Kotimaa

Liikennevirasto aitaa kaikki kanava-alueet

Vaarallisimmat sulut on jo aidattu, mutta yli puolet on vielä ilman aitaa tai kaidetta.

Liikennevirastolla on meneillään urakka kanava-alueiden aitaamiseksi. Viime vuosien aikana se on tehnyt aitoja tai kaiteita ylläpitämilleen kanava-alueille. Työ jatkuu vielä usean vuoden ajan.

Aitaustöitä on jo tehty 18 sululla Suomessa. Liikennevirasto ylläpitää 41 kanavaa. Aitaamatta ovat muun muassa Saimaan kanavan Venäjän puoleiset sulut, joita valtio vuokraa Venäjän valtiolta.

”Tarkoitus on lisätä maalla liikkuvien ihmisten turvallisuutta. Aidoilla tai kaiteilla varmistetaan, että kanavaa katsomaan tulevat ihmiset eivät mene vahingossa paikalle, josta voi pudota sulkuun”, kertoo yksikön päällikkö Tero Sikiö Liikennevirastosta.

”Meidän tiedossa on muutamia putoamisia vuosien varrelta. Se ei ole yleistä, mutta kyllä niitä aina silloin tällöin sattuu. Aidoilla ja kaiteilla yritämme ennaltaehkäistä putoamisia.”

Aitaustyöt on aloitettu riskialtteimmista kanavista. Kanavien sulkukammiossa eli sulkuporttien välisellä alueella on useiden metrien pudotus veden ollessa alhaalla. Esimerkiksi Saimaan kanavalla sulun pudotus voi olla 11 metriä.

Myös sulkujen pituudet vaihtelevat. Esimerkiksi Varkaudessa Taipaleen kanavan tukinuittoon käytetyllä sulkukammiolla on pituutta 150 metriä. Taipale on jo aidattu. Pienet sulut ovat 30-metrisiä.

Nykyään sulut toimivat pitkälti kauko-ohjauksella tai itsepal­veluna, joten vain muutamilla suluilla on paikalla sulkumestari.

Sikiön mukaan aitauksen hinnat vaihtelevat kohteittain kymmenestä tuhannesta muutamaan kymmeneen tuhanteen euroon.

Aitausten yhteissumma nousee useisiin satoihin tuhansiin euroihin.

Paikallisia asukkaita aidat eivät kaikkialla miellytä. Ensi kesänä Liikennevirasto aikoo aidata Heinäveden reitiltä Varistaipaleen ja Taivallahden sulut. Siellä kyläläiset vastustavat kanava-alueen aitaamista, koska he kokevat, etteivät nykyaikaiset aidat sovi vanhaan kulttuuriympäristöön.

”Kanavia on eri kokoisia ja osassa kulkee isojakin rahtilaivoja, mutta Varistaipale on pieni ja idyllinen. Aita pilaa maiseman”, sanoo Matti Vihma Varistaipaleen kyläyhdistyksestä.

Vihma huomauttaa, että kanava-alueella on huonosti varoituksia ja ohjeita maalla liikkujille ja veneilijöille. Vihman mielestä turvallisuuden parantaminen pitäisi aloittaa niistä.

”Katsomme, että Varistaipale on kanavakylä ja elää kanavasta. Se on myös tulonlähde. Ohjeiden ja varoituskylttien laittaminen riittäisi, mutta että kanava aidataan. Meidän mielestämme aitaus on vähän ylimitoitettu juttu”, hän sanoo.

Sikiön mukaan Liikennevirastossa vielä selvitetään, millaiset järjestelyt olisivat tarpeellisia esimerkiksi Varistaipaleessa.

”Pyrimme ennaltaehkäisemään onnettomuuksia. Pyrimme myös tekemään aitaukset tai kaiteet ympäristöä kunnioittavalla tavalla”, hän sanoo.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Ensimmäinen merkki kansan­murhasta on se, että ihmisiä aletaan kutsua eläimiksi – nyt niin tapahtuu Myanmarissa

    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    5. 5

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    6. 6

      Ville Heikkinen otti vuoden luontokuvan kärpästä, jota hän seurasi kahdeksan talvea – Katso kilpailun voittajakuvat

    7. 7

      17-vuotiasta hakkeria ei saatu lopettamaan, vaikka teoista tiedettiin jo vuosia sitten – yhteiskunta on neuvoton nuorten nettirikollisten edessä

    8. 8

      Harvinainen matelija synnytti neitseellisesti poikasen Helsingin Tropicariossa – synnyttänyt naaras ei ole ollut lähes neljään vuoteen tekemisissä urosten kanssa

    9. 9

      Koululaisten lomat saattavat lyhentyä Espoossa ja Helsingissä – Espoo aikoo pätkäistä syysloman kolmeen päivään, Helsinki harkitsee joululoman typistämistä

    10. 10

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    3. 3

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    6. 6

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    7. 7

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    8. 8

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    9. 9

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    10. 10

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää