Kotimaa

Niinistö HS:n haastattelussa: ”Itämerellähän on tapahtunut pientä rauhoittumista viime aikoina”

Presidentin mukaan Suomi kiinnostaa Yhdysvalloissa osana Pohjoismaita.

Washington

Presidentti Sauli Niinistö on ollut lähes koko viikon Washingtonissa. Kun Yhdysvalloissa ollaan, pitää kysyä maiden suhteista. Niinistö vastaa mutkan kautta kysymykseen Yhdysvaltain merkityksestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

”Itämerellähän on tapahtunut pientä rauhoittumista viime aikoina, ja toivottavasti se suunta jatkuu”, Niinistö aloittaa vastauksensa.

Suomalaiset ja moni muu haluavat korostaa Itämeren vakautta, hän jatkaa.

Niinistön mukaan Yhdysvaltain rooli Itämeren alueella on tullut esille pääasiassa silloin, kun keskustelu kiihtyi Baltian maiden puolustamisesta ja Naton yhteispuolustusta koskevasta viidennestä artiklasta. Se vaihe oli tiiviimmillään heti Krimin haltuunoton ja Itä-Ukrainan horjuttamisen jälkeen.

Asiasta voisi jäädä keskustelemaan, kun Yhdysvaltain Baltiassa kiertävien joukkojen määrä on kasvamassa ja määrärahat sotaharjoituksiin nelinkertaistuvat ensi vuonna.

Niinistö kuitenkin korostaa Suomen ja Yhdysvaltojen suhteen ongelmattomuutta. Hän arvelee, että ongelmattomuus voisi olla yksi syy sille, ettei Suomessa herää paljoa keskustelua suhteista Yhdysvaltoihin.

Nyt Suomen ja Yhdysvaltain suhteista puhutaan. Niinistön Washingtonin-vierailu toistuu jo alle puolentoista kuukauden kuluttua, kun hän on muiden Pohjoismaiden pääministerien kera presidentti Barack Obaman vieraana.

Tämän matkan aiheena on ydinturvahuippukokous, mutta ympäröivä maailmanpolitiikka kuuluu kokoussaliin asti.

Ja Suomessakin keskustellaan suhteista Yhdysvaltoihin ainakin silloin, kun Suomi ja Yhdysvallat osallistuvat yhdessä sotaharjoituksiin. Niinistön mukaan se pannaan merkille myös Yhdysvalloissa.

”Varmasti noteerataan, totta kai”, presidentti sanoo.

Kukaan ei kuitenkaan ole kysynyt ainakaan häneltä, miksi ne herättävät niin voimakkaita tuntemuksia.

”Mutta eipä ole kysytty sitäkään, että Venäjäkin herättää sitten taas eri porukoissa voimakkaita tuntemuksia.”

Ruotsissa samat harjoitukset eivät herätä kohua.

”Vaikea sanoa, mikä tausta siinä on. Ruotsissa on tietenkin vähän pidemmät perinteet siinä suhteessa”, Niinistö arvioi.

Suomen ja Yhdysvaltain suhteet näyttävät aika erilaisilta riip­puen siitä, arvioiko niitä Yhdysvalloista vai Suomesta käsin.

Yhdysvalloista katsottuna Suomi kutistuu ja ajoittain lähes katoaa näkyvistä. Suurvallalla on paljon suhteita.

Viime vuosina on esitetty useita arvioita, joiden mukaan Yhdysvaltojen kiinnostus Suomeen on hieman kohonnut. Niinistön tavoin Yhdysvallat katsoo maiden suhdetta Itämeren kautta.

Venäjän päätös liittää Ukrainalle kuuluva Krim osaksi omaa aluettaan, ja Venäjän Itä-Ukrainassa järjestämät sotatoimet korostivat myös Suomen merkitystä Itämeren alueella.

Aistiiko Washingtonissa lisääntynyttä kiinnostusta Suomeen?

”Kyllä minun mielestäni aistii. Kuitenkin aika iso joukko tuntuu niputtavan Pohjoismaat ja Suomen siinä mukana, ja se kokonaisuus siinä kiinnostaa”, Niinistö vastaa.

Muissa keskusteluissa suomalaisten ja yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden kanssa vaikutelma vahvistuu.

Kiinnostusta Suomeen on, mutta Washingtonissa Suomen tuntemus on edelleen ohutta. Osa kiinnostuksesta liittyy laajempaan huoleen Euroopasta, pakolaiskriisistä ja terrorismista.

Niinistö vieraili maaliskuun lopulla Moskovassa, joten Washingtonissa todennäköisesti kuultiin kiinnostuksella hänen mahdollisia arvioita presidentti Vladimir Putinista ja Venäjästä yleisemminkin. Yhdysvalloilla on kuitenkin jälleen myös omat suorat yhteytensä Venäjän johtoon.

Yhdysvaltain Helsingin-lähetystön raportteja lukeva joukko ei ole suuri, mutta eivät raportit merkityksettömiäkään ole.

Uusi turvallisuuspoliittinen asetelma ei ole vielä kasvattanut Washingtonin eliittiin uusia Suomen tuntijoita.

Niinistö ei korosta ensimmäisenä turvallisuuspolitiikkaa, kun hän puhuu pohjolan merkityksestä Yhdysvalloille.

”Minun käsitykseni mukaan ajatus on se, että siinä on homogeeninen porukka, jota pidetään paitsi monessa mielessä hyvää tekevänä niin myös huolia aiheuttamattomana yhteistyökumppanina”, hän sanoi.

Lähestymistapa todennäköisesti heijastuu Obaman ja pohjoismaisten johtajien tapaamiseen. Samoin kuin edellisessä kohtaamisessa Tukholmassa vuonna 2013, asialistalle voi odottaa kovan turvallisuuspolitiikan oheen niin sanottuja pehmeämpiäkin aiheita.

Arviot Pohjoismaiden yhtei­sistä arvoista ja toimintatavoista ovat ennallaan, mutta tur­vallisuuspolitiikassa tapahtuu uutta.

”Siinä Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö on vahvasti noteerattu ja tietysti Nato-kumppanuus myös”, presidentti luetteli.

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö on molemmille maille ainutlaatuista siten, että yhteistyön kaavailut ulottuvat myös kriisiaikaan. Sillä on merkitystä Yhdysvalloista, ja varmasti myös Moskovasta, katsottuna.

Muualla Washingtonissa puhutaan haastattelun aikaan paljon presidenttiehdokkaaksi pyrkivästä Donald Trumpista.

Niinistö ei lähde arvioimaan Trumpin mahdollisen presidenttiyden vaikutuksia Yhdysvaltojen ja muun maailman suhteisiin. Sen sijaan hän sanoo ymmärtävänsä Obaman huolta Euroopan roolista puolustusliitto Natossa. Obama haluaa Euroopan panostavan entistä enemmän omaan puolustukseensa.

”Ymmärrän, että se huolestuttaa Yhdysvaltoja, ja monta kehotusta on tullut Eurooppaan ottaa enemmän vastuuta itsestään”, Niinistö sanoi.

Hän ei kuitenkaan yhdy huoleen, että Yhdysvallat olisi asteittain ottamassa etäisyyttä Eurooppaan.

”Tämän päivän keskustelujen pohjalta en voi tehdä sitä arviota, enkä alkuunkaan”, sanoo presidentti, joka tapasi aiemmin päivällä joukon Yhdysvaltain politiikan taustavaikuttajia.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Pitkä käynti Washingtonissa

 Presidentti Sauli Niinistö matkusti Washingtoniin viime tiistaina ja palaa Suomen tänään sunnuntaina.

 Keskiviikkona ja torstaina aamupäivällä Niinistöllä oli kahdenkeskisiä tapaamisia. Hän ei tavannut erikseen presidentti Barack Obaman lähipiiriä.

 Obaman isännöimä ydinturvahuippukokous alkoi torstai-iltana ja päättyi perjantaina iltapäivällä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Suomi
  • Ulkopolitiikka
  • Pohjoismaat
  • Itämeri

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Enontekiön kunta aikoo perustaa sheriffin viran, koska molemmat poliisit jäävät eläkkeelle – ”Tämä ei ole pelleilyä, tämä on hätähuuto”

    4. 4

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    5. 5

      Iltalehden päätoimittaja jättää työnsä

    6. 6

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    7. 7

      Ivanka Trump oli isäänsä viisaampi

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Tapiolan metroasemasta onnistuttiin loihtimaan hissien ja yhdyskäytävien monimutkainen labyrintti – matkalla metroilta busseille iskee uskonpuute

    10. 10

      Tajusimme vasta 50 vuotta sitten, että mantereet liikkuvat – ensin ajatukselle naurettiin, sitten se mullisti käsityksiämme maapallosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    6. 6

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    9. 9

      Mies huijasi koko internetiä ja nosti takapihan varastonsa Lontoon 18 149 ravintolasta ykköseksi – vaikka tarjoili pelkkiä pakaste-eineksiä

    10. 10

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    11. Näytä lisää