Kotimaa

Suomeen tulee nyt paljon somalialaisia turvapaikan­hakijoita – syynä ehkä salakuljetusreitit ja lähimaiden tilanne

Salakuljettajien reittien muuttuminen ja Somalian lähimaiden olosuhteet saattavat vaikuttaa siihen, miksi Suomeen on saapunut tänä vuonna Somaliasta aiempaa enemmän turvapaikanhakijoita.

Tilaajille

Salakuljettajien reittien muuttuminen ja Somalian lähimaiden olosuhteet saattavat vaikuttaa siihen, miksi Suomeen on saapunut tänä vuonna Somaliasta aiempaa enemmän turvapaikanhakijoita.

HS kertoi tiistaina, että somalialaishakijoiden määrä ylittää jo nyt neljän aiemman vuoden kokonaismäärät, vaikka kuluvaa vuotta on vielä puolet jäljellä. Tammi–toukokuussa kaikkiaan 446 somalialaista haki Suomesta turvapaikkaa.

Turvapaikanhakijoiden kokonaismäärä voi kasvaa tänä vuonna suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin Suomessa.

Maahanmuuttoviraston maatietopalvelun tutkijan Riku Santaharjun mukaan somalialaisten turvapaikanhakijoiden määrän kasvulle ei ole yksiselitteistä syytä.

Somalian viranomaiset eivät kykene takaamaan kansalaisten turvallisuutta, ja yhteiskuntaa leimaavat taistelu terroristijärjestö al-Shabaabia vastaan sekä klaanien välinen valtakamppailu.

"Syyt lähtöön ovat edelleen epävakaissa olosuhteissa. Olosuhteet eivät ole kuitenkaan menneet ainakaan huonompaan viimeisten vuosien aikana. Ei ole tapahtunut akuuttia tilannemuutosta, joka aiheuttaisi sen, miksi sieltä juuri nyt lähtisi enemmän ihmisiä", Santaharju sanoo.

Hänen mukaansa somalialaisten turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut joissakin Euroopan maissa ja laskenut toisissa.

Myöskään kansanedustaja, Afrikan kriiseissä ulkoministerin erityisedustajana toiminut Pekka Haavisto (vihr) ei usko, että Suomeen tulevien somalialaisten turvapaikanhakijoiden määrän nousu johtuisi maan turvallisuustilanteesta.

Pääkaupungissa Mogadishussa turvallisuus on hänen mukaansa parantunut.

"Enemmän täytyy olla kysymys siitä, että jollain tavalla Euroopan rajalle on helpompi päästä ja Välimeren reitti on tullut Libyan kaaoksen kautta pakolaisille helpommaksi ylittää. Sitä kautta pakolaisvirtaan on tullut myös somalialaisia Eurooppaan tulijoita", Haavisto sanoo.

Olosuhteet Somalian naapurimaissa ja lähistöllä voivatkin vaikuttaa Eurooppaan lähtöön. Santaharjun mukaan Keniassa on yli 400 000 ja Jemenissä noin 250 000 somalipakolaista.

Nyt tilanne Jemenissa on kiristynyt ja ilmapiiri muuttunut Keniassa kielteiseksi niin, että osa somalialaisista haluaa pyrkiä pois maasta.

"Al-Shabaabin iskut Keniassa ovat johtaneet siihen, että politiikassa on otettu kantaa, että somalialaisten olisi aika lähteä kotiin. Somalialaisten diaspora pyrkii auttamaan siinä, että he pääsevät lähtemään jonnekin muualle."

Ihmiset päätyvät hakemaan turvapaikkaa usein maista, joissa heillä on jo yhteisöä, sukulaisia ja tuttavia. Somaliasta ei voi paeta turvallisia ja laillisia väyliä pitkin, huomauttaa viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta Suomen Pakolaisavusta.

"Ihmisten on pakko turvautua salakuljettajiin. Silloin on pitkälti heidän armoillaan, eikä pysty etukäteen sanomaan, mihin matka päättyy. Monet luulevat tulevansa Ruotsiin, mutta he päätyvätkin Suomeen."

Salakuljettajien reitit voivat muuttua, jos jokin rinki saadaan kiinni, Santaharju lisää.

Viimeksi somalialaisia turvapaikanhakijoita tuli Suomeen paljon vuosina 2008–2009. Tällöin heitä saapui hieman alle 1 200 vuodessa.

Suomen Somalialaisten liiton mielestä Suomeen on nykyisin käytännössä mahdotonta päästä perheenyhdistämisen kautta, sillä sääntöjä on kiristetty.

"Tämä osaltaan vaikuttaa varmasti siihen, että täällä jo oleskelevien sukulaisten luokse pyritään sen reiteistä vaarallisimman eli Välimeren ihmissalakuljettajien kautta", liiton tiedottaja Erja Säkkinen sanoo.

Säkkinen korostaa, ettei Somalian turvallisuustilanne ole olennaisesti parantunut.

"Nykyään saapuva turvapaikanhakijoiden sukupolvi onkin sellainen, joka ei ole rauhaa koskaan nähnytkään."

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pakolaisuus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Valtiolla on käsissään huumekaupasta peräisin olevia bitcoineja miljoonien eurojen edestä – Valtiokonttori päättää tammikuussa, miten se suhtautuu kyseenalaiseen valuuttaan

    9. 9

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    10. 10

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää