Kotimaa

Tutkimus: Raskausaikana nautitut maitotuotteet suojaavat lasta allergialta

Laaja suomalaistutkimus osoitti, että maidon käyttäminen suojaa lasta paremmin kuin maidon välttäminen.

Raskauden aikana nautitut maitotuotteet näyttävät suojaavan syntyvää lasta lehmänmaitoallergialta. Tämä ilmeni laajassa suomalaistutkimuksessa, joka on juuri ilmestynyt European Journal of Clinical Nutri­tion -lehdessä.

Havainto on yli 6 000 naisesta ja heidän lapsistaan. He olivat vuosina 1997–2004 mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin ykköstyypin diabeteksen puhkeamiseen vaikuttavia seikkoja. Naiset kertoivat syömisistään raskauden ja imetyksen aikana, ja nämä tiedot yhdistettiin tietoihin lasten lehmänmaitoallergioista.

Kyseessä on ensimmäinen seurantatutkimus, jossa on pystytty osoittamaan, että äidin maidon kulutuksella on yhteys maito­allergian vaaraan, sanoo tutkimusta tehnyt laillistettu ravitsemusterapeutti ja filosofian tohtori Jetta Tuokkola. Hän työskentelee Helsingin seudun yli­opistollisen keskussairaalan (Hyks) Lastenklinikalla.

Tutkimuksen lapset syntyivät 1997–2004, ja heitä seurattiin kolmevuotiaaksi. Siihen mennessä pikkulapsen maitoallergia puhkeaa, jos on puhjetakseen, Tuokkola kertoo. Äidit jaettiin neljään ryhmään sen perusteella, kuinka paljon he käyttivät maitotuotteita. Eniten ja vähiten käyttäneitä verrattiin kahteen keskimmäiseen käyttöryhmään.

Maitotuotteita käsiteltiin yhtenä ryhmänä. Äitien sairauksien vaikutus tuloksiin oli suljettu pois vakioimalla.

Äidin syömillä maitotuotteilla oli tutkimuksen mukaan yhteys lapsen vaaraan sairastua lehmänmaitoallergiaan. Mitä enemmän äiti käytti maitotuotteita, sitä pienempi vaara hänen lapsellaan oli sairastua maito­allergiaan. Ja toisin päin: vähiten maitotuotteita käyttäneiden lapsilla oli suurin vaara sairastua maitoallergiaan.

Mihin suojaava vaikutus perustuu? ”Se vaatii lisäselvittelyjä”, Tuokkola vastaa.

Kyse saattaa olla jonkinlaisesta tottumisesta tai siedätyksestä, hän arvelee. Lehmänmaitoallergiaa hoidetaan jo siedättämällä niin kuin muitakin ruoka-allergioita.

Oikaisu: Toisin kuin uutisessa ensin kerrottiin, ravitsemussuositusten mukaan lapselle suositellaan yhä täysimetystä kuuden kuukauden ikään asti. Sen lisäksi 4–6 kuukauden iässä voisi alkaa myös maistella oikeita ruoka-aineita, sillä tutkimusten mukaan astman ja allergian esiintyvyys saattaa vähentyä, kun 4–6 kuukauden ikäisille annetaan maisteluannoksia.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Altistuminen tuo paremman suojan

 Käsitys siitä, että allergiaa aiheuttavien aineiden välttäminen suojaa allergioilta, on tutkimusten myötä vaihtunut näkemykseen, että niille altistuminen saattaakin tuoda paremman suojan.

 Juuri valmistuneiden lapsiperheiden ravitsemussuositusten mukaan syntymän jälkeen suositellaan täysimetystä puolivuotiaaksi, mutta 4–6 kuukauden iässä voisi alkaa myös maistella oikeita ruoka-aineita.

 Näin siksi, että tutkimusten mukaan astman ja allergian esiintyvyys saattaa vähentyä, kun 4–6 kuukauden ikäisille annetaan maisteluannoksia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Allergia
  • lapsi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    4. 4

      Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja”

      Tilaajille
    5. 5

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    6. 6

      Hannu Uotila raatoi 14 tunnin päiviä kunnes sairaus pysäytti – Nyt hän jakaa liikunta- ja unitietonsa suoraan työterveysasemalle: ”Tällaista terveydenhuollon olisi aina pitänyt olla”

    7. 7

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    8. 8

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    9. 9

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    10. 10

      Oikeistopopulistit eivät haasta todellista eliittiä vaan hyökkäävät vihervasemmistolaisten ja suvakkien kimppuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    3. 3

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    8. 8

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Miltä tuntuu, kun näkö alkaa yhtäkkiä kadota? Hilma Oksanen, 27, ei näe ihmisten kasvoja eikä voi ajaa autoa – ”Aivan kuin silmälasien keskellä olisi harmaat verhot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Mitä Merkelin uusi jengi aikoo?
    3. Hannu Uotila raatoi 14 tunnin päiviä kunnes sairaus pysäytti – Nyt hän jakaa liikunta- ja unitietonsa suoraan työterveysasemalle: ”Tällaista terveydenhuollon olisi aina pitänyt olla”
    4. Kaikkein vaikeinta on tuntea myötätuntoa itseä kohtaan – Itsemyötätuntoa kannattaa treenata, sillä se auttaa todistetusti vastoinkäymisissä
    5. Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita
    6. Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun
    7. Aikakapseleista on löytynyt maailmalla sanomalehtiä, natsien tavaroita ja kokonaisia autoja – nyt kuopiolaiset säilövät torin alle oman kapselinsa
    8. Äärioikeiston johtohahmo saapuu puhumaan Floridaan – kuvernööri julisti osavaltioon poikkeustilan turvallisuussyistä
    9. Kiinassa eläkeläinen on elävä valvontakamera – HS tapasi Li Xiaofenin, 65, joka raportoi virkavallalle epäilyttävistä havainnoista
    10. Oikeistopopulistit eivät haasta todellista eliittiä vaan hyökkäävät vihervasemmistolaisten ja suvakkien kimppuun
    11. Tunti sitten
    12. Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja” Tilaajille
    13. Näytä lisää