Kotimaa

EIT haluaa hallitukselta selvityksen Kauhajoen kouluampumisen viranomaistoimista

Uhrien omaiset valittavat, että uhkaavasta käytöksestä ja mielenterveysongelmista huolimatta ampuja sai pitää aseensa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on pyytänyt Suomen hallitukselta selvitystä Kauhajoen koulusurmaan liittyvistä viranomaisten päätöksistä.

Kouluampumisessa kuolleiden nuorten omaiset ovat valittaneet EIT:een siitä, että ampujalle myönnettiin aselupa hänen mielenterveysongelmistaan huolimatta. Asetta ei myöskään otettu pois, vaikka poliisi puhutteli ampujaa päivää ennen ampumista. Puhuttelun syynä oli se, että ampuja oli ladannut internetiin epäilyttäviä ampumisvideoita ja viittauksia Columbinen kouluampumiseen Yhdysvalloissa.

Omaisten mukaan menettely rikkoi ihmisoikeussopimuksen toista artiklaa, jossa on turvattu oikeus elämään. EIT:n ratkaisukäytännön mukaan artikla velvoittaa viranomaiset myös aktiivisiin toimiin ihmisten hengen suojelemiseksi, jos tiedossa on konkreettinen uhka.

22-vuotias Matti Saari ampui syyskuussa 2008 Kauhajoella koulukeskuksessa kymmenen nuorta. Tämän jälkeen hän teki itsemurhan.

Vaasan hovioikeuden mukaan Saarta puhutellut komisario teki virhearvion, kun hän ei ottanut Saarelta väliaikaisesti asetta pois. Komisario sai varoituksen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Uhrien omaiset olivat vaatineet rangaistusta tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja kuolemantuottamuksista. Oikeuden mukaan komisariolla ei kuitenkaan ollut perusteltua syytä epäillä Saaren suunnittelevan kouluampumista. Sen takia hän ei ole vastuussa uhrien kuolemasta.

Komisarion tuomiota lievensi tapauksen saama julkisuus. Oikeuden mukaan julkisuus ei ollut missään suhteessa komisarion epäiltyyn rikokseen.

EIT kysyy nyt Suomen hallitukselta, ryhtyivätkö Suomen viranomaiset riittäviin ja tarkoituksenmukaisiin toimiin suojellakseen uhrien henkeä. Tämä tarkoittaa, että valitus on jo ylittänyt merkittävän kynnyksen. EIT hylkää valtaosan valituksista ilman, että se pyytää hallitukselta vastinetta.

Valituksen EIT:een on tehnyt 19 omaista.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kouluampumiset
  • EIT
  • Susanna Reinboth

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Latinalaisen Amerikan ensimmäinen naispuolinen sukellusvenesotilas näki meren vasta 21-vuotiaana – nyt hän on loukussa sukellusveneessä, josta on loppumassa happi

    3. 3

      Poliisi löytänyt videokuvaa tilanteesta, jossa autoilija törmää 6-vuotiaaseen poikaan Itäkeskuksessa ja pakenee paikalta – myös videolla näkyvää silminnäkijää etsitään

    4. 4

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    5. 5

      Jan Vapaavuori lopetti Ruotsin lipun ylivallan Helsingin paraatipaikalla – Kaupungintalolla liputetaan kokeeksi Suomen lipulla joka päivä ja yö

    6. 6

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    7. 7

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    8. 8

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    9. 9

      Kela harkitsee äitiyspakkaukselle uutta nimeä – Yleisöltä tuli muutamassa tunnissa 4 000 nimiehdotusta

    10. 10

      Espoon Otaniemeen ilmestyi omituinen liikennemerkki – Syy löytyy suomalaisesta robottiautosta, joka esiteltiin juuri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    5. 5

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    8. 8

      Lähes 200 :aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    9. 9

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    10. 10

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää