Kotimaa

77-vuotias professori antautuu keväisin pöllöjen rökitettäväksi – video näyttää, kuinka naaras puolustaa pesäänsä

Hautovia viirupöllöjä rengastetaan huhtikuussa, koiraat pyydystetään verkolla

Hämeenlinna. Metsäkoneen murina kaikuu hämäläismetsässä, mutta se ei näytä häiritsevän hautovaa viirupöllöä. Lintu ei poistu pesästä edes silloin, kun professori Pertti Saurola, 77, kopistelee pönttöä haavillaan. Pöntön sisältä kuuluu vain tasainen nokan naksutus, jolla pöllöemo yrittää pelottaa tunkeilijat tiehensä.

”Tämä ei lähde mihinkään, täytyy hakea tikkaat”, Saurola sanoo.

Saurola noutaa tikkaat autolta ja kipuaa niitä pitkin muutaman metrin korkeuteen. Hän laittaa nahkahansikkaan käteen, turvaköyden puun ympärille ja nostaa pöntön kattoa.

Pönttö kopisee, kun naaraspöllö taistelee vastaan. Pian se roikkuu pää alaspäin Saurolan kädessä. Hän pistää linnun päähän pussin, jotta eläin rauhoittuisi. Maassa emon siivet mitataan, ja se punnitaan.

”1 180 grammaa, se on hyvä paino. Jalassa on rengas valmiina, D234118. Tämän muistan ulkoa, tämä on kuoriutunut vuonna 2005.”

Täysikasvuisia pöllöjä rengastetaan keväällä pesimisaikaan, joten tämäkin emo olisi rengastettu, jos siltä olisi puuttunut tunnus.

Viiru- ja lehtopöllöjä tutkivan Saurolan mukaan tuntemattomia aikuisia lintuja tulee vastaan keväisin muutama, kun hänen Hauholla sijaitsevan alueensa tutkimuspönttöihin eksyy ulkopuolisia. Sitä tapahtuu harvoin, koska viirupöllöt ovat hyvin paikkauskollisia – ja myös pariuskollisia: vain 5–10 prosenttia pareista eroaa, Saurola kertoo.

Tämä pariskunta on joutunut vaihtamaan pesäpaikkaa lähivuosina jo kahdesti, koska metsänomistajat ovat kaadattaneet entiset pesäpuut. Nykyinen pesäpuu on kuitenkin vain parinsadan metrin säteellä edellisistä.

”Toivon, että tämä pönttö säilyy edes tämän kesän”, Saurola sanoo.

Saurola rengastaa myös pöllökoiraita, jotka pyydystetään verkolla. Hänen tutkimuksensa tarkoituksena on kartoittaa, mikä lintu pesii minkäkin kanssa ja mitä poikasista tulee. Siksi hän viettää pöllöjen koko pesimis­ajan sukunsa mökillä Hauholla, jossa hänen tutkimusreviirinsä sijaitsee.

Linnuista Saurola innostui jo koululaisena ja haki opiskelemaan eläintieteitä. Hän on tutkinut viirupöllöjä vuodesta 1965 lähtien suojelusyistä. Silloin metsistä kaadettiin pöllöjen pesäpuiksi sopivia lahopuita, mikä sai ne pesimään esimerkiksi haukkojen rakentamissa avopesissä.

”Ne olivat niin hataria, että munat saattoivat tippua lävitse, ja poikaset lähtivät liian varhain pesästä”, Saurola kertoo.

Tämän vuoksi Saurola ryhtyi ystävänsä Pentti Linkolan kanssa rakentamaan pöllöille pesäpönttöjä Etelä-Hämeeseen. Nyt laji on elinvoimainen: vuonna 2010 Suomessa pesi noin 3 000 viirupöllöparia.

Kun Saurola päästää viirupöllö­emon vapaaksi, se istuu vielä muutaman kymmenen sekuntia paikallaan, ennen kuin lehahtaa läheisen männyn oksalle. Sammaleelle pölähtää tukku hentoja höyheniä.

Tämän jälkeen Saurola sonnustautuu karvalakkiin ja silmäsuojaan ja kiipeää tutkimaan poikasia. Silloin emo iskee ensimmäisen kerran: se liukuu ilman halki ja kynsäisee tunkeutujan päälakea. Satoja kertoja pöllöjen rökittämäksi joutunut mies ei hätkähdä vaan mittaa pesässä olevan kolmen vastikään kuoriutuneen poikasen painon ja siipien pituudet. Pöllöemo iskee tänä aikana vielä kaksi kertaa.

”Viirupöllö on Suomen linnuista varmasti ankarimmin pesäänsä puolustava laji”, hän kertoo.

Tänä keväänä Saurola on löytänyt munia 41 viirupöllön pesästä, kun viime vuonna munapesiä oli vain 15. Pöllöt ovat riippuvaisia myyrien määrästä: viime vuosi oli myyräkantojen pohjavuosi, ensi vuodeksi odotetaan taas myyrien määrän ja sen seurauksena pöllöjen määrän olevan huipussaan.

”Viime talvi oli myös helppo pöllöille, ei ollut pitkiä silmittömiä pakkasjaksoja”, Saurola sanoo.

Hakkuualueen laidalta ajamme toiselle viirupöllön pesälle, jonka emo on Saurolan vanha tuttu. Nyt kiinnostavat munat: niitä on pesässä neljä.

”Ne kuoriutuvat hetkenä minä hyvänsä, kuorissa oli jo hentoista säröä”, Saurola kertoo.

Pesässä ei ole ruokaa toisin kuin muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa lehtopöllön pesässä, jossa on kaksi päätöntä räkättirastasta, kaksi vesimyyrää ja kolme metsämyyrää. Molemmat pöllölajit syövät pääasiassa pikkunisäkkäitä, mutta Saurolan mukaan lehtopöllö syö pikkulintuja useammin kuin lajitoverinsa.

Kun Saurola kopauttaa pönttöä haavillaan, lehtopöllönaaras lentää haaviin samantien. Viirupöllöä pienempi lintu ei luota voimiinsa taistelussa muita petoeläimiä vastaan. Ihmisenkin kimppuun se hyökkää lajitoveriaan harvemmin.

”Nämä ovat tavallaan vaarallisempia, kun ne iskevät aniharvoin. Mutta siinä ovat sitten silmät vaarassa.”

Emon paino ja siiven mitat kirjataan ylös, sama tehdään neljälle vastakuoriutuneelle poikaselle. Saurola rengastaa viiru- ja lehtopöllöjen poikaset myöhemmin keväällä, nyt ne ovat vielä liian pieniä.

Pöllökanta on elpynyt vuosikymmenten aikana, mutta eläkkeellä oleva professori palaa pesille joka kevät. Hänelle useimmat pöllöistä ovat vanhoja tuttuja.

”Tämä on tieteellistä tutkimusta, mutta samalla kiintymistä tutkimuskohteisiin”, hän kertoo.

Rengastajan on varustauduttava pesäänsä puolustavien pöllöjen hyökkäysten varalle. HS.fi/hstv
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Miksi lintuja rengastetaan?

 Rengastuksen avulla saadaan tietoa eri lintulajien muuttoreiteistä, niiden levähdys- ja talvehtimisalueista sekä muuttonopeuksista.

 Muutontutkimuksen lisäksi rengastuksen avulla saadaan tutkimustietoa muun muassa lintujen iästä, kuolleisuudesta ja kuolinsyistä, synnyinpaikka-, kotipaikka- ja puolisouskollisuudesta sekä vuosittaisista kannanmuutoksista.

 Suomessa rengastustyötä ovat aina tehneet vapaaehtoiset. Aktiivisia rengastajia on noin 500.

 Aikavälillä 1913–2012 Suomessa on merkitty yli 10,5 miljoonaa lintua.

 Rengastusta koordinoi Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimisto, jonka johtajana Pertti Saurola toimi noin 30 vuotta vuoteen 2002 saakka.

Lähde: Luomus

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Luonto
  • Linnut

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokrankorotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      315 000 kilometrin tuntivauhtia aurinkokuntaan kiitäneestä sikarin muotoisesta asteroidista etsitään nyt merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    4. 4

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    5. 5

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    6. 6

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    9. 9

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    10. 10

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    9. 9

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    10. 10

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat