Kotimaa

Suomen Latu: Luontopalvelut vaarassa – metsähallituslaki uhkaa luonnon virkistyskäytön edellytyksiä

Järjestö pelkää, että valmisteilla oleva metsähallituslaki heikentää luonnon virkistyskäytön edellytyksiä.

Uusi metsähallituslaki heikentäisi luonnon virkistyskäyttöön liittyvien palveluiden asemaa ja toimintaedellytyksiä, pelkää Suomen Latu.

Laki vähentäisi ulkoilun ja liikunnan keskusjärjestön mukaan eduskunnan päätäntävaltaa yleisiä maa- ja vesialueita koskevissa asioissa sekä vero­varojen käytön läpinäkyvyyttä.

Suomen Latu on ottanut voimakkaasti kantaa hallituksen esitykseen metsähallituslaiksi. Järjestön mukaan laki heikentäisi Metsähallituksen luontopalveluiden asemaa, mikä puolestaan uhkaa luonnon virkistyskäytön edistämistä.

”Lain myötä ympäristöministeriön ohjausvalta vähenee ja konsernijohtajan valta kasvaa. Vaarana on, että talous jyrää ­aineettomia ja hyvinvointia tuottavien arvojen yli”, asiantuntija Anne Rautiainen Suomen Ladusta sanoo.

Lakiesityksen valiokuntakäsittely alkaa eduskunnassa torstaina. Rautiaisen mukaan laki mahdollistaisi myös sen, että luonnon virkistyskäyttöön liittyvistä palveluista tulee ennen pitkää maksullisia, vaikka nyt tällaista ei suunnitellakaan.

”Muutos voisi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että virkistyspalvelut ja niihin liittyvä infra, kuten reitit, autiotuvat ja luontokeskukset siirtyvät konsernin liiketoimintojen hoitoon”, Rautiainen sanoo.

Luontopalveluiden hoidossa ovat nyt muun muassa kansallispuistot ja valtion retkeily­alueet sekä suurin osa valtion maa- ja vesialueista.

Lain tarkoitus on saattaa Metsähallituksen metsätalous kilpailuoikeudellisesti neutraaliin asemaan. Tämä edellyttää, että valtion liiketoiminta eriytetään omaksi yhtiökseen. Metsätalouden yhtiöittämisen lisäksi muutoksia on tehty Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin eli luontopalveluihin. Uudella yksiköllä ei esimerkiksi olisi omaa kirjanpitoa.

Lakiesitystä valmistelleen maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikön Juha S. Niemelän mukaan tulkinta virkistyspalveluiden siirtämisestä liiketoimintojen hoitoon on ”hyvin pitkälle viety johtopäätös”.

”Tämä ei missään nimessä ole tarkoitus”, Niemelä sanoo.

Niemelän mukaan liiketoimintojen ja julkisten hallintotehtävien rooleja on selkeytetty. ”Metsätaloustoiminta siirtyy osakeyhtiölle, mutta puun toimittaminen jatkuu samalla periaatteella kuin nyt. Käytännössä muutoksia ei ole tulossa myöskään julkisten hallintotehtävien hoitoon. Muutokset liittyvät lähinnä ohjaukseen”, Niemelä sanoo.

”Metsähallituksen maita virkistäytymiseen käyttäville kansalaisille muutosten ei pitäisi näkyä mitenkään.”

Suomen Latu korostaa, että luontopalveluiden aseman muutos toteutuu välillisesti useiden kirjausten perusteella. Esimerkiksi luontopalveluiden hoitamasta noin seitsemän miljoonan hehtaarin maa- ja vesi­omaisuudesta kolmannes siirrettäisiin liiketoiminnoille.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Metsätaloutta ja luontopalveluita

  Metsähallitus hallinnoi 12,5 miljoonaa hehtaaria valtion maa- ja vesialueita.

  Liiketoiminnan ytimen muodostaa metsätalous.

  Julkiset hallintotehtävät, kuten luonnonsuojelualueiden hoito, rahoitetaan valtion budjetista.

  Metsähallituslakia muutetaan, koska EU-vaatimusten vuoksi Metsähallitus ei voi jatkaa metsätaloustoimintaa nykymuotoisena.

  Lakiesityksen ongelmina on pidetty epäselvää johtamismallia, epäselvyyttä liiketoiminnan ja viranomaisyksikön työnjaossa ja oman kirjanpidon poistamista luontopalveluilta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    4. 4

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    5. 5

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    6. 6

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    7. 7

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    8. 8

      Kaksi irlanninterrieriä on maksanut emännälleen 16 500 euroa – Koirat määrittävät Elina Kokkosen koko päivärytmin

      Tilaajille
    9. 9

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen kääntää saduista roolit nurin – Tasa-arvoista kasvatusta korostava vanhempi törmää yhä ihmettelyyn

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    6. 6

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    7. 7

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää