Kotimaa

OAJ haluaa koulutuksen tasa-arvon tarkempaan valvontaan – perustaisi lasten ja nuorten oikeuskeskuksen

Opettajien järjestö haastaa puolueet parantamaan koulutuksen tasa-arvoa.

Opettajien järjestö haluaa turvata koulutuksen tasa-arvon kymmenkohtaisen ohjelman avulla. Yksi keinoista on uusi lasten ja nuorten oikeuskeskus, joka valvoisi kaikkia sivistysoikeuksia.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ esittää, että keskukseen siirrettäisiin oikeusturva-asiat aluehallintovirastoista, ylimmiltä oikeusvalvojilta ja lapsiasiavaltuutetun toimistosta.

Nykyisellään sivistysoikeuksien valvonta on OAJ:n mukaan hajanaista, ja vanhempien on kohtuuttoman vaikea hahmottaa, miten toimia, jos oikeusturva vaarantuu. Uusi keskus käsittelisi vastedes kaikki koulutukseen ja kasvatukseen liittyvät oikeusturvakysymykset.

OAJ kurkottaa tasa-arvon tiekartallaan jo kohti seuraavia eduskuntavaaleja ja haastaa kaikki puolueet vastaamaan ehdotuksiinsa syyskuun loppuun mennessä.

Muita keinoja koulutuksen tasa-arvon turvaamiseksi olisivat esimerkiksi asteittainen siirtyminen maksuttomaan varhaiskasvatukseen, lähikoulujen tukeminen ja opetusryhmien liiallisen eriytymisen estäminen.

Yli kolmevuotiaiden varhaiskasvatuksen OAJ muuttaisi osapäiväisesti maksuttomaksi. Uudistus voitaisiin toteuttaa portaittain viisivuotiaista aloittaen. Samalla voitaisiin luopua kotihoidon tuen sisaruslisistä yli kolmevuotiailta.

Kuntien pitäisi vahvistaa lähikouluja järjestämällä painotettua opetusta, valinnaisaineita ja kerhotoimintaa yhdenvertaisesti jokaisessa koulussa. Vaikeammilla alueilla toimivien koulujen pitäisi saada lisärahoitusta.

OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan koulutuksen tasa-arvo on murenemassa, kun oppimistulosten erot kasvavat ja lasten oikeus saada varhaiskasvatusta vaihtelee kunnasta riippuen.

Peruskoulun aikana oppilaan saaman opetuksen määrässä voi olla jopa yhden lukukauden suuruinen ero. Myös ammattikouluverkko supistuu kovien menoleikkausten takia, ja sama uhkaa lukioverkkoa, OAJ ennakoi.

Luukkainen muistuttaa, että maakuntauudistuksen jälkeen koulutus on kuntien päätehtävä.

”Joka kolmannessa kunnassa syntyy kuitenkin vuosittain alle 25 lasta, ja moni perhe muuttaa kasvukeskuksiin. Keskustelua pitäisi uskaltaa käydä siitäkin, millä ratkaisuilla turvataan laadukkaan koulutuksen saatavuus. Pelkän koulurakennuksen läheisyys ei sitä tee”, Luukkainen sanoo järjestön tiedotteessa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • OAJ
  • Tasa-arvo
  • Koulutus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suora lähetys: HS seuraa länsimetron avajaispäivää – metrojuna lähti liikkeelle kello 5.09, ja junassa oli heti karnevaalitunnelma

    2. 2

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    3. 3

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    4. 4

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    5. 5

      En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

    8. 8

      Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”

    9. 9

      Jari Mönkkönen vitsaili olevansa pyörä­tuolissa alle viisi­kymppisenä, ja lopulta niin kävi: Entinen huippu-urheilija halvaantui ja pystyy nyt liikuttamaan vain päätään –”Jaksan perheeni ja unelmien ansiosta”

    10. 10

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    5. 5

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    6. 6

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    7. 7

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    8. 8

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    9. 9

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    10. 10

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää