Kotimaa

Ministeri Kiuru ja asiantuntijat vääntävät verkkovalvonnan käsitteestäkin

Tiedustelujohtaja ja professori kummeksuvat LVM:n kannanottoa

Tilaajille

Liikenne- ja viestintäministeriö käyttää käsitettä verkkovalvonta. Työryhmän mietinnössä käytetään käsitettä tietoliikennetiedustelu. Yksimielisyyttä ei löydy edes termeistä muiden kiitoista puhumattakaan.

LVM:n mielestä tietoliikenteen salaaminen pienentää mahdollisuuksia tuottaa päätöksenteon tueksi tietoa. Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö Harri Ohra-ahon kiistää näkemyksen.

"Sotilastiedustelu on kamppaillut signaalitiedustelun salauksen kanssa ainakin 2 500 vuotta osin onnistuneesti. Salaus ei estä keräystä eikä kerätyn materiaalin hyödyntämistä", Ohra-aho kertoo sähköpostitse. "Kaikkea kerättyä salattua tietoa ei edes pyritä avaamaan tai purkamaan. Se voidaan hyödyntää muuten tilannekuvan muodostamisessa. On hyvä, että maahamme syntyy lisää salaamiseen ja sen purkuun liittyvää osaamista. Se luonee tietotekniikkateollisuuteemme lisää työpaikkoja."

Työryhmän mietinnössä todetaan, että tiedustelutiedon luovuttamisesta kansainvälisille tahoille pitäisi olla säännökset. LVM painottaa, ettei voi pitää hyväksyttävänä sitä, että suomalaisten tietoliikennettä käsiteltäisiin jossain ulkomaisessa tiedusteluorganisaatiossa.

"Täysin samaa mieltä", Ohra-aho toteaa. "Kuvattua toimintaahan tapahtunee tietämättämme tälläkin hetkellä, koska lainsäädäntömme ei mahdollista omaa tietoliikennetiedustelua."

LVM:n kannanotossa todetaan, että "verkkovalvonnan tehokkuutta ei ole osoitettu".

"Keskiviikkona julkaistavassa asiakirjassa tietoverkkotiedustelun termit on määritelty. Verkkovalvonta ei kuulu niihin", Ohra-aho huomauttaa.

"Ilmeisesti termillä tarkoitetaan tietoliikennetiedustelua. Tehokkuuden puolesta puhuu se, että suurin osa ulkomaisista signaalitiedusteluorganisaatioista suuntaa keräystään yhä enemmän tietoverkkoihin ja -liikenteeseen. Näin ei tapahtuisi, jos tietoliikennetiedustelu olisi tehotonta."

Verkkovalvonnan käsitteeseen kiinnittää huomiota myös Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll.

"Käsitteistö on vakiintumatonta, mutta ymmärtääkseni LVM:n terminologia ei noudata työryhmässä sovittua logiikkaa. Tämä ihmetyttää."

Limnéllin mielestä mietintöä kokonaisuutena on vaikeaa kommentoida vain LVM:n mielipiteen perusteella.

"Kaikkein pahin on välivaihe, jossa Suomen pitäisi kyberturvallisuusstrategian mukaisesti olla kärkimaa vuoden kuluttua. Tähän liittyy se, että kotipesä laitetaan kuntoon."

Limnéll korostaa, että lainsäädännön on oltava läpinäkyvää. "Siihen kuuluvat valvontamekanismit. Välivaihe voi aiheuttaa haittoja myös Suomeen haluttaville alan investoinneille."

Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd) seisoo verkkovalvonta-termin takana. "Eivät asiat kaunistelemalla paremmiksi muutu", Kiuru kertoo.

"Tietoliikennetiedustelu on aina verkkovalvontaa, jos siinä annetaan viranomaisille tekninen pääsy kaikkeen liikenteeseen, jota välitetään kohdeverkossa."

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Laura Halminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    8. 8

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    9. 9

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää