Kotimaa

Nenäsuihke lisäsi pikkulasten influenssarokotuksia – narkolepsiakohu näkyy silti vielä

Talven influenssaepidemia oli tavallista pahempi.

Alle 3-vuotiaita pikkulapsia rokotettiin tänä talvena influenssaa vastaan enemmän kuin viime vuonna. Sekä pienten lasten että yli 65-vuotiaiden rokotusmäärät ovat kasvaneet jo neljän vuoden ajan, vaikkakin hitaasti.

”Koko ajan ollaan menossa parempaan suuntaan”, sanoo ylilääkäri Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotusohjelmayksiköstä.

24 prosenttia pikkulapsista sai tänä vuonna influenssarokotuksen, kun osuus viime vuonna oli 17 prosenttia. Vähimmillään pikkulapsista vain 11 prosenttia sai rokotuksen.

Pikkulasten influenssarokotusten määrä romahti narkolepsiakohun jälkeen vuonna 2010. Tuolloin selvisi, että Pandemrix-influenssarokote oli vaikuttanut narkolepsian puhkeamiseen osalla niistä rokotetuista, joilla oli perinnöllinen alttius taudille.

Ennen kohua pikkulapsista rokotettiin vuosittain lähes 40 prosenttia. Niistä luvuista ollaan vielä kaukana.

”EU:n tavoite on, että riskiryhmistä 75 prosenttia saisi rokotuksen. Se on kyllä todella kaukainen tavoite. Me elämme narkolepsiakohun jälkeisessä maailmassa, joten pitää olla realisti. Toivon silti, että pääsisimme takaisin samankaltaiseen rokotuskattavuuteen kuin ennen kohua”, Nohynek sanoo.

Pikkulasten rokotusmääriä nosti tänä vuonna 2-vuotiaille tarjottu nenäsuihke, josta tuli heti suosittu. Lastenlääkärit olivat toivoneet sitä rokotusvalikoimaan jo pitkään, ja tänä vuonna sitä kokeiltiin ensimmäistä kertaa.

Talvikauden influenssa oli tällä kertaa tavanomaista pahempi. Se alkoi keskimääräistä aikaisemmin ja vei tehohoitoon myös terveitä, työikäisiä ihmisiä.

Kauden valtaviruksena oli pandemiaviruksen jälkeläinen H1N1-virus, joka iskee yleensä erityisesti lapsiin ja nuoriin aikuisiin. H1N1 kuuluu A-viruksiin. Sen aiheuttama epidemia on nyt takana, mutta B-viruksen aiheuttamia tartuntoja todetaan edelleen.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    2. 2

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    3. 3

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    8. 8

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    9. 9

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    10. 10

      Neuvostoliittolaisista sotahirvistä uutisointi ja haluttomuus myöntää aprillipilaan haksahtamista toivat Ylelle ja Iltalehdelle langettavat tuomiot JSN:ltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    7. 7

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    10. 10

      Kauppoihin tulee perjantaina leipää, johon on jauhettu hyönteisiä – yhdessä ciabattassa on 70 sirkkaa: ”Ne eivät ole siellä katsomassa silmästä silmään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää