Kotimaa

Perussuomalaisten puolue-eliitti ei haikaile oppositioon

Tynkkysen vetoomus saa vähän vastakaikua perussuomalaisissa

Tilaajille

Perussuomalaisten kolmannen varapuheenjohtajan Sebastian Tynkkysen vaatimus kutsua puolue koolle päättämään hallituksessa jatkamisesta saa vähän vastakaikua puolueen eliitissä.

Tynkkynen vaatii hallitusta tiukentamaan linjaansa turvapaikanhakijoihin, mutta edes maahanmuuttoon keskittyneet kansanedustajat eivät näytä halukkailta yhtymään varapuheenjohtajan vetoomukseen.

Maahanmuuttoa arvostelleen Nuivan vaalimanifestin allekirjoittajiin kuuluva kansanedustaja Juho Eerola sanoo, että puolueen oikea paikka on hallituksessa. "Suurin osa näkee toisin kuin Tynkkynen. Näihin asioihin vaikutetaan maltillisesti hallituksessa eikä ärhäkkäästi oppositiossa toimimalla", Eerola sanoo.

Yle tiedusteli asiaa tiistaina perussuomalaisten piirien puheenjohtajilta. Ylen kysymys kuului: "Tuetteko varapuheenjohtaja Tynkkysen vaatimusta, että perussuomalaisten jatkaminen hallituksessa edellyttää yhteiskokouksen valtuutusta?" Yle tavoitti 16 piirin puheenjohtajista 14. Heistä neljä piti kokousta tarpeellisena, kahdeksan ei. Kaksi ei ottanut kantaa.

Perussuomalaisten nuorisojärjestöä johtavan Tynkkysen mukaan maahanmuutto on hallitsematonta, mikä on vastoin hallitusohjelmaa. Tynkkysen vetoomukseen on yhtynyt toistaiseksi vasta suhteellisen harva puolue-eliitin jäsen: muun muassa kaksi perussuomalaisten puoluehallituksen jäsentä sekä kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala.

Kentältä tukea on tullut jonkin verran. Puolueen Helsingin piiri vaati tiistaina nykyistä tehokkaampia toimia pakolaisvirran pysäyttämiseksi.

Perussuomalaisten arvioidaan yleisesti suhtautuvan kahtalaisesti maahanmuuttoon. Puolueessa arvioidaan olevan maahanmuuttoa arvosteleva vähemmistö, johon kuuluvat muun muassa Jussi Halla-aho, Maria Lohela, Olli Immonen ja Juho Eerola. Sen vastapaino on puheenjohtaja Timo Soinin takana seisova maltillinen enemmistö.

"Huvittuneesti olen kuunnellut puheita meidän kahtiajaosta. Eihän tämä pidä paikkaansa ollenkaan", sanoo puolueen kansanedustaja Lea Mäkipää.

Eerolan mukaan kriittinen suhtautuminen maahanmuuttoon on puolueen eduskuntaryhmässä valtavirtaa.

Erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta sanoo, että puolueissa näkee usein herkemmin jakolinjoja ulkopuolelta kuin sisäpuolelta katsottuna.

Railo sanoo, että perussuomalaisten jakoa maahanmuuttovastaisiin ja muihin on korostettu liikaa.

"Suurin osa, elleivät kaikki eduskuntaryhmästä hyväksyvät puolueen maahanmuuttopoliittiset linjaukset ihan käytännössä. Siitä seuraa myös, että maahanmuuttovastaisella siivellä on tukevampi asema puolueessa kuin ajatellaan", Railo kertoo.

Toinen perussuomalaisille hankala asia on hallituksen leikkauslinja. Lea Mäkipää sanoo, että leikkausten lopulliset vaikutukset ovat vielä auki. "En halua mennä asioiden edelle."

Tästä on kyse

 Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Sebastian Tynkkynen vaatii puoluetta koolle pakolaistilanteen takia.

 Tynkkynen haluaa puolueen joko sulkevan Ruotsin rajan tai lähtevän hallituksesta.

 Puheenjohtaja Timo Soini ja muu puolueen johto torjui vaatimuksen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Juhani Saarinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin itselleen takaisin – ”Hain tyrmäystä, mutta muutenkin meni hyvin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää