Kotimaa

Hallitus väisti ulkopolitiikassa presidentti Niinistön tieltä

HS on antanut viime päivinä hallitukselle välitodistuksia. Kolmannessa osassa keskitytään ulkopolitiikkaan.

”Emme totisesti elä enää lintu­kodossa. Meidän on oltava entistä paremmin hereillä ja tehtävä entistäkin aktiivisempaa ulko­politiikkaa”, sanoi pääministeri Juha Sipilä (kesk) valtiopäivien avauskeskustelussa helmikuun alkupuolella.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on tällä vaalikaudella noussut hallituksen tehtävien tärkeysjärjestyksessä talouspolitiikan rinnalle. Ohi ovat ajat, jolloin Suomi saattoi ulkopolitiikassaan mennä virran mukana – Euroopan unionissa elettiin laajentumishuumaa, ja Venäjä näytti lähinnä suurelta keskiluokkaiselta markkina-alueelta.

Nyt EU natisee liitoksissaan. Ensin Kreikka melkein potkaistiin ulos euroalueesta, sitten tulivat turvapaikanhakijat, ja kohta Britannia äänestää jäsenyydestä. Venäjästä on tullut sotaisa ja arvaamaton naapuri. Kansainvälinen tilanne on mennyt vain monimutkaisemmaksi viime kevään hallitusneuvotteluiden jälkeen.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa olennaista ovat toimivat valtasuhteet. Perustuslain mukaan ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”.

Poikkeuksena on Eurooppa-politiikka, joka vuoden 2012 perustuslain muutoksessa määriteltiin pääministerin alueeksi aiempien yhteentörmäysten takia.

Toistaiseksi Sipilän hallituksen yhteistoiminta presidentti Sauli Niinistön kanssa on sujunut ilman selkkauksia. Hallitus on lähinnä väistynyt tieltä ja antanut Niinistön ottaa ulkopolitiikan johtajuuden. Yhteistoiminta on väljästi muotoiltu käsite, jossa on valtataistelun aineksia – mutta juuri nyt ei näytä siltä.

Sipilä oli ulkopolitiikassa kokematon, mikä tuli vaalikamppailun aikana selväksi. Hänelle Niinistön rooli sopii paremmin kuin hyvin.

Niinistö vahvisti jo aiemmin tiedonsaantiaan hallituksen Eurooppa-politiikasta, jonka raja Suomen muuhun ulkopolitiikkaan on veteen piirretty. EU:ssakin talous ja velkakriisi ovat väistyneet asialistan kärjestä, ja tilalle ovat nousseet ulko- ja turvallisuuspoliittiset huolet Venäjä-pakotteineen.

Sipilältä puuttuu monen suomalaispoliitikon taipumus mystifioida ulkopolitiikka joksikin elämää suuremmaksi. Vaalien aikana hän vertasi sitä yritysjohtajakokemuksiinsa. ”Se on ihan samalla tavalla ihmisten välistä verkottumista ja neuvottelua”, hän sanoi Ylen vaalitentissä.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan kaksi muuta avainministeriä, ulkoministeri Timo Soini (ps) ja puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) ovat Sipilää kokeneempia. Kumpikin johti viime kaudella eduskunnan kyseistä valiokuntaa.

Hallituksen salkkujako on poikkeuksellinen. Jos entisen käytännön mukaan olisi menty, Soinille olisi toiseksi suurimman puolueen johtajana kuulunut valtiovarainministerin paikka.

Ehkä nykyinen jako helpottaa ”yhteistoimintaa”. Aiemman ulko- ja pääministerin Alexander Stubbin (kok) ja edellisen puolustusministerin Carl Haglundin (r) Nato-etunoja ei ollut presidentin mieleen.

Perussuomalaiset tuulet ovat puhaltaneet lujempaa puolustus- kuin ulkoministeriössä. Jussi Niinistö vaihtoi turvallisuuspoliittisen eliitin tyrmistykseksi ministeriön kansliapäällikön Arto Rädystä Jukka Juustiin.

Nimitys kuvaa Niinistöä: hänelle puolustus on ensisijaisesti jotakin Suomen maaperällä tapahtuvaa, ja kansainvälinen yhteistyö tulee vasta sen jälkeen. Juustin nimitystä voi perustella edessä olevilla isoilla kalustohankinnoilla.

Paljon matkoilla oleva Soini ei voi entiseen tapaan päästellä kritiikkiä lempiaiheestaan EU:sta, mutta välillä entinen ”missä EU, siellä ongelma” pilkahtaa esiin. Viimeksi Soini herätti närää hallituskollegoissaan arvostelemalla EU:n aikeita teettää selvitys, onko Puolassa rikottu oikeusvaltion periaatteita vastaan.

Turvapaikanhakijoiden takia sisäministeri Petteri Orpo (kok) on noussut hallituksen keskeiseksi ministeriksi. Hän ei ole kaikkein pyhimmän eli ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan (utva) jäsen, mutta on päässyt mukaan kokouksiin.

Orpo oli Sauli Niinistön luottomies jo tämän puhemiesaikana eduskunnassa, ja toimiva suhde näyttää jatkuvan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka nousee tukevasti hallituspolitiikan keskukseen tänä vuonna, kun hallitus antaa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon eduskunnalle. Samanlaiset strategiat valmistuvat myös sisäisestä turvallisuudesta ja puolustuksesta. Lisäksi tulossa on vielä erillinen asiantuntijaryhmän arvio Nato-jäsenyydestä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Hallituksen linjaukset

 Sipilän hallitusohjelman mukaan Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.

 Naton kanssa toteutetaan käytännönläheistä kumppanuutta.

 Hallitus aikoo syventää puolustusyhteistyötä Ruotsin kanssa.

 Venäjä-politiikassa hallitus noudattaa EU:n Venäjä-linjauksia, mutta ylläpitää kahdenvälisiä suhteita.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    2. 2

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    3. 3

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    6. 6

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    7. 7

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    8. 8

      Nuoret suomalaismiehet fanittavat 27-vuotiaan opiskelijan tekemää tv-sarjaa, vaikka sen ei pitänyt olla enää mahdollista – Näin ärsyttävästä nörtistä tuli nettisuosikki

    9. 9

      Espanja puhalsi Katalonian pelin poikki, mutta suurimmat vaikeudet ovat vasta edessä – hätäännys kriisin ratkaisuvaihtoehdoista kasvaa

    10. 10

      Sörnäisten ”kauhea röttelöyksiö” on menossa kaupaksi yli hintapyynnön – Välittäjä: ”Minulta on kysytty, jäikö hinnoittelijalta aamulääkkeet ottamatta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    6. 6

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    7. 7

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    8. 8

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    6. 6

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    7. 7

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    8. 8

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää