Kotimaa

Syyttäjä: Aarniolla oli ovela salajuoni

Jari Aarnio sai keskiviikkona uusia syytteitä uhkailusta ja lavastuksesta

Tilaajille

Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota epäillään salajuonen kehittelemisestä.

Syyttäjän mukaan Aarnio painosti juonen avulla hasistynnyrijutun syytetyn muuttamaan kertomustaan. Aarnion epäillään yrittäneen peitellä omia jälkiään, sillä hänen epäillään itse järjestäneen hasiksen Suomeen.

Syyttäjän julkisista asiakirjoista käy ilmi, että juonen ensimmäinen osa liittyy Aarnion asianajajaystävään, joka edusti yhtä keskusrikospoliisin tutkiman tynnyrijutun epäiltyä.

Asianajajan mukaan Aarnio oli kertonut hänelle, että tämän päämies ja kaksi muuta epäiltyä ovat syyttömiä. Aarnio oli tarjoutunut auttamaan miehen puolustamisessa ja kertonut tietoja krp:n tutkinnan etenemisestä.

Asianajajaystävä puolestaan kertoi Aarnion antamia tietoja eteenpäin toisen epäillyn asianajajalle. Yksi tiedoista oli, että poliisi ei tiedä toukokuun kahdesta lähetyksestä mitään.

Asianajaja puolestaan välitti tiedot eteenpäin omalle asiakkaalleen. Tämä koki tutkintavankeuteen lähetetyt viestit uhkaavina, sillä mies oli kuulusteluissa kertonut omasta osuudestaan huumejutussa.

Uhkaukset konkretisoituivat syyttäjän mukaan myöhemmin, kun juoni siirtyi seuraavaan osaan.

Aarnion epäillään järjestäneen kaksi United Brotherhoodin liivimiestä asianajajan toimistoon. Järjestelyissä epäillään olleen apuna jengin johtohahmo Keijo Vilhunen.

Liivimiehet olivat kertoneet asianajajalle, että hänen päämiehensä tapetaan, jos tämä ei muuta kertomustaan. Asianajaja kertoi uhkailusta päämiehelleen, joka sitten muuttikin kertomustaan.

Juonen ei kuitenkaan epäillä päättyvän tähän. Samaan aikaan liivimiesten uhkailukäynnin kanssa huumepoliisi siirsi oman tutkintavankinsa, United Brotherhoodin jäsenen, Vantaan vankilaan samalle osastolle uhkailun kohteen kanssa.

Aarnion epäillään olleen siirron takana, ja syyttäjän näkemyksen mukaan siirrolla oli tarkoitus tehostaa uhkausta.

Jengiläinen on kertonut, että Aarnion alainen näytti hänelle uhkailun kohteen valokuvaa, ennen kuin hänet siirrettiin Vantaalle. Huumepoliisi myönsi kuulusteluissa, että on luultavasti näyttänyt epäillylle valokuvia. Hän kuitenkin kiisti, että olisi vaikuttanut vangin sijoitteluun.

Toinen huumepoliisi muisteli kuulusteluissa, että oli jokin este, minkä vuoksi vankia ei viety Riihimäelle vaan Vantaalle.

Vantaan vankilan apulaisjohtaja puolestaan on kertonut, että joku huumepoliisista soitti varmuudella vankiin liittyvistä järjestelyistä.

Syyttäjät epäilevät, että Aarnio yritti myös lavastaa samaisen jengiläisen syylliseksi huumejuttuun.

Aarnio ja Vilhunen saivat keskiviikkona syytteet törkeästä todistusaineiston vääristelemisestä ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta.

Samassa yhteydessä tehtiin myös syyttämättäjättämispäätöksiä, joista jutun juoni käy ilmi. Päätökset koskivat viestejä välittäneitä asianajajia ja yhtä Aarnion alaista. Lisäksi Aarnion itsensä kohdalla tehtiin yksi syyttämättäjättämispäätös, joka liittyi laittomaan uhkaukseen.

Aarniota syytetään 27 rikoksesta

 Jari Aarnio sai keskiviikkona tukun uusia syytteitä.

 Uudet syytteet ovat törkeä todistusaineiston vääristeleminen, törkeä virka-aseman väärinkäyttäminen, törkeä kavallus, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen, virkasalaisuuden rikkominen ja virkavelvollisuuden rikkominen.

 Syytekohtia on nyt yhteensä 27. Vakavimmat syytteet koskevat törkeitä huumausainerikoksia.

 Aarnio on alusta asti kiistänyt syyllistyneensä yhteenkään rikokseen.

 Käräjäoikeudessa käsitellään parhaillaan seurantalaiteyhtiö Trevociin liittyviä syytteitä. Oikeudenkäynnin on määrä päättyä huhtikuun puolivälissä.

 Huumejutun käsittelyn on määrä alkaa toukokuussa.

 Keskiviikkona myös kolme Aarnion alaista sai virkarikossyytteitä. Yhteensä neljä alaista on syytteessä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jari Aarnion oikeudenkäynti
  • Minna Passi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    9. 9

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää