

Tilaajille

Energiatehokkaat led-lamput ja -valaisimet yleistyvät valaistuksessa. Asiantuntijat uskovat, että ledit ovat pikkuhiljaa syrjäyttämässä myös energiansäästölamput hehkulamppujen korvaajina.

Tänä syksynä led-lamput ovat yleistyneet vauhdilla, kertoo Päivi Suur-Uski energian käyttöä tutkivasta Motivasta. Vielä vuonna 2011 kodeissa käytettiin kyselyn mukaan eniten energiansäästölamppuja, mutta tänä syksynä ledien suosiossa on selvä piikki.

"Niiden hinnat ovat tulleet paljon alaspäin, ja energiatehokkuus on parantunut huomattavasti. Myös kuluttajat ovat huomanneet tämän", Suur-Uski sanoo.

Kuluttajia houkuttelee se, että ledit säästävät myös sähkökuluja. Ledit tulevat ajan mittaan huomattavasti edullisemmiksi kuin energiansäästölamput, sillä niiden elinkaari on huomattavasti pidempi, kertoo led-lamppujen suorituskykyä Aalto-yliopiston diplomityössään vertaillut Niko Rolamo.

Rolamon selvityksessä led-lamppujen käytön aikaiset kustannukset 30 000 käyttötunnin aikana olivat eri lampuissa 30–40 prosenttia pienemmät kuin energiansäästölampuissa.

Kuluttajia on aiemmin hillinnyt ledien korkeampi hankintahinta. Kun hintataso on laskenut, kuluttajat löytävät tuotteet paremmin.

"Uusiin asennuksiin ei käytännössä enää muuta laitetakaan", kertoo sähkötekniikan konsultti- ja insinööritoimistoa Tampereella johtava Kari Sirén.

"Tuotteiden laatu on nykyään paljon parempi kuin vielä pari vuotta sitten, jolloin osa kuluttajista pettyi, kun tuotteet eivät vastanneet heidän odotuksiaan."

Ledien hinta-laatusuhteen paranemisen vahvistaa myös Petri Kajander, joka pitää lamppujen erikoisliikettä Pikkuroban Sähköä Helsingin Kaartinkaupungissa.

"Tämän syksyn aikana ledi on lähtenyt kuluttajille liikenteeseen, koska tuote on ehtinyt kehittyä kompaktimman kokoiseksi ja valo miellyttävämmäksi. Aiemmin ledejä hankkivat lähinnä yritykset."

Soittokierros vähittäismyyjille paljastaa, että halvimpia ledejä näyttäisi saavan nykyisin jo edullisemmin kuin energiansäästölamppuja. Esimerkiksi Ikea myy 400 luumenin led-lamppua alle 2,50 eurolla.

Myös lampputeollisuus keskittyy nykyisin ensisijaisesti ledeihin, kertoo Suomen valoteknillisen seuran puheenjohtaja Tapio Kallasjoki.

"Tuotekirjo on laaja ja kasvaa jatkuvasti. Lähes kaikkia perinteisiä hehku- ja halogeenilampputyyppejä vastaamaan löytyy nykyisin led-vaihtoehto."

Tuotteiden kehitys on kuitenkin ollut niin nopea, että tavallisen kuluttajan on voinut olla vaikea pysyä vauhdissa mukana.

"Kun ennen mentiin kauppaan ja valittiin siellä lamppu, nyt kuluttajan pitäisi osata valita oikea värilämpötila ja valovirta sekä vertailla energiankulutusta. Tähän on toki apuja, mutta on ymmärrettävää, että kuluttajaa hämmentää."

Perjantaina Pikkuroban Sähköön piipahtaa Nikke Tyry, jonka tyttöystävä on lähettänyt ostamaan tärinän kestäviä erikoishehkulamppuja sisustustarpeeseen.

"Itse olen enemmän ledimiehiä. Tykkään kaikennäköisistä värikkäistä ja moderneista jutuista", Tyry sanoo.

Tarjolla on nykyään tosin myös ledejä, jotka näyttävät aivan hehkulampuilta.

"Ennen monia on vaikkapa kynttilälampuissa harmittanut se, että kantaosa jää näkyviin. Eihän se ole kiva, jos on antiikkinen kristallikruunu ja tyylit lyövät toisiaan poskelle", kauppias Kajander toteaa.

Kun kuluttajat vasta totuttelevat uusiin lampputyyppeihin, teollisuudelta on jo luvassa seuraavia keksintöjä. Sellaista haetaan etenkin älysovelluksista.

Lampunvalmistajista ainakin Osramilla ja Philipsillä on jo nyt mallistoissa älyledejä, joiden valon määrää ja värejä voi ohjata langattomasti älypuhelimella tai taulutietokoneella. Ne maksavat vajaasta sadasta kahteensataan euroon.

Asiantuntijoiden mukaan kyse on eräänlaisesta "valojen internetistä".

Esimerkiksi perinteiset seinäkatkaisimet voidaan korvata läsnäolosensoreilla, jolloin valot syttyvät ja sammuvat automaattisesti.

"Silloin ei tarvitsisi tehdä esimerkiksi sähköasennuksia. Uudisrakentamisessa voi hyvinkin mahdollista, että älyledejä nähdään jo lähivuosina", Rolamo uskoo.

Korjaus kello 19.56: Niko Rolamon selvitys oli tehty 30000:sta eikä 300000 käyttötunnista.

Älä valitse watteja vaan luumeneita

 Valovirta eli luumen (lm) kertoo polttimon säteilemän valon määrän. Vertaile luumeneita, kun vaihdat lampputyyppiä valaisimeesi. Jotta energiansäästö- tai led-lampun tuottaman valon määrä vastaisi 60 watin hehkulamppua, uuden lampun valovirran tulisi olla 800 luumenia (lm).

 Watti (W) kertoo ainoastaan sähkönkulutuksesta. Nykyään 60 watin hehkulamppua vastaava valon määrä saadaan tuotettua 12 watin led-lampulla eli 80 prosenttia pienemmällä energiankulutuksella.

 Värilämpötila eli kelvin (K) kertoo valon värin. Mitä suurempi kelvin-arvo on, sitä kylmempi ja sinertävämpi on lampun tuottaman valon väri. Lampun värisävy vaikuttaa valaistavan tilan tunnelmaan. Tavallisen hehkulampun värilämpötila on 2 700 kelviniä, halogeenilampun noin 3 000 ja päivänvalon 5 000 kelviniä. Energiansäästölamppujen arvot vaihtelevat 2 700–4 000 kelvinissä ja led-lamppujen 2 700–6 500 kelvinissä.

 Värintoistokyky (Ra) vaikuttaa valon laatuun värilämpötilan ohella. Lampun värintoistokyvyn indeksi kertoo, miltä huonekalujen ja muiden esineiden värit sen valossa näyttävät. Mitä suurempi luku on, sitä luonnollisemmin värit toistuvat. Led-lamppujen värintoistokyky on heikompi (Ra 70–90) kuin halogeenilampulla (Ra 100). Kotikäytössä värintoistoindeksin suositellaan olevan vähintään Ra 80.

Lähde: Lampputieto.fi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sähkö
  • Pauliina Grönholm

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Kaaos jatkuu Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    5. 5

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    10. 10

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää